Loppiaiselta ei ole tietoa juhlapäivist, on vaan arkiviikkoi (Lapinjärvi), alakaa ehejät viikot, karvakengät, reikäleivät ja kalikkareet (Alavus), terveet viikot (Nilsiä) tai emäseläkä ettee aokee (Kangasniemi). Ja kun hyvällä lapsella on aina monta nimeä, niin myös joulun jälkeisellä pyhättömällä kaudella. Siitä voidaan käyttää myös mm. nimityksiä härkäviikot tai selkäviikot. Edellinen viittaa siihen, että joulun jälkeen on taas tehtävä raskasta työtä, ja lienee saanut alkunsa sillä alueella, jolla härkiä on käytetty vetojuhtina. Jälkimmäisessä selkä tarkoittaa talvenselkää.
Pyhättömistä viikoista puhuttaessa mainitaan yleensä jotain myös ruoista, joskus saattaa arkisesta elämänmenosta selvitä muutakin: alkkava selkäviiko ja reikäleevä (Perniö), härkäviikot, reikäleivät, rättipairat, presutupaka ja vittaköyret (Pomarkku), läpileivät, selkäviikot ja ympyriäiset pernat (= perunat) (Eräjärvi), läpileivät, selekäviikot ja mahamakkarat (Kuorevesi), sarvileivät (leipä rei'itettiin lehmän sarvella) ja selkäviikot (Pälkäne), selkäviikot ja laukkuleivät (Padasjoki), selkäviikot ja ruisleivät (Vuoksenranta) jne. tai selekäviikoilla seipään vinkuissa syö kyllä suolasilakoitakin (Kitee).
Talven selän on sanottu taittuvan Heikin yöllä (Somerniemi), Paavalina (Pöytyä) tai Matista (Vihti). Joidenkin tietojen mukaan maarianpäivänä loppuu selkäviikot (Lammi).
Tiesitkö tämän? -palsta ilmestyi Kotuksen verkkosivuilla vuosina 2004–2014. Sarjassa esitellään havaintoja ja poimintoja Suomen murteiden sana-arkiston ja Nimiarkiston kokoelmista.