Viime aikoina hallitusneuvottelujen kielessä esiintyneellä murteellisella jappaista-verbillä viitataan jahkailuun, vatvomiseen ja päätöksenteon lykkäämiseen. Suomen murteiden sanakirjassa jappaista-verbistä on esimerkki Pohjois-Pohjanmaalta Paavolasta (nykyisestä Siikajoen kunnasta): Mitä tuosa jappasee (= jankuttaa) alituisesti yhtä ja sammaa?
Arkisessa nettikielessä jappa(i)sta ja sen substantiivijohdos jappa(i)su vaikuttavat elinvoimaisilta. Ainakin keski- ja pohjoispohjalaisessa nettikirjoittelussa jappasuksi on kutsuttu niin tuloksetonta sanaharkkaa keskustelufoorumilla kuin kunnallishankkeen hidasta etenemistäkin.
Jappaista muistuttaa momentaanijohdoksia, -aista-, -äistä-loppuisia verbejä, joiden kuvaama tapahtuma on hetkellinen: ampaista, kysäistä, läimäistä. Suomen murteissa on kuitenkin runsaasti esimerkkejä myös sellaisista -aista-, -äistä-verbeistä, joissa ei korostu äkillisyys tai lyhytkestoisuus vaan pikemminkin jatkuvuus. Nämä verbit ovat tyypillisesti kuvailevia ja värikkäitä, ja eniten tietoja niistä on savolais-, keski- ja pohjoispohjalais- sekä peräpohjalaismurteista.
Monet näistä verbeistä kuvailevat ihmisen tai eläimen liikkumista. Pitkät matkat se muori vielä jaksaa halttasta, on sanottu Muhoksella. Kuikkia lentää, kommeita lintuja hoakasoo, on Puolangalla pantu merkille. Pälkjärvellä on ihmetelty: Kuka siellä kantakengässä kappasoo? Vaivalloinen kävely voi olla esimerkiksi jiehkaisemista, kuppaisemista tai känttäisemistä, kepeä kulku taas hilppaisemista, kippaisemista tai teppaisemista.
Verbit voivat myös esiintyä toisen verbin yhteydessä tuomassa ilmaukseen lisäväriä. Kaksi miestä kävellä haippasee tuola tietä pitkin, on Kittilässä sanottu. Rautavaaralainen kertoo viisaasta hevosestaan: Minä tuolla kirkolla heitin irtij ja käskiv voan kottiin, niin se tullaj juppas kottiin. Kesälahdella luonnehditaan vanhan ihmisen kumarassa niittämistä: Siellä ukko niitteek kuukkassoo.
Heilumista ja hölskymistäkin voi nimittää monin tavoin: Minkä pää nyökkäsee sen takapuoli helttasee, kuuluu sananparsi Alatorniolta. Puolangalla hammeen helemat heippasoo kävellessä ja Kajaanissa väljät kengät ruppee hölttäsemmään.Myös heiluvan esineen ääntä voidaan kuvailla: porunkellot (= poronkellot) helkkasevat (Kainulasjärvi ) ja kärrit kulokeek kolokkasoovat (Juva).
Kuten jappaista-verbi liittyy myös jahkaista puhumiseen. Hämäläismurteissa ja lähialueilla se merkitsee lörpöttelyä ja jaarittelua: Jahkasee sitä yhtä ja sammaa (Orivesi); No sehän sitä ny jokkaiselle jahkasee (Keuruu). Kortesjärvellä samalla sanalla on tarkoitettu ihmettelyä tai päivittelyä: Minä olen jahkaassu että rumasta miehestäpä se tyttö huolii.
Täydennystä: miksi i:llinen muoto?
Palautteessa on ihmetelty, miksi tekstissä on käytetty murresanoista yleiskielistettyjä i:llisiä perusmuotoja (jappaista, kolkkaista) vaikka näitä sanoja käytetään murteissa i:ttöminä.
Suomen murteiden sanakirjassa ja Suomen murteiden sana-arkistossa on tietyt hakusanoitusperiaatteensa. Yhtenäisyyden vuoksi puheena olevat verbit on hakusanoitettu sanakirjassa yleiskielen mukaisesti -aista-, -äistä-loppuisiksi. Myös tässä blogitekstissä eräät verbit on mainittu yleiskielisessä hakusana-asussaan silloin kun ne eivät esiinny esimerkkilauseissa.
Murrearkistosta ei myöskään löydä esimerkiksi ”vatuloija”-hakusanoitettua verbiä, vaan hakusanana on vatuloida.
Edustavat murre-esimerkit tietenkin antavat todellisen kuvan sanojen käytöstä.
Kirjoittaja on Suomen murteiden sanakirjan toimittaja.