Jokainen on joskus syönyt hampurilaisen ja ainakin nähnyt bernhardilaisen. Edellinen – ruoka – ja jälkimmäinen – koira – ovat kumpikin saaneet nimensä paikkakunnasta: ruoka Hampurin kaupungista ja koira Alppeihin kuuluvasta Bernhardin vuoresta tai solasta.
Suomessakin on tai on ollut sanoja, jotka ovat jonkin paikkakunnan nimeen perustuvia lainen-johdoksia ja jotka tarkoittavat paitsi paikkakunnan asukasta myös paikkakuntaan liittyvää tuotetta. Moni on pidellyt kädessään kauhavalaista tai fiskarilaista, Kauhavalla tai Fiskarsissa valmistettua tuppipuukkoa. ”Pist tuppeen vaa se fiskarilaises, ei mei täs yhtä miästä pelkätä!” (Nurmijärvi).
Hämeenlinnan itäpuolella sijaitseva Tuuloksen kunta tuli 1800-luvun loppupuolella kuuluisaksi ajelureistään ja -rattaistaan. Niitä myytiin lähikaupunkien markkinoilla, ja hyvän maineen saatuaan tuuloslaiset levisivät lähes kaikkialle. Tosin kilpailijoitakin oli, ja joku arvosti enemmän iisalmelaisia, pielavetisiä tai kurikkalaisia, jotka malliltaan ja ulkonäöltään olivat toisenlaisia rekiä kuin tuuloslaiset.
Käden taidot osattiin myös Karjalankannaksella. Kirvussa tehdyt huopatossut olivat kirvulaisia. ”Ku panneepi pakkasella kirvuulaiset jalakaasa, nii ei kylymä varpaita nipistele” (Liminka). Korviakaan ei palellut, kun muisti vetää päähänsä koivistolaisen, Koiviston pitäjästä lähtöisin olevan miesten talvipäähineen.
Syyspotuksi ja kesäpotuksi hollolaisie.
Viipuri ja Kurkijoki ovat olleet tunnettuja hevospiiskoistaan. ”Hevone meinas vikuroitta, mut tokentus ku annetti viipurilaisest” (Pertteli). Kurkijokelaisen tunnettuutta osoittaa se, että sanaa on saatettu käyttää muustakin piiskasta kuin vain Kurkijoella valmistetusta. ”Kuhan minä käyn hyvän kurkjokelaisen metästä, nin juoksoo se tamma” (Liperi).
”Kylläpä akka pani nyt roppakäellä velliin raahelaesta!”, totesi kärsämäkeläinen isäntä velliä maistettuaan. Raahelainen oli suolaa, jota laivat toivat ulkomailta Raaheen, mistä sisämaan ihmiset kävivät sitä hevosella hakemassa. Toinen rannikkokaupunki, Kokkola, ei ole jäänyt Raahesta jälkeen. ”Kun oisi kortteli viinaa ja kyynärä kokkolaista, niin Jussill oisi joulu!”, toivoi joku utajärveläinen. Toivoja tarkoitti kokkolaisella purutupakkaa, kokkolanpötkyä, jota oli tapana myydä kyynärittäin.
Muutamat paikkakunnat ovat lainanneet nimeään useammin kuin kerran. Niinpä hollolainen oli Hollolan mallia oleva kirkkoreki, Hollolalle tyypillinen pienikokoinen hevonen tai Hollolan seudulta kotoisin oleva perunalajike. Viimeksi mainittu levisi jopa Kainuuseen asti. ”Syyspotuksi ja kesäpotuksi hollolaisie”, on sanottu Sotkamossa.
Koivistolainenkin oli muuta kuin vain päähine: ”Ne tanssasi siellä talolla koivistolaista, saksanpolokkaa, engelskaa ja kaustislaista”(Liminka).
Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 30.8.2005.