Käpyhyasintti, valotaulu ja kotvia – vanhaa uuden seassa
Uudissanataulu: marraskuu 2018.
Suomen murteiden sanakirjassa on paljon kekrin viettoa kuvaavia sanoja ja esimerkkejä.
Työkaveri pyytää: ”Etsä viitsisitsä kirjoittaa Kotus-blogiin Kummelista?” Yritän jähmettää kasvoni Tonnin seteli -ilmeeseen, mutta suusta livahtaa: ”Ssselvä!”
Käyttökelpoisen murreaineksen kerääminen oli 1960-luvulla yhä mahdollista. Mukana olivat niin ammattikerääjät, suomen kielen opiskelijat kuin innokkaat kansalaisetkin.
Maisteri Inkeri Tuovinen keräsi murresanoja Ruotsin Länsipohjan suomenkieliseltä väestöltä. Tässä tekstissä esitetään katkelmia Tuovisen ja hieman Sanakirjasäätiönkin kirjeistä vuosilta 1931–1935.
1920-luvulla perustettu Sanakirjasäätiö lähetti murteenkeruun ammattilaisia kenttätöihin ja alkoi julkaista Sanastaja-lehteä keruuavuksi vapaaehtoisille vastaajille.
1900-luvun alussa kannettiin huolta murteiden katoamisesta ja joukkoistettiin murresanaston keruutyö.
Kun jappaistaan, ei asioita tekaista saati sutaista nopeasti, vaikka verbityyppi siltä kuulostaakin. Pitkien taivalten juppaiseminen ei sekään käy hetkessä, varsinkaan hölttäisevissä jalkineissa.