Uudessa suomen kielen sanakirjassa, sähköisessä Kielitoimiston sanakirjassa, on edeltäjäänsä CD-Perussanakirjaan verrattuna nelisentuhatta uutta sanaa. Yksi niistä on issikka. Lukija saattaa ihmetellä: miten niin uusi? Issikkahan on päinvastoin vanha sana, niin vanha, etteivät sitä kaikki enää tunne.
Vaikka eivät itse issikkaa muistaisikaan, niin vähänkin vanhempia kirjoja tai historiaa harrastavat toki tietävät issikan. Sehän on sama kuin vossikka eli ’maksusta kyydittäviä kuljettava hevosajoneuvo ajureineen’, ’vuokra-ajuri’ – tuo nyt jo romanttinen kulkuneuvo, jonka raitiovaunut, taksit ja bussit ovat ajat sitten syrjäyttäneet niin Pietarissa kuin Helsingissäkin. Jos tällaisen issikan vielä näkee, se on varmasti paikalla vain turistien ilona.
Uudella issikalla ei ole vanhan kanssa muuta yhteistä, kuin että sekin liittyy hevosiin: issikasta puhuttaessa tarkoitetaan nykyään useimmiten islanninhevosta. Hevosharrastajien mielestä issikka tässäkään merkityksessä ei ole mikään uusi sana vaan ”ikivanha”…
Eri asioita tarkoittavat issikka-sanat ovat sattumalta samannäköisiä, kielitieteellisesti ilmaistuna homonyymejä. Sen sijaan nuo kaksi hieman erinäköistä mutta samaa tarkoittaa sanaa, issikka ja vossikka, ovat paitsi samaa tarkoittavia synonyymejä myös pohjimmiltaan sama sana. Venäjän kielestä on ensin lainattu kokonaisena isvossikka, ja siitä on syntynyt kaksi alkuosaltaan erilaista lyhennelmää. Kaikki kolme sanaa ovat elelleet suomessa näihin päiviin asti, vossikka tosin hieman issikkaa yleisempänä ja isvossikka sanakirjoissa jo ”vanhentuneeksi” leimattuna.
Uusi issikka on islanninhevosen rennompi nimitys, ikään kuin lempinimi, ei ”virallinen” rinnakkaismuoto. Sitä näkee joskus lehtitekstissä: ”Issikka on hyvä terapiahevonen”; ”Lomalla issikkavaellukselle”. Kuten muidenkin alojen ammattikielestä ja -slangista myös hevosalalla käytetystä kielestä tulee sanoja laajempaan käyttöön, jolloin niillä on paikkansa myös kielen ja sanaston kuvauksissa. Issikan rinnalla uuteen sanakirjaan on päässyt töltti eli ”islanninhevosten nelitahtinen askellaji, jossa hevonen nostaa jalkojaan rytmikkäästi”.
Kirjoitus on julkaistu Ajan sana -palstalla Hiidenkivi-lehdessä 6/2004.