Karjalan kielen kuvia
Yksi Kotuksen sanakirjahankkeista, Karjalan kielen sanakirja, saatiin päätökseen helmikuussa 2005. Marja Torikka oli sanakirjan toimitussihteeri.
Torikka opiskeli suomen kieltä ja kirjallisuutta ja valmistui syksyllä 1968. Silloin opintoihin kuului pakollisena ainoastaan pieni kurssi karjalan kielen opintoja. Kun hän tarvitsi syksyllä 1966 rahaa opintoihinsa, hän muisti akateemikko Pertti Virtarannan tervetuliaispuheen, jossa tämä pyysi työhaluisia ottamaan yhteyttä. Torikka päätyi sitä tietä Karjalan kielen sanakirjan toimitukseen, kun siellä tarvittiin konekirjoitustaitoista toimittajaa.
Aluksi Torikka oli sanakirjan toimituksessa osa-aikaisena harjoittelijana ja toimittajana, kunnes tuli kokopäiväiseksi vuonna 1969. Vuodesta 1988 alkaen hän oli toimitussihteerinä.
Karjalan kielen sanakirjan toimittaminen on ollut 50 vuoden työprosessi, jossa on ollut monta kokkia samassa sopassa. Kolmen ensimmäisen osan päätoimittajana oli Pertti Virtaranta. Päätökseen sanakirjan saattoivat viime vuosikymmenet yhteistyötä tehneet Marja Torikka, päätoimittaja Raija Koponen ja toimittaja Leena Joki.
Ensimmäisen osan esipuheessa on selostettu kolmenkymmenen sivun verran toimitusperiaatteita. Pitkän prosessin pitäminen yhtenäisenä ei kuitenkaan ole ollut helppoa: ”Monta kertaa on tehnyt mieli tehdä artikkeli toisella tavalla kuin aikaisemmin on tehty, mutta ei ole voinut, koska periaatteet sitovat”, Torikka sanoo.
Kolmikko teki suunnilleen samoja töitä, joten selkeää työnjakoa ei ollut: ”Aakkosväli jaettiin kolmeen osaan, kirjoitettiin ja kierrätettiin toisilla. Meillä jokaisella oli omat vahvuutemme.” Toimitussihteerinä Torikka neuvotteli päätoimittajan kanssa monista periaatekysymyksistä.
Sanakirja perustuu sanalippuihin, joista vanhimmat ovat peräisin 1800-luvun loppupuolelta ja uusimmat 1970-luvulta. Sekä koulutetut kerääjät että maallikkokerääjät ovat keränneet materiaalia haastattelemalla karjalan kielen eri murteita puhuvia henkilöitä. Ainesta on myös poimittu painetuista kielennäytteistä, itkuvirsistä ja kansanrunoista.
Marja Torikan mukaan sanalippujen tulkitseminen oli joskus vaikeaa: ”Monta kertaa teki mieli kysyä, että mitä tämä oikein tarkoittaa. Kyllä sitä välillä olisi toivonut, että sanatiedoissa olisi ollut lisää selityksiä tai enemmän esimerkkejä.”
Karjalan kielen murteista parhaiten on edustettuna eteläisin murre livvi eli aunus. Sen sijaan esimerkiksi Tverin alueen murteet on sanakirjassa esitetty yhtenä kokonaisuutena, joten niistä ei saada kyllin yksityiskohtaista tietoa. Torikan mukaan tutkimusta vielä silläkin saralla olisi paljon.
Uutta innostusta
Minkälainen merkitys sanakirjalla on?
”Silloin kun sanakirjaa ruvettiin tekemään, niin ajateltiin, että tämä on kielentutkijoita varten. Maailma on muuttunut niin paljon, että ihan tavallisetkin ihmiset ovat kiinnostuneita.”
Karjalan tasavallassa on kehitelty kirjakieltä viitisentoista vuotta, ja siinä prosessissa Karjalan kielen sanakirjalla onkin erityinen merkitys esimerkiksi oppikirjojen ja sanastojen teossa. Kirjakieltä kehitetään kolmella kielen alueella: vienan, livvin ja tverin. ”Ne ovat hyvin erilaisia murteita, mutta tarkoitus on, että on tulossa yksi kirjakieli. Olemme saaneet sieltä päin paljon kiitosta. Ja he ovat odottaneet sanakirjan valmistumista kuin kuuta nousevaa.”
Sanakirja innostaa toivottavasti myös karjalan kielen tutkimiseen Suomen yliopistoissa. ”Varsinkin kun kirjan saisi jonkinlaiseen digitaaliseen muotoon, siitä olisi helpompi tehdä tutkimusta. Jos tarvitaan esimerkiksi jonkin tietyn pitäjän murretta, sitä ei saa helposti erotettua kirjasta, mutta koneelta se kävisi mukavasti.”
Äidinkielenään karjalan kielen murteita puhuu suhteellisen vähän eli arvioiden mukaan alle 100 000, Suomessa näistä noin 5 000. Karjalan tasavallassa nuorille karjalaa opetetaan jonkin verran kouluissa, mutta koululain perusteella pakko sitä ei ole sielläkään opettaa. Suomessa opetusta on jonkin verran, lähinnä kerho- ja harrastustoiminnan parissa. Vaarana onkin karjalan kielen vähittäinen katoaminen.
”Monet kansanihmiset eivät oikein ymmärrä karjalan kielen arvoa. He ajattelevat, ettei siitä ole mitään hyötyä.” Jotkut tutkijatkin pitävät kirjakielen luomistyötä ja kielen kehittämistä vain ”eräänlaisena saattohoitona”.
Marja Torikan isä oli kotoisin Kannakselta, joten sitä kautta suomen kielen ns. karjalan murteet ovat tulleet tutuiksi. Työn kautta hän on oppinut karjalan kielen eri murteita. Raija Koponen ja Leena Joki ovat venäjän kielen taitajia, joten venäjän kielen hyvään hallintaan Torikalla ei ole ollut tarvetta.
Nyt kun sanakirja on valmis, Marja Torikka keskittyy tekemään sanakirjan hakusanoista käänteisluetteloa, joka tulee sähköiseen muotoon. Lähitulevaisuuden suuri projekti on myös sanakirjan digitaaliseen muotoon saattaminen.
Mikä on ollut parasta sanakirjan toimitustyössä?
”Ehkä kaikkein parasta on ollut karjalaisten maailmaan tutustuminen. Ilot ja surut, koko se elämän kirjo kuvastuu artikkeleissa. Sekin myös, kun sana-artikkelia kirjoittaa, sanasta etsii kaikki merkitykset ja vivahdukset ja löytää hyvät esimerkit. Jonkin ison artikkelin kanssa on pähkäillyt joskus kuukaudenkin. Kun sanakirjan yksi osa on valmis, kyllä tuntuu, että olisi tehnyt lapsen maailmaan.”
Kirjoitus on julkaistu Kotimaisten kielten keskuksen verkkosivuilla 13.5.2005.