”Kieli on arkista magiaa”

1. Milloin ja miten sinusta tuli kieli-ihminen?

Haluan ajatella olleeni kieli-ihminen aina. Luin ja kirjoitin omia juttujani varhain. Lapsuuteni oli täynnä kirjepapereita, vihkoja, lappusia, päiväkirjoja… paperia. Kieli on minulle tapa käsittää maailmaa. Ensin se oli miun juttu ja sitten muuttojen jälkeen mun juttu. Hakeuduin kirjoittamisen ja sen opin äärelle pitkin lapsuutta ja nuoruutta.

Olen myöhemmin tajunnut, että kirjoittaminen on oma salakavala keinoni hidastaa poukkoilevaa ajatuksenjuoksua. Opiskeluaikaan löysin vahingossa semiotiikan ja vähän hullaannuin. Se tuntui summaavan tuosta vain sellaista, mitä olin kielessä ja merkityksissä ihmetellyt.

2. Mikä sinua erityisesti kiinnostaa äidinkielessäsi tai muissa kielissä?

Välityskyky. Vaikutus. Se, miten kieli välittää maailmoja ja viestejä ja miten se myös rakentaa ja voi purkaa kaiken. Kieli on arkista magiaa. Sehän on siis ihan silkkaa taikaa: voida vaikuttaa toisiin sellaisin tavoin.

Kieli on työkaluni, jolloin se usein panee vastaan ja vie voimia. Mutta on se onneksi myös lepopaikka ja elon kaunistaja.

3. Miten kieliasiat ovat läsnä jokapäiväisessä elämässäsi?

Kirjoitan ja luen joka päivä. Kieli on työkaluni, jolloin se usein panee vastaan ja vie voimia. Mutta on se onneksi myös lepopaikka ja elon kaunistaja. Pyrin olemaan tekemisissä monenlaisten tekstien kanssa.

Arjessa yritän välittää äidinkieltä lapsilleni. Huudan sohvalta, että lukurauha. Oikeasti se on kutsu. Maanittelen viereeni lukemaan. Tuotan kaksoismerkityksiä ja vitsailen. Varmaankin haluan pakata heille kieleen iloa ja hauskuutta.

Osallistuin vastikään kurssille, jossa kirjoittaminen lähti liikkeelle tanssimisesta eli kropan liikkeestä. Oli hauska huomata, miten kiemurainen yhteys keholla ja kielellä on ja miten erilaista kirjottaminen heti tanssimisen jälkeen on. Siinä tavallaan ajattelin tanssiksi ja kirjoitin sitten suomeksi.

4. Mitä ajattelet tämänhetkisestä kielimaisemastamme? Entä kielen muutoksesta?

Maailmassa, jossa on paljon erottavia voimia ja ristivetoa, kieli voisi kuroa yhteen ja kurookin. Olen vähän huolissani, jos tämä yhteys kadotetaan. Jos emme enää ymmärrä samoilla sanoilla samoja asioita tai vielä kipeämmin, jos emme edes halua tehdä niin.

On tärkeää, että kielikeskustelu ei jää vain kieli-ihmisten suihin. Meillä ei tässäkään ole varaa kahteen kerrokseen. Meidän pitäisi paremmin ymmärtää monenlaiset kielenkäytön tavat ja myös se, ettei kieli ole kaikille kovin tärkeää. Haluaisin silti olla myös niiden puolella, joita kieliasiat eivät juuri liikauta.

On tärkeää, että kielikeskustelu ei jää vain kieli-ihmisten suihin.

5. Katsotko pystyväsi vaikuttamaan siihen, miten kieleen ja eri kieliin Suomessa suhtaudutaan?

Ajattelen, että se on kirjoittavana ihmisenä jopa vastuuni. Pystyn siis ja niin pystytte muuten te muutkin!

