Kieli tarkoittaa sekä suussa olevaa elintä että puhuttavaa kieltä. Myös soittimella ja kengällä on kielensä. Toiset ovat perehtyneet kukkien kieleen, mutta numerotkin voivat puhua omaa kieltään. Suomen tavoin sama sana tarkoittaa esimerkiksi venäjässä (jazyk), ranskassa (langue) ja sukukielessämme unkarissa (nyelv) sekä puheen järjestelmää että ruumiinosaa. Tämä johtuu ilmeisesti siitä, että puhuminen edellyttää suussa olevan kielen käyttämistä. Nykyruotsissa elintä tarkoittava kieli on tunga ja kielijärjestelmä språk, mutta vielä 1500-luvulla tunga merkitsi molempia. Vanha merkitys on säilynyt puhuttua kielimuotoa tarkoittavassa sanassa tungomål.
Sana kieli moninaisine käyttötapoineen, yhdyssanoineen ja johdoksineen kuuluu olennaisena osana jokapäiväiseen puheeseemme, olkoon kielenkäyttäjän kieli sitten liukas tai kankea. Jos se on kovin terävä, on parasta yrittää pitää kielensä kurissa tai keskellä suuta, ettei tarvitse purra kieltään poikki. Jos sen sijaan vahingossa puraisee kieltään, on uskomuksen mukaan odotettavissa nälkäisiä vieraita.
Kieltään monien mielestä liiaksi käyttävää sanotaan kieleväksi. Puheliaalla on ainakin Savossa kieli kummastakin päästä irti, kun taas vähäpuheiselta kieli on kokonaan pudonnut tai joku on voinut jopa viedä kielen. Jos lapsi oppii kävelemisen taidon ennen puhumista, niin kieli on jäänyt jalan alle.
Kieltä käyttää myös kielenkantaja, joksi juoruilijaa, kielijää, paikoin nimitetään. Hyväuskoiselle taas perättömien puhuja voi syöttää kielikakkaroita.
Kun ollaan kesän kielessä, ollaan jo kesän kynnyksellä.
Samaan tapaan kuin suu, ja arkisessa tai kansanomaisessa puheessa myös huuli, kielikin voi eri yhteyksissä merkitä jonkinmoista reunaa, laitaa tai viertä. Kuoleman kielissä oleva on kuolemaisillaan, lähellä kuolemaa. Vastaavasti voidaan murteissa puhua muistakin ”rajatapauksista”, kun halutaan sanoa esimerkiksi jonkin tapahtuman tai ajankohdan olevan lähellä tai alkamassa. Hukkuman kielissä oleva on hukkumaisillaan, ja kun ollaan kesän kielessä, ollaan jo kesän kynnyksellä. Illan kielessä on tietenkin illansuussa. Tavallista on myös, että sana tai nimi on ihan kielellä, jos uskoo aivan pian sen muistavansa.
Verbin kieltää taustalla lienee niin ikään kieli. Alkuaan kieltäminen on ehkä tarkoittanut vain puhumista. Murteissa merkitys on laajempi. Varovainen on täytynyt olla ainakin entisaikaan niin Itä-Suomessa kuin Pohjanmaalla liikkuessaan. Jos emäntä kielsi kahville tai jopa jäämään yöksi, niin ei ollut syytä loukkaantua. Hän vain kehotti tulemaan pöytään tai vieraanvaraisesti tarjosi yösijaa.
Harva tulee ehkä ajatelleeksi, että kasvin nimi kielo on johdettu sanasta kieli. Kielon otti käyttöön Elias Lönnrot vuonna 1860 ilmestyneessä kasviossaan. Siihen asti kasvia oli kutsuttu muun muassa lehmänkieleksi, kuten vieläkin joissakin murteissa. Myös kieliheinäksi sitä on sanottu. Nimitykset viittaavat kasvin lehtien muotoon.
Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 20.1.1998.