Karkausvuonna eli tavallisesti joka neljäs vuosi helmikuun loppuun lisätään ylimääräinen päivä. Jos emme viettäisi karkauspäivää, kalenterimme alkaisi vähitellen kulkea eri tahtiin kuin vuodenajat.
”Kalenterivuoden pituus 365 vuorokautta ei ole yhteismitallinen tähtitieteellisen vuoden kanssa. Maalta kuluu kierrokseensa Auringon ympäri 365 vuorokautta, 5 tuntia, 48 minuuttia ja 46 sekuntia. Niinpä neljässä vuodessa ylimääräisiä tunteja kertyy noin vuorokauden edestä”, selvittää erikoissuunnittelija Asko Palviainen Yliopiston almanakkatoimistosta.
Karkausasioiden erityisasiantuntijat ovat toki puhuneet myös karkaussekunneista ja karkausminuuteista. Sekä karkaustunneista.
Tikku hypähti paikallaan?
Mutta mistä karkauspäivän nimi oikein tulee? Kuka tai mikä karkasi, mistä, minne?
Kustaa Vilkunan Vuotuinen ajantieto -kirjan (1. painos 1950) mukaan nimitys on saatu vanhimmasta tunnetusta ajanlaskun apuneuvosta, sauvasta tai levystä, jossa oli reikä kutakin viikon tai kuukauden päivää varten. Näin Vilkuna: ”Joka päivä reikään pistettyä tikkua siirrettiin vuorokauden vaihtuessa askel eteenpäin paitsi karkauspäivänä, jolloin se otettiin ylös, mutta painettiin jälleen samaan reikään takaisin; se siis vain hypähti paikallaan, ’karkasi’ ja putosi jaloilleen.”
Karkausvuosi, karkauspäivä ja karkauskuu esiintyvät jo vanhassa kirjakielessämme. Mikael Agricola tunsi karkausvuoden: ”cusas caxi pockstaui ylexytