Siirry sisältöön

Kotus-blogi

Ei maita mansikka pahenna, muuta mustikka mäkiä

Herkutellaan vanhan kirjasuomen yltäkylläisillä marjannimillä!

Inkoon kirkon kattomaalauksia. Kuva: Pirkko Kuutti, Kotus.

Pohdintaa paperille ja ajatuksia sanoiksi

Kirjoittamisen ohjaaminen on pitkälti ajattelun ohjaamista.

Kellertävä perhonen punamultaseinällä. Kuva: Vesa Heikkinen.

Älä ole välinpitämätön

Omaksu välisanasto välittömästi.

Risto Uusikoski. Kuva: Sonja Holopainen, Kotus.

”Kun joku nakkaa ydinkakkaa”

Pliisuja viisuja vai koko kansan tekstejä?

Kuunkuiskaajat. Kuva: Olli Tamminen.

Toimittajat opettivat minut kirjoittamaan

Toimittajat ovat parempia kirjoittajia kuin mitä some väittää.

Kesäni Sorolaisen seurassa

Millaista on digitoida 1600-luvun postillaa?

Inkoon kirkon kattomaalauksia. Kuva: Pirkko Kuutti, Kotus.

Minä olen paras

Millainen siis olen?

Risto Uusikoski. Kuva: Sonja Holopainen, Kotus.

Rajoitettu lempi – tabu sanakirjan sivuilla

Miten aineistojen sivuilla piilevä tabu vaikuttaa sanakirjan artikkeleihin?

Inkoon kirkon kattomaalauksia. Kuva: Pirkko Kuutti, Kotus.

Kissa juoksee kahdella jalalla karkuun!

Olympialaisten innoittamana urheiluselostajien kielestä.

Olympiastadion. Kuva: Olli Tamminen.