Siirry sisältöön

Kotus-blogi

Sula, Suomi, kyyneleissä

Suomenkielinen sanomalehtiruno 250 vuoden takaa.

Inkoon kirkon kattomaalauksia. Kuva: Pirkko Kuutti, Kotus.

Ok, Karen!

Jos tunnet teinejä, tunnet luultavasti myös Karenin.

Teatteria todellisuudesta

Kertomuksellista journalismia draaman menetelmin.

Kellertävä perhonen punamultaseinällä. Kuva: Vesa Heikkinen.

Exitille exit-strategia!

Mediassa puhutaan ulospääsyn sijaan exitistä.

Piinattujen vai piinattuuden riemuvoitto?

Agricolan pijnattuden-sana kuljettaa suomen ja latinan taivutuksen ja johdinten pariin.

Inkoon kirkon kattomaalauksia. Kuva: Pirkko Kuutti, Kotus.

Hei ja palataan asiaan

Älä jätä viestintäsovelluksissa muita roikkumaan.

Risto Uusikoski. Kuva: Sonja Holopainen, Kotus.

Giitu ja dearvva

Saamelaistiedon määrä perusopetuksen oppimateriaaleissa on vähäistä.

Kellertävä perhonen punamultaseinällä. Kuva: Vesa Heikkinen.

Päiväni Fin(n)landiassa

Kulunut nimityyppi joutaisi jo vaihtoon.

Nimien viemää -blogin kansikuva. Kuva: Sonja Holopainen, Kotus.

Toistamme toinen toistamme

Hauskanpito ilman toistoa on teeskentelyä.

Risto Uusikoski. Kuva: Sonja Holopainen, Kotus.

Älä nolaa palautteella

Palauteblogisarjalle bonusosa.