Nyt on sitten sanottu hyvästit markalle ja tervetuloa eurolle – moni kyllä hieman haikein mielin. Kielitoimistosta on muutoksen edellä kysytty paitsi euron ja sentin oikeita kirjoitus- ja merkintätapoja myös sitä, miten käy sanojen markka ja penni: katoavatko ne kielestä, niin kuin ne katoavat kukkarosta?
Kukaan ei voi varmasti tietää sitä, mutta tuskin sanat kokonaan häviävät, sillä eiköhän euroaikanakin puhuta myös vanhoista asioista, lueta vanhoja kirjoja ja kuunnella vanhoja lauluja (joissa vaikkapa sana nikkelimarkka on tähänkin asti elänyt omaa elämäänsä). Markkaakin edeltäneistä rahasanoista useat ovat säilyttäneet paikan jossain kielen sopukoissa, esimerkiksi pikkurahoja kuvaamassa (killinki, penninki). Moni muistaa varmaan vielä myös ärränopetuslorun Lauri löysi ruplan rahan jyrkän penkereen reunalta.
Rahojen nimitykset ovat osana monissa fraaseissa ja sanonnoissa. Voi olla, että edelleen puhutaan kuvallisesti pennin venyttämisestä, vaikka kukkarossa kilisevätkin sentit. Ainakin sellaiset alkusointuun perustuvat sanonnat kuin pitkä penni ja penninpyörylä ovat niin kiteytyneitä, että ne elänevät vielä ainakin jonkin aikaa. Jos joku vielä tuntee kolmen markan suutarin, joka tekee kuuden markan vahingon, hän saattaa lausahdusta käyttäessään leikillään vaihtaa markan tilalle euron. Nykysuomen sanakirjan esittelemä sananlasku äyrissä on tuhannen alku on korvautunut paitsi rahayksikön myös rahan arvon muuttuessa fraasilla markassa (tai pennissä) on miljoonan alku. Tämä ja sen pennit miljoonaksi -tyyppiset variantit on helppo muuntaa euroaikaan sopiviksi. Ja varmasti syntyy kokonaan uusia sanontoja euroista ja senteistä.
Suomessa on aiemminkin sopeuduttu erilaisten rahojen käyttöön. 1800-luvun alkupuoliskolla täällä käytettiin sekä Ruotsin että Venäjän rahaa. Esimerkkejä kirjavista rahayksiköistä löytyy vaikkapa Aleksis Kiven teoksista. Nummisuutareissa on heti alkuun puhe riksoista eli riikintaalereista (= entinen Ruotsin raha). Seitsemässä veljeksessä esiintyvät sekä äyrit että kopeekat. Veljekset eivät olisi maksaneet ”äyrin äyriä” Viertolan härjistä, ja epäonnisen Hämeenlinnan-reissun jälkeen Simeonilla ja Eerolla oli jäljellä enää kuusi kopeekkaa.
Äyri on esimerkki myös siitä, että vanha sana saattaa jäädä elämään jossakin erikoismerkityksessä. Nykykielessähän on paitsi muun muassa Ruotsin kruunun sadasosaa tarkoittava sana äyri myös veroäyri, jota käytetään kunnallisverotuksen yksikkönä. Historian hämäriin on sen sijaan kadonnut äyrityinen, jonka vielä Nykysuomen sanakirja esittelee toisen kadonneen sanan, aurtuan, synonyyminä (äyri on aikoinaan jakautunut äyrityisiin eli aurtuoihin). Muiden kirjojen rinnalla sanakirjakin on siis kuin pankki, jossa vanhat rahat tai ainakin niitä kuvaavat sanat pysyvät tallessa.
Kirjoitus on julkaistu Ajan sana -palstalla Hiidenkivi-lehdessä 1/2002.