Kirjallisuudentutkijat eivät ole saaneet paljoakaan pahaa aikaiseksi maailmassa. Ehkä siksi meidän olemassaoloamme ei aina huomata.
On kuitenkin yksi alue, jossa kirjallisuutta ammatikseen tutkivien mielipiteille annetaan arvoa, nimittäin kirjallisen kaanonin muodostaminen. Millaista on hyvä, arvokas ja kestävä kirjallisuus? Millä kirjoilla on ollut merkitystä kansallisen kulttuurin rakentumisessa?
Kaanonin merkitys nousee esiin silloin, kun päätetään, mitkä kirjat pitää sisällyttää kotimaisen kirjallisuuden yliopisto-opintoihin. Olisi tietysti outoa, jos kirjallisuutta pääaineenaan opiskellut ei olisi lukenut Kiven Seitsemää veljestä, mutta kaikkia klassikoina pidettyjä kirjoja ei kuitenkaan voi opiskelijoilla luetuttaa.
Kanonisoitujen teosten laittaminen tärkeysjärjestykseen ei ole helppoa. Uusiessamme opintovaatimuksia Turun yliopiston kotimaisen kirjallisuuden oppiaineessa olemme päätyneet seuraavanlaiseen listaan niistä kirjoista, joiden me ajattelemme kuuluvan kirjallisuudenopiskelijoiden yleissivistykseen.
Kalevala
Fredrika Runeberg: Fru Catharina Boije och hennes döttrar
J.L. Runeberg: Fänrik Ståls sägner
Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä
Minna Canth: Työmiehen vaimo
Juhani Aho: Papin rouva
L. Onerva: Mirdja
Eino Leino: Helkavirsiä I
Maria Jotuni: Rakkautta
F.E. Sillanpää: Hurskas kurjuus
Joel Lehtonen: Putkinotko
Aari Hellaakoski: Jääpeili
Aino Kallas: Sudenmorsian
Hella Wuolijoki: Niskavuoren naiset
Aila Meriluoto: Lasimaalaus
Edith Södergran: Samlade dikter
Väinö Linna: Tuntematon sotilas
Eeva-Liisa Manner: Tämä matka
Veijo Meri: Manillaköysi
Pentti Saarikoski: Mitä tapahtuu todella?
Hannu Salama: Juhannustanssit
Paavo Haavikko: Puut, kaikki heidän vihreytensä
Marja-Liisa Vartio: Hänen olivat linnut
Saa kommentoida!