G. J. Ehrensvärd kirjoitti vuonna 1780, että ”vanha ruotsalainen tapa” aprillata on unohtumassa. Epäilyistä huolimatta aprillauksen suosio on säilynyt; tällä vuosisadalla tapaa ovat pitäneet yllä etenkin koululaiset ja paikallislehdet.
Suomen sana aprilli juontaa juurensa ruotsin kautta latinasta, jossa aprilis tarkoitti roomalaisten toista kuukautta eli huhtikuuta. Tapa aloittaa huhtikuu narraamalla on ollut vanhastaan lähinnä länsi- ja eteläeurooppalainen huvi. Vastaavanlaista pilantekoa on toki harrastettu muulloinkin eri aikoina eri puolilla maailmaa. Myös Suomessa on ollut varsin yleistä hupia juoksuttaa etenkin lapsia tai muuten kokemattomia ja helposti narrattavia hakemassa erilaisia olemattomia esineitä tai asioita. Se, että leikillisen narraamisen tapa oli meillä ennestään tuttu, lienee auttanut aprillipäivän vieton yleistymistä 1700-luvulta lähtien.
Toisen harhaan johtaminen ja tarkoituksellinen erehdyttäminen kuuluvat niihin elämän ilmiöihin, jotka tavallisesti vetoavat vahvasti tunteisiin, ja tästä syystä niitä kielessäkin kuvataan hyvin monin eri tavoin. Ilmauksilla on sekä tyyli- että merkityseroja: narraaminen ja juksaaminen ovat vielä sävyltään aika leikinomaisia, kun sen sijaan esimerkiksi petos tietynlaisen rikoksen nimityksenä on vakiintunut myös oikeustieteen termiksi.
Useimmat pettämistä ja narraamista tarkoittavat sanat ovat varsin nuoria. Tämä selittynee juuri niihin liittyvästä tunneperäisestä aineksesta. Etenkin puhekielessä halutaan ilmaista asia mahdollisimman tuoreesti ja elävästi, joten tämäntyyppinen sanasto muuttuu melko nopeasti.
Vanhimpia petkuttamiseen liittyviä sanoja lienee verbi pettää, joka tunnetaan myös muissa itämerensuomalaisissa kielissä, joten se on ainakin parintuhannen vuoden ikäinen. Narraaminen sen sijaan on selvästi nuorempaa perua: se on lainattu noin 300 vuotta sitten ruotsin kielestä.
Samalta taholta, mutta huomattavasti myöhemmin on tullut nykyisestä arkikielestä tuttu bluffata. Niin ikään juksata on saatu ruotsista, jonne se on kulkeutunut saksan välityksellä latinasta; latinan iocus tarkoittaa pilaa ja leikinlaskua. Ruotsinkielisen mallin (dra någon vid nåsan) mukaan suomessakin vedetään nenästä. Myös höplästä voidaan vetää. Höplä tarkoittaa murteissa muun muassa huulia ja suuta.
Huijaamisella on varhemmin tarkoitettu vaihtamista ja vaihtokaupan käymistä, jota on usein voitu harjoittaa ilman välirahaa tai jopa näkemättä tavaraa. Kokemukset eivät ilmeisesti ole aina olleet hyviä, kun huijaaminen on alkanut merkitä myös petkuttamista. Etelä-Pohjanmaalla sanotaan samanlaista vaihtokaupan käymistä huippaamiseksi, joka taas lienee samaa lähtöä kuin huiputtaa.
Sakari Topelius kertoo aprillipäivästä runsaat 125 vuotta sitten kirjoittamassaan runossa Huhtikuun viimeinen päivä. Topelius ei ole erehtynyt päivästä, sillä aikaisemmin huhtikuun ensimmäisen ohella myös kuun viimeisenä päivänä on huviteltu keksimällä aprillipiloja. Huvituksia, tosin hiukan toisenlaisia, riittää vapunaattona toki nykyisinkin.
Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 1.4.1997.