6. Mitä mieltä olet Suomessa nykyään käytävästä kielikeskustelusta?

Onko sitä? Ainakin se on kovin vähäistä. Kieli saisi puolestani herättää enemmänkin intohimoja. Lienemme niin käytännöllisiä, että kielestä puhuminen on monelle turhan abstraktia, liian höttöistä, liikaa yhtäältä toisaalta ja synkkä ja myrskyinen yö ja heijastus mielitietyn iiriksessä – ja lopulta merkityksetöntä.

Lasken kuitenkin kielikeskusteluksi myös niukkuudessa kipristelevää kulttuurialaa koskevan keskustelun, sillä siellähän se kieli syttyy ja muuntuu. Jos kulttuurin arvostus laahaa, sillä on suora vaikutus kieleen ja keskusteluun siitä.

7. Mikä on mielestäsi kielessä kauneinta ja kauheinta?

Olen rytminaisia ja ajattelen, että kielessä kauneinta on sisään rakennettu rytmillisyys. Niin sanan, säkeen kuin kokonaisten teosten mitassa. Se taitaa liittyä vähän siihen tanssimiseenkin. Yhä useammin ajattelen kielen luomia muotoja ja kirjoitan erilaisiin muotoihin. Kauheaa on, jos nämä pyrkimykseni menevät yleisöiltä ohi! Jos kielipeliäni eli minua ei ymmärretä, kauheaa.

Kaikista kauheinta kuitenkin on, jos kieleen ei pääse sisään, vaikka sen tulisi olla jollain tavalla omaa. Vaihdevuosista kirjoittaessani törmäsin tällaiseen vaihdevuositermistön ymmärtämisen vaikeuteen. Siitä seurasi erikoinen, ristiriitainen ja sanalla sanoen kauhea olo: miksen käsitä sanoja, joilla puhutaan minusta tai tarkoitetaan minua, keski-ikäistä naista? Miksi olen tuon sanaston ulkopuolella, vaikka nuo sanat koskevat sisuksiani? Miksi on niin työlästä puhua kropastaan? Seurasi irrallisuuden tunne, jonka otin hyödyllisenä muistutuksena kielenkäytön jatkuvasta ulossulkemisesta esimerkiksi erilaisten vähemmistöryhmien kohdalla.

8. Jos olisit kielenkäytön laji tai tekstilaji, mikä laji olisit?

Olisin essee, joka luokitellaan nonfiktioksi mutta jossa on käytetty reipas määrä fiktion keinoja. Kertoisin näennäisesti aiheestani, mutta tulisin paljastaneeksi yllätyksiä ja luoneeksi erikoisia, pohtimaan pakottavia mielleyhtymiä. Jallittaisin. Sellaisen tekstin tulisi olla myös salahauska ja kulkea päästä vartaloon.

9. Jos joutuisit autiolle saarelle ja saisit ottaa mukaan yhden kirjan, minkä kirjan ottaisit?

Muistikirjan. Sitten toivoisin, että kynäkin löytyy. Yhdellä muiden kirjoittamalla teoksella en tekisi paljonkaan, sillä päässäni on kyllä materiaalia, mutta jotenkin haluaisin saada sitä saariresidenssissäkin järjestykseen.

Jos jostain on kummallisen tukalaa puhua tai ajatella, kannattaa asiaa tutkia syvemmin.

10. Mitä muuta haluat sanoa jutun lukijoille?

Haluaisin kannustaa ottamaan kieltä haltuun. Ottamaan sanoja ja sanastoja omaksi ja itselle. Kannustan riisumaan kielestä siihen liittyneitä painolasteja tai sitten päinvastoin politisoimaan lisää, varustamaan käyttöön ja omistamaan. Jos jostain on kummallisen tukalaa puhua tai ajatella, kannattaa asiaa tutkia syvemmin. Voi olla, että vaikkapa esivaihdevuodet ei ole lääketieteellinen eikä toden totta mikään tarkka termi, mutta ajattelen, että se auttaa nuorempia liukumaan lempeämmin kohti uutta ja suostumaan aiheen äärelle. Silloin termillä on paikkansa.

---

Toimitus: Vesa Heikkinen, Risto Uusikoski ja Olli Tamminen