Siirry sisältöön
Haku

Vuoden selväsanainen 2020

Vuoden selväsanaiseksi 2020 julistettiin aluehallintovirastojen selkeän kielen koulutuksen työryhmä ja verkkosivu-uudistuksen työryhmät. Finalistit valitsi raati, jonka jäsenet edustivat Kuntaliittoa, Selkokeskusta, Valtiovarainministeriön Avoin hallinto -hanketta sekä Kotimaisten kielten keskusta. Voittajan valitsi neljän finalistin joukosta eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen.

Jääskeläisen mielestä aluehallintovirastoissa on onnistuttu mittavassa projektissa menestyksekkäästi ja virastoissa on vaikuttavalla ja esimerkillisellä tavalla paneuduttu asiallisen, selkeän ja ymmärrettävän virkakielen kehittämiseen. Huomionarvoisena hän pitää myös sitä, että kaikki projektin sisällöt on toteutettu sekä suomeksi että ruotsiksi.

Petri Jääskeläinen ojentaa palkinnon kilpailun voittajille. Kuva: Hanne Salonen, eduskunta.

Aluehallintovirastoissa selkeän kielen vuosi

Vuosi 2020 on nimetty aluehallintovirastoissa selkeän kielen teemavuodeksi. Vuoden aikana on toteutettu sekä selkeän kielen koulutus että verkkosivu-uudistus.

Koulutusta on markkinoitu selkeän kielen kampanjalla. Kampanjan lopuksi palkitaan kuudesta aluehallintovirastosta se, jossa koulutukseen on hakeuduttu aktiivisimmin. Syyskuun alkuun mennessä harjoitustehtäviä sisältävän koulutuksen oli suorittanut jo lähes puolet koko henkilöstöstä. Tavoitteena on, että kaikki työntekijät suorittavat koulutuksen.

Koulutuksen oppeja hyödynnettiin verkkosivu-uudistuksessa. Viestintäasiantuntijat auttoivat verkkosivujen tekstien muokkaamisessa selkeämmiksi, ja ne kirjoitettiin kevään ja kesän aikana kokonaan uudelleen. Muutoksia tehtiin esimerkiksi puhuttelukäytäntöihin ja lakitekstien esittämiseen. Sivujen kehitysvaiheessa asiakkailta on pyydetty palautetta ymmärrettävyyden parantamiseksi.

Tutustu kaikkiin kilpailutöihin

Kilpailun tärkein tavoite on tehdä tunnetuksi monipuolista ja ansiokasta työtä, jota hyvän virkakielen edistämiseksi tehdään. Kaikkiin kilpailutöihin kannattaa tutustua. Ne tarjoavat hyviä ja innostavia esimerkkejä siitä, millaisin tavoin viranomaisten viestintää ja palvelujen kieltä voi parantaa.

Kaikki kilpailijat esitellään Ajankohtaista virkakielestä -artikkeleissa. Ensimmäisessa artikkelissa kerrotaan neljästä finalistista, ja muiden kilpailijoiden esittelyt on jaettu kahteen eri artikkeliin.

Kilpailun finalistit. Kuva: Hanne Salonen, eduskunta.

Vuoden selväsanainen 2020 -kilpailijat

Aluehallintovirastojen selkeän kielen koulutuksen työryhmä ja verkkosivu-uudistuksen työryhmät
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustiimi
Verohallinto: Vero.fi-verkkosivuston kehitys- ja sisällöntuotantotiimit
Viittomakielialan Osuuskunta Via: viittomakielen tulkkaus valtioneuvoston tiedotustilaisuuksissa

Suomen ympäristökeskuksen Vesi.fi-verkkopalvelun kehitystiimi: Vesi.fi-verkkopalvelu
Tampereen kaupungin strategia- ja kehittämisyksikön osallisuustiimi: osallistuvan budjetoinnin viestintä
Kela, THL, Solita ja SoteDigi: Koronavilkku
Tulli: henkilöasiakkaan tuontitullauspalvelu
Verohallinto: OmaVeron käyttöliittymän tekstityö ja chattirobotti Virtanen

Eduskunnan kanslian suunnittelija Jaana Holmberg: pitkäaikainen ja ansiokas työ selkeän virkakielen hyväksi
Aalto-yliopiston apulaisprofessori Pauliina Ilmonen: selkeä ja vakuuttava viestintä koronakriisin aikana
Oulun kaupungin kaupunkimediasta vastaavat: Mun Oulu -media
Trafiikki-museot ry:n viestintätyöryhmä: Trafiikki-verkkomedia
Kelan asiointipalvelun viestimallien uudistaminen

Voittaja julkistettiin Selkeän kielen päivän verkkoseminaarissa

Voittaja julkistettiin ja palkinnot luovutettiin 5.10. Selkeän kielen päivän tilaisuudessa, jota vietettiin pääosin verkossa. Finalistit ja palkintojen luovuttajat olivat paikalla Eduskunnan Pikkuparlamentissa. Palkintoseremoniassa aluehallintovirastojen edustajille Taina Taskiselle ja Sonja Tanttarille ojennettiin mattopiiska tunnustukseksi ansiokkaasta virkakielen tomuttamisesta.

Seuraavan kerran Vuoden selväsanainen -kilpailu järjestetään hyvän virkakielen edistäjille vuonna 2022. Vuonna 2021 palkinto jaetaan selkokielen edistämisestä.

Vuoden selväsanainen 2020 -kilpailun tunnus. Kuva: Mattopiiska jäänmurtaja Tarmolta. Suomen merimuseo. CC BY 4.0. Kuvankäsittely: Risto Uusikoski, Kotus.
Tunnustuspalkinto ansiokkaasta virkakielen tomuttamisesta.

Teksti: Vilma Vartiainen