Kirjoittaessaan saattaa jäädä jumiin sellaisiin ilmauksiin kuin sadat jäivät työttömäksi/työttömiksi tai pakkasella patterit pidetään kuumana/kuumina. Pitäisikö tällaiseen ilmaukseen kuuluvan translatiivi- (ksi-pääte) tai essiivisijaisen (na-pääte) sanan olla yksikössä vai monikossa?
Tämä joskus hankalalta tuntuva lauseenjäsen on nimeltään predikatiiviadverbiaali. Lauseessa sen tehtävänä on luonnehtia toista lauseenjäsentä, joka näin hahmottuu sen pääsanaksi. Ensimmäisessä esimerkissä predikatiiviadverbiaali ilmaisee, mitä lauseen subjektille (sadat) on tapahtunut. Toisessa tapauksessa se kertoo, mitä lauseen objektille (patterit) tehdään talvella.
Predikatiiviadverbiaali saattaa seurata monikollisen pääsanansa lukua: sadat jäivät työttömiksi. Useimmiten yksikkö kelpaa yhtä hyvin: sadat jäivät työttömäksi. Molemmissa esimerkeissä sopii käyttää yksiköllisiä tai monikollisia muotoja ilman, että syntyy sekaannuksen vaaraa.
Joissakin tapauksissa predikatiiviadverbiaalin luvulla kuitenkin on melko selkeä merkitystä erottava tehtävä. Esimerkiksi lauseessa tutkija keräsi vastaukset nimettömänä/nimettöminä yksikkö viittaa vastausten kerääjän ja monikko vastaajien nimettömyyteen.
Jos edellisen lauseen subjekti, tutkija, on monikossa, on ilmaus kaksitulkintainen riippumatta predikatiiviadverbiaalin luvusta: tutkijat keräsivät vastaukset nimettömänä/nimettöminä. Lukijan on asiayhteydestä pääteltävä, pysyvätkö nimettöminä tutkijat vai tutkittavat.
Ns. vaikutelmaverbien (esim. maistua, kuulostaa, näyttää ja vaikuttaa) yhteydessä predikatiiviadverbiaalin sijamuotoina ovat translatiivin ja essiivin asemesta ablatiivi ja allatiivi: jäätelö maistuu hyvältä/hyvälle.
Ablatiivin (hyvältä) tai allatiivin (hyvälle) paremmuutta ei suotta kannata jäädä puntaroimaan; ne ovat nykykäsityksen mukaan keskenään yhtä hyviä vaihtoehtoja. Näin siis silloinkin, kun allatiivi tarjoaa mahdollisuuden kahteen eri tulkintaan. Esimerkiksi lauseessa soija maistuu possulle jää tulkinnan varaan, onko soija possun makuista vai pitääkö possu siitä.
Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 29.3.2009.