Isoäitini – tai tuttavallisemmin mammani, kaakkoishämäläisittäin – eli rauhallisen ja kai turvallisenkin elämän. Elämä mahtui aika pienelle alueelle Asikkalan pitäjässä. Ei sieltä ollut syitä lähteä kauemmas asioille, saati matkustella huvikseen. Tuntematonta ja tarpeetonta touhua olisi se hänen mielestään ollut. Jälkikasvuaan hän tapasi mielellään, mutta ei keksinyt yhtään syytä, miksi hänen olisi pitänyt matkustaa tunnin automatkan verran meidän kotiimme. Näkihän hän meidät omassa tutussa talossaan. Mamma nukkui pois vuonna 1976. Rauha hänen muistolleen.
Vanhat ja perinteiset tavat olivat mammalla kunniassaan. Uusista keksinnöistä hän ei piitannut. Taisivat ne pelottaakin. Kerran 1970-luvulla vietiin mammalle jääkaappi. Mamman mielestä se oli turha kapistus, sillä ennenkin oli pärjätty kellarin turvin. Siellä se jääkaappi sitten seistä könötti eteisen nurkassa tyhjillään, töpseli irrotettuna. Järjestelin kaappiin omia lelujani ja muita aarteita. Olihan edes jotain käyttöä.
Ostoksille, punaista maitoa, kahvia ja muuta hakemaan, mamma köpötteli kauppa-autolle. Se ajoi siihen lähelle ainakin kerran viikossa. Joskus oli asiaa keskustaan asti, apteekkiin ja K-kauppaan, josta puhuttiin Loisana. Kauppiaan sukunimi kun oli Loisa. Ei niitä juuri sen kummempia yritysten nimiä tarvittu tai tunnettu.
Läheisessä Lahden kaupungissa jökötti pellolla uudehkoja, isoja kauppamarketteja. Mamma ei juuri niissä itse tainnut käydä mutta laittoi papan joskus asialle. Oli City-market, ihmeiden avara halli. Kitymarketti se oli isovanhempieni suussa. En tiedä, miettivätkö he koskaan, mikä se tuollainen nimi nyt on. Ja mikä sana on kity, vielä vieraan kielen malliin kirjoitettu? Tuskin kaupunkilaiskauppiaan nimeksi kuitenkaan arvelivat.
Jääkaappi ja Kitymarketti olivat mammalle vieraita ja pelottavia asioita. Ei niistä oikein tiennyt, mitä niillä tekisi ja miksi. Vanhat keksinnöt olivat vallan riittäviä. Miksi sähkövirtaa, kun maito pysyi riittävän kylmänä kellarissakin? Ja miksi tavaraa maailman täydeltä, vaikka kukaan ei kaikkea sellaista voinut tarvita. Sellainen kumma nimikin kaupalla.
Kai se City-market toi edistystäkin, nimellään. Mamma, pappa ja kaikki muutkin kouluja liki käymättömät ja vieraita kieliä osaamattomat oppivat, että näinkin kaupoista voi puhua. Kauppojen nimet saivat tästä lähtien olla merkityksettömiä sanoja, joista ei voinut päätellä, mitä liikkeessä myytiin tai kuka kauppaa piti.
Ei tällaisissa nimissä ole kuitenkaan pelkkää pahaa. Kitymarketilla ja muilla on nimittäin opetettu Suomen mummoille kielitaitoa. Sanavarastot ovat laajentuneet, kun marketit ja niiden laatumääreet ovat tulleet osaksi omaa kielenkäyttöä. Mieheni mummovainaa oli omaani reippaampi ja rohkeampi matkustelemaan. Ensimmäisellä ulkomaanmatkallaan Kreikassa hän näki paikallisen Supermarketin. Päätteli siitä, että suomalaiset kansanveljet ovat tulleet ja perustaneet Kreikkaan kaupan.
Julkaistu Hiidenkivi-lehdessä 2/2010.