Paula Vuorela ja Matti Sadeniemi Kielitoimistossa. Kuva: Suomalaisen kirjallisuuden seuran arkisto.(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)
Kotimaisten kielten keskuksen ja Yle Radio 1:n Aristoteleen kantapää -ohjelman yhteistyönä on syntynyt kuulokuvasarja Kielineuvonnan vuosikymmenet. Se esittelee muutamia Kielitoimiston puhelinneuvonnassa käsiteltyjä kysymyksiä 1940-luvulta 2000-luvulle.
Toisessa kuulokuvassa käsitellään 1950-lukua ja aiheena on Olympialaisten salaisuus. Ohjelman voi kuunnella Ylen verkkosivuilla: Kielineuvonnan vuosikymmenet 2: 1950-luku.
1950-luvun muutosten tuulet
1950-luvulla elettiin suomalaisen elokuvan, iskelmämusiikin, lyriikan, arkkitehtuurin ja muotoilun kulta-aikaa. Tuolloin suomeen vakiintuivat esimerkiksi sellaiset sanat kuin rillumarei(kulttuuri) ja elementtirakentaminen. Myös säännölliset televisiolähetykset alkoivat; televisiota kutsuttiin myös näköradioksi.
1950-luku lopetti myös pula-ajan ja säännöstelytalouden ja toi kulutusyhteiskunnan. Purukumin jauhaminen yleistyi, alettiin juoda enemmälti Coca colaa, kuunnella rock’n’rollia ja lukea Aku Ankkaa, pukeutua farmarihousuihin sekä kotonakin ommella sähköompelukoneella ja silittää sähkösilitysraudalla. Kirjakauppoihin tuli Tuntematon sotilas ja Nykysuomen sanakirja ja Alkoon Koskenkorva, josta pian tuli tuttavallisemmin kossu.
Omapalvelua ja täristimiä
1950-luvulla Kielitoimiston puhelinneuvonnan vakiovastaajiin kuului Paula Vuorela, joka vaikutti kielenhuoltajana 70-luvulle asti. Kielitoimiston hoitajana toimi Matti Sadeniemi. Hän oli myös Nykysuomen sanakirjan päätoimittaja.
Puhelinneuvonnan päiväkirjojen merkinnöistä ilmenee, että myös 1950-luvulla uudet ilmiöt toivat kysymyksiä uusista sanoista. Seuraavat poiminnat ovat alkuperäisten päiväkirjamerkintöjen mukaisia:
– itsepalvelu
– ei alkup. suomea mutta tuttu tyyppi. Omapalvelu voisi ajatella. (12.1.1951)
Yleisradio, maist. Virkkunen: kabaretti, revyy, sketch, show – Kaipaavat suom. vastineita. – Kabaretti ja revyy vakiintuneet, sketch ja vars. show tarvitsevat vastineen. Laittakoot kilpailun. (20.1.1951)
– liukuportaat, rullaportaat (ruots. rulltrappa), koneportaat. Asetettiin ensimmäinen etusijaan, koska portaissa ei kuulemma ole rullaa. (10.3.1952)
Hammaslääkäri NN: vibraattori (jokin hammaslääkärin väline, joka tärisemällä paikkaa täytteen tiukkaan)
– Sopii vastineeksi täristin. (23.5.1952)
– tape ’liimanauha’ (11.1.1956)Toim. Saarikoski: helikopteri – onko syytä suomentaa? Ei. (17.5.1956)
– kahvio ’pieni kahvila’?
– En tunne enkä uskalla suositella. (30.5.1956)
– hobby ’harraste’ (21.9.1956)
Tekniikka ja kuljetusala kehittyivät ja toivat muassaan uutta sanastoa. Esimerkiksi scooter-nimiselle kulkupelille haettiin sopivaa suomenkielistä nimitystä. Ajokkikin etsi vielä muotoaan, eikä mallisto tainnut olla kaikille tuttu:
Toim. Viio: engl. scooter, ital. vespa tark. moottorikäyttöistä potkulautaa; suomessa 1948 käytetty nimeä moottorilauta. – Sopii käyttää edelleen. (23.8.1951)
Vilho Setälä: schooter ’(moottorilla käypä) potkulauta’. – Ehdottaa suom. kiituri. – Sopii! (24.9.1951)
Maist. Salonen: scooter ’naistenpyörän mallinen pikku moottoripyörä’, engl. oik. alkuperin ”potkulauta”. – Ei vielä suom. nimeä. (1.8.1952)
Englannin kieli synnytti kysymyksiä paitsi käännöksistä myös lainojen taivuttamisesta:
Nti Sarkola, SEK: teakiä – kauheata nähdä, mutta kuinka äännettäisiin teakia? (29.2.1956)
1950-luvun usein kysytyt
Usein kysytyt kysymykset olivat 50-luvulla pitkälti samankaltaisia kuin edelliselläkin vuosikymmenellä.
