Kun Suomessa alettiin käyttää euroja käteisvaluuttana vuoden 2002 alussa, puhuttiin paljon mummonmarkasta. Sanaan liittyi väheksyvyyttä, kun uusien hintojen hahmottaminen oli monelle pitkään vaikeaa. Etenkin vanhat naiset tuntuivat symboloivan hidasta sopeutumista uuteen tilanteeseen. (Myös mummonmarkasta lyhennetty mummo oli käytössä arkisissa kielenkäyttöyhteyksissä.)

Mummonmarkan lisäksi tuolloin käytettiin sanoja mummopommi (hoivakustannusten räjähtäminen) ja mummokännykkä (vanhuksen ensimmäinen kännykkä).  Jenni Viinikka kirjoittikin vuonna 2007 Kielikello-lehdessä näin: ”Parhaillaan erityisen suosittu on sana mummo. Meneillään on varsinainen kielellinen mummobuumi, jossa kiteytyy niin sukupuoleen kuin ikäänkin kohdistuvia asenteita.”

Nyt mummo on taas erittäin ajankohtainen. Mutta mitä mummolle on tapahtunut muutaman vuoden aikana? Mummoiluhan on suorastaan trendikästä!

Mummoilu on tarkoittanut jo pitkään isovanhempana toimimista, mutta sen merkitys on viime vuosina laajentunut. Mummoilusta on tullut elämäntapa, jopa muotia. Esimerkiksi Kodin Kuvalehden mummotesti on suosittu sosiaalisessa mediassa. Testissä jokamieskin saattaa löytää sisältään henkisen mummon.  

Mummoillen-kirjan kirjoittanut Henna-Kaisa Sivonen kertoo Kodin Kuvalehdessä, että kuka tahansa voi tosiaan olla vähän mummo; mummoksi tekevät tietyt ominaisuudet ja ajattelutavat. Mummo-sana herättää hänen mukaansa paljon myönteisiä tunteita. Mummo on lämmin ja lempeä ja arvostaa perinteitä.

Minussakin on mummoa – pidän esimerkiksi emaliesineistä, ryijyistä ja keinutuoleista. Mummoikäisten nuoruudenmekot ovat mielestäni tyylikkäitä, kauniita, eettisiä ja ekologisia. Vanhastaan mummotyyli on ollut muotitiedotonta pukeutumista. Yhtäkkiä onkin kuitenkin yleistä käydä mummon vaatekaapilla ja olla niin sanottu vintage-harrastaja.

Lisää trendejä: havaintojeni mukaan mummotukka on monen mielestä tyylikäs. Nuoret naiset ympäri maailmaa värjäävät hiuksensa harmaiksi. Ideoita uuteen tyyliin voi muuten etsiä Instagramista aihetunnisteella #grannyhair, mainitaan Iltalehden jutussa.

Tämähän menee ihan mummoksi. Toivottavasti mummo-sanan merkityksen muuttuminen ja laventuminen kertoo myös jotain myönteistä suhtautumisessamme mummoihin – vanhoihin naisiin.


Jaa