Tiedesivulla oli äskettäin otsikko ”Outo nero matemaatikko Perelman piileskelee”. Tekstissä kerrottiin, että pietarilainen Grigori Perelman ei ollut saapunut Madridiin noutamaan maailman arvostetuinta matematiikan palkintoa.
Otsikko ei oikein hahmotu, sillä kaksi ilmausta tuntuu sekoittuneen: ”outo nero” ja ”nero matemaatikko”. Edellisessä sanaparissa nero on substantiivi, jälkimmäisessä adjektiivi.
Sanakirjoissa nero esitetään vain substantiivina. Sanaluokkien rajat eivät kuitenkaan aina ole ehdottomat, ja substantiiveja saatetaan käyttää myös adjektiiveina: ”työnarkomaani presidentti” ja sanakirjassakin mainittu ”läski tyyppi”. ”Nero matemaatikko” on yhtä mahdollinen.
Nero on poikkeuksellisen lahjakas, älykäs ja luova ihminen. Hän toimii usein jollakin tieteen tai taiteen alalla (matemaattinen nero, kielinero, säveltäjänero, keksijänero), mutta on myös yleisneroja, kuten Leonardo da Vinci. Viime vuosisadalla on vaikuttanut jopa sellaisia omaan alaansa erikoistuneita hengen ja taidon jättiläisiä kuin ulkolaitamoottorivenenero, tulitikkutrustinero ja keinottelijanero.
Ihmistä tarkoittavaksi nero on vakiintunut vasta 1900-luvun alkupuolella. Vielä Nykysuomen sanakirjassa (1951–1961) neron päämerkityksenä on ’nerous, nerokkuus’. Otto Ville Kuusinen kirjoitti vuonna 1944 (Suomi ilman naamiota, s. 90): ”Punaisen Armeijan soturien sankaruudella ja sen Korkeimman Ylipäällystön strateegisella nerolla [= neroudella] on saatu suistetuksi saksalaisten sortajakonnain valloitussuunnitelmat.”
Myös englannin sana genius merkitsee sekä neroutta että nerokasta ihmistä. Neroon vertautuu lisäksi sana kyky, joka sekin tarkoittaa sekä ominaisuutta että ihmistä, jolla on tämmöinen ominaisuus.
Ei ole sen vertaa neroa...
Kirjakielessä sanalla nero on yli kahdensadan vuoden historia ja murteissa vielä pitempi. Murteissa nero merkitsee kykyä, taitoa, älyä, keinoa tms. Voidaan sanoa, että jollakulla ei ole sen vertaa neroa (= järkeä, ymmärrystä), että osaisi toimia oikein. Joku puolestaan saa asiat luistamaan omalla nerollaan (= toimeliaisuudellaan).
Lähimmässä sukukielessämme karjalassa nero tarkoittaa työkykyä. Matka nykymerkitykseen ei ole pitkä, sillä nero, joka keksii uusia ratkaisuja ongelmiin tai luo uusia ilmaisumuotoja ja yltää korkeatasoisiin suorituksiin, tarvitsee synnynnäisten älynlahjojen lisäksi myös työkykyä.
Sanan nero alkuperä on tuntematon. Rooman keisarin Neron kanssa tällä sanalla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä, vaikka tämä elämänsä lopussa päätyikin ylevään itsearviointiin: ”Minkä taiteilijan maailma minussa menettääkään!”
Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 8.10.2006.