Kielitoimiston historia

Kielitoimisto-nimistä paikkaa ei enää ole olemassa Kotimaisten kielten keskuksen organisaation osana, mutta nimi elää julkaisuissa ja toiminnoissa. Se sisältyy esimerkiksi sellaisiin Kotuksen julkaisuihin kuin Kielitoimiston sanakirja ja Kielitoimiston ohjepankki. Myös keskuksen kielineuvonnasta ja koulutuksesta käytetään samaa perinteistä nimeä: Kielitoimiston neuvonta ja Kielitoimiston koulutus.

Kielitoimisto aloitti toimintansa vuonna 1945 Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa, jonka alaisuudessa oli toiminut kielenkäytön normeja ja suosituksia laatinut suomen kielen kielivaliokunta jo vuodesta 1928 alkaen. Kielitoimiston perustamista tukivat suuret kustantamot WSOY ja Otava, jotka tarvitsivat kielenkäyttöohjeita varsinkin laajoihin tietosanakirjahankkeisiinsa. Tuolloin aloitettiin myös Kielitoimiston puhelinneuvonta ja pari vuotta myöhemmin koulutustoiminta.

Vuonna 1949 Kielitoimiston tehtävät siirrettiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seurasta Suomen Akatemialle, missä ne pysyivät pitkään. Kun Akatemian organisaatio muuttui vuonna 1970, Kielitoimistosta tuli osa Nykysuomen laitosta.

Vuonna 1976 perustettiin Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, ja Kielitoimistosta tuli yksi sen toimistoista. Uusi organisaatiomuutos vuonna 1994 muutti toimistot osastoiksi. Kielenhuolto-osastossa jatkettiin kuitenkin samaa työtä kuin oli tehty Kielitoimisto-nimisessä osastossakin. Vuonna 2012 Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen nimi vaihdettiin Kotimaisten kielten keskukseksi. Kielenhuollon päämääränä on edelleen yhteisen yleiskielen säilyttäminen ja kehittäminen sekä kielitiedon välittäminen.

Kielitoimistoa ja sen historiaa on esitelty vuosikymmenten varrella monessa Kielikello-lehden kirjoituksessa, usein merkkivuosien yhteydessä. Tähän on koottu otos noista artikkeleista. Lisäksi Taru Kolehmaisen teos Kielenhuollon juurilla käsittelee suomen kielen huollon historiaa, joka on pitkälti – muttei pelkästään – myös Kielitoimiston historiaa.