Jokin aika sitten oli lehdessä helppoheikkien SM-kisoista kertova uutinen. Tavaroitaan hulvattomasti, jopa rääväsuisesti mainostavat torimyyjät ovat katoavaa kansanperinnettä. Heidät tunnetaan vielä, mutta mistä tulee nimitys helppoheikki?
Nimitykselle tunnetaan useitakin syntytarinoita eri puolilta Suomea. Yksi tarina kertoo Karjalankannaksella kulkeneesta Heikistä, tavattoman suulaasta, tavaroitaan ja taitojaan kehuskelevasta rihkamakauppiaasta, jolta tavaraa oli saanut paljon kauppojen hintaa halvemmalla eli helpolla. Tämän Heikin mukaan muitakin rihkamaa myyviä, suulaita kaupustelijoita olisi sitten alettu sanoa helppoheikeiksi.
Ehkäpä jossain päin maata on todella kiertänyt Heikki-niminen kauppias. Luultavasti nimitys on kuitenkin syntynyt vain sopivasta adjektiivista ja siihen sointuvasta, yleisesti käytetystä miehennimestä.
Huonoa tavaraa myyvästä markkinapellestä ja runsasjussista helppoheikki-sanan käyttö on laajentunut edelleen. Puhutaan halventavaan sävyyn jollekin tieteen alalle tai aatteen piiriin ilmaantuneista helppoheikeistä, jotka esiintyvät näkyvästi mutta joita ei voi ottaa vakavasti asiansa myyjinä.
Lähtee suvi, lähtee talvi, vaan ei lähde Laiska-Jaakko.
Erisnimiä käytetään yleisniminä myös kuvaamaan ihmisten ominaisuuksia. Laajalti tunnettu laiskajaakko pohjautunee suomalaisten sotilaiden päällikölleen Jaakko De la Gardielle antamaan lisänimeen. Valloitettuaan Novgorodin vuonna 1611 De la Gardie viipyi siellä kuusi vuotta sotilaineen: ”Lähtee suvi, lähtee talvi, vaan ei lähde Laiska-Jaakko.” Jo Lönnrotin sanakirjan lisävihkossa vuodelta 1886 laiskajaakolla on merkitykset vitkastelija, viivyttelijä, laiskuri ja tuhlailija.
Moni yleismerkityksen saanut nimi on palautettavissa tiettyyn henkilöön ja hänen tekemisiinsä, mutta useimmiten tällaiset nimet ovat syntyneet yleisistä etunimistä tai sopivan alkusoinnun avulla: avuliasaatu, hämärähemmo, jöröjukka, kylmäkalle, lörppäleena, maailmanmatti, mourumaija, puskajussi, pyssypasi tai resupekka. Helppoheikin tapaisia, etunimestä ja kuvailevasta määritteestä syntyneitä ammatinnimityksiä on paljon. On ovimikkoja, sentraalisantroja, maajusseja, parkkipirkkoja. Yksi perinteissään kauas ulottuvista mutta silti tuoreista on mooses, kansanjohtaja.
Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 21.4.1998.