Monet yksittäiset sanakysymykset vastauksineen tietenkin heijastivat omaa aikaansa:
ruoan vai ruuan?
tiiliä vai tiilejä?
rei’ittää vai reiittää?
saataneen vai saatanee?
tiedotus vai tiedoitus?
kehottaa vai kehoittaa?
invalidi vai invaliidi?
sensaatio, organisaatio vai sensatio, organisatio?
bentsiini vai bensiini?
posliini vai porsliini?
tarkastaa vai tarkistaa?
osanotto vai osaaotto?
lomake vai kaavake?
Isossa-Britanniassa vai Iso-Britanniassa?
Melko lailla kysyttiin kaksoispassiivin käytöstä. Aivan selvää sääntöä kun ei tuolloin(kaan) menneen ajan kieltomuotojen käytöstä ollut. Tulipa esille myös näkemys, että kielenhuollon kaksoispassiivin käyttöä rajoittava kanta olisi kyseenalaistettava:
Lauri Pihkala: ei oltu ajateltukaan; ei ollenkaan hyväksy muotoa ei ollut ajateltukaan, sanoo, ettei se sovi keskisuomalaisen kielikorvaan. (12.1.1951)
Jotkin yksittäisiä sanoja koskevat kysymykset saattavat nykynäkökulmasta vaikuttaa huvittavilta. Taisivat hymyilyttää jo tuolloin:
– pirtu
– gen. pirtun (ei: pirrun), vaikka pirta, pirran. Pirtu on nuorena lainana (< lat. spiritus) jäänyt astevaihtelun ulkopuolelle (25.6.1951)
Tri Penttinen: avec = kanssa, avec dame = naisineen. Nykyaikana voi nainenkin olla päävieras ja tuoda mukanaan seuralaisen (aviomiehen, sulhasen tai muun seuralaisen), mutta tällaista tapausta varten ei ole sopivaa ilmausta; avec-sanaa voidaan kai käyttää, samoin ehkä seuralaisineen, mutta ei kuulosta hauskalta. (20.10.1952)
Nainen: Pyyhkikää jalkanne! – Oikein. Pyyhkikää jalkineenne! – Viisastelua. (7.3.1951)
Neiti X: kävi esittämässä, että Kielitoimisto ottaisi keksiäkseen ja ajaakseen läpi naisten yhtenäisen puhuttelunimen. – Kieltäydyin. (16.10.1952)
”Olumppia” vaivasi jo 50-luvulla
Vuosikymmenen alussa Helsingin olympialaisten aikaan vuonna 1952 elettiin vielä niukkuudessa, mutta kansantunnon kohotukseen kisat sopivat kuin tilauksesta. Olympialaiset synnyttivät paitsi kisahuumaa myös kielikysymyksiä.
Olympialaisten nimityksestä keskusteltiin lehtienkin palstoilla jo kauan ennen vuoden 1952 kisoja; käytössä oli alusta alkaen erilaisia nimityksiä.
Esimerkiksi 30-luvun lopulla, kun valmistauduttiin vuonna 1940 pidettäviksi tarkoitettuihin Helsingin kisoihin, eräät kielenhuoltajat moittivat nimitystä olympialaiset kisat epäsuomalaiseksi. Parempana pidettiin antiikin Kreikan Olympia-kenttään viittaavaa nimitystä Olympian kisat (kuten Lahden kisat, ei ”lahtelaiset kisat”). Kuitenkin olympiakisat sai sekä urheiluväen että monien kielenhuoltajien kannatusta. Eri vaihtoehdot olivat vielä pitkään käytössä.
1940-luvun lopulla uusien kisavalmistelujen alla kielivaliokunnan työjaosto piti nimitystä olympiakisat hyvänä, mutta arveli kuitenkin toisen suositeltavan asun eli nimityksen olympia voittavan: jaoston pöytäkirjassa todetaan, että sanan olympia tieltä jäänevät ”olympialaiset ja olympialaiset kisat ajan oloon pois käytännöstä”. Olympiakisojen järjestelytoimikunta oli ennusteissaan varovaisempi:
1950-luvulla ilmestyneessä Nykysuomen sanakirjassa kisoihin liittyvät yhdyssanat ovat kaikki olympia-alkuisia. Itsenäisenä sanana olympiaa ei sanakirjassa ole. Olympialais-kohdassa on viittaus: ”nyk. tavallisemmin: olympia-”. Itse olympialaisten selitteenä on lakonisesti olympiakisat.
Helsingin kisojen alla paheksuttiin lehtien palstoilla sitä, että ”jopa akateemisesti sivistyneet” ihmiset saattoivat sanoa ”olumpia”. Jotkut kannattivat myös nykykreikan mukaista ääntämystä ”olimpia” ääntämyksen ”olympia” sijasta. Toisaalta i:llistä ääntämystä myös vastustettiin vedoten siihen, että antiikin kreikassa ääntämys oli y:llinen. Keskustelu olympialaisten ääntämyksestä suomen kielessä on jatkunut meidän päiviimme asti.
Yleisöosastokirjoituksia olympia-sanan ääntämisestä
