Kun viesti Monacon ruhtinaan poismenosta saapui, monet ihmettelivät, miksi radiossa ja televisiossa puhuttiin heille tutumman ”Rainierin” sijaan ranskalaisittain ”Renjeestä”. Onhan meillä sentään totuttu puhumaan ja kirjoittamaan Englannin kuningattaresta Elisabetista, ja Ruotsin kruununprinssistä tehtiin hänen kuninkaaksi tultuaan Suomessa tuttavallisesti Kaarle Kustaa.
Kuninkaiden ja muiden historiallisten henkilöiden nimien kirjoittaminen suomen kielessä oli ajankohtainen keskustelunaihe 1800-luvulla. Muun muassa Yrjö Koskinen kannatti nimien suomalaistamista, Snellman oli sitä vastaan. Suomalaistajat puolustivat suomen kielen puhtautta ja katsoivat kansan opinkäynnin vaikeutuvan, jos nimet kirjoitetaan toisin kuin äännetään. Alkuperäisnimien puolustajat katsoivat kirjoitusasun muuttamisen nimen vääristelyksi, joka muuttaisi henkilön kokonaan toiseksi ja tekisi nimen mahdottomaksi tunnistaa muunkielisissä yhteyksissä.
Hallitsijoiden nimien kotoistamiseen oli luonnolliset syyt. Ruotsin vallan ja autonomian aikana yhteisen hallitsijan nimestä tuli yhteistä omaisuutta, jonka kansa muokkasi korvakuulolta kielensä mukaan. Muiden maiden hallitsijoiden nimet välittyivät suomen kieleen lähinnä ruotsin ja saksan kautta. Niinpä Ranskan Louis-nimisistä tuli meillä Ludvigeja, Espanjan Felipeistä Filipejä ja Englannin Jameseista lopulta Jaakkoja.
Monarkkien ja historiallisten henkilöiden nimien kirjoittamista on sittemmin käsitelty useaan otteeseen. 1970-luvulla lopulla suomen kielen lautakunta otti kantaa monarkkien nimiin. Se totesi, että nykyisistä pohjoismaisista hallitsijoista voidaan käyttää suomalaistettua nimiasua, mutta muiden hallitsijoiden nimistä ei sellaisia muodosteta, vaan käytetään alkukielistä asua, esim. Espanjan Juan Carlos.
Viimeksi kielilautakunta pohti asiaa vuonna 2002: jatkettaisiinko entistä, osittaista kotoistamiskäytäntöä, vai olisiko aika siirtyä uuteen, jonka mukaan nimet jätettäisiin lähtökielen asuun? Kielilautakunta totesi, ettei ole tarpeen pitää pohjoismaisia hallitsijanimiä eri asemassa kuin muun Euroopan. Se päätti suosittaa, että tulevien eurooppalaisten hallitsijoiden nimiä käytettäisiin sellaisinaan.
Monarkkien nimiä kohdellaan siis vastedes samalla tavalla kuin muidenkin valtionpäämiesten nimiä. Suomalaiset ovat itsekin antaneet lapsilleen sen verran lainanimiä, etteivät kuninkaallisten omat nimet ole outoja. Esimerkiksi Victoriaa on meillä annettu tyttöjen nimeksi 1980-luvulta lähtien kaksi kertaa useammin kuin Viktoriaa. Nimivarantoa ovat kasvattaneet myös muualta muuttaneet.
Virossa käytetään muuten niin entisistä kuin nykyisistäkin hallitsijoista alkuperäistä nimeä. Poikkeuksia ovat vain Venäjän entiset keisarit ja keisarinnat. Carl Gustaf ja Elizabeth säilyttävät siis nimensä sellaisinaan viron kielessä.
Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 4.10.2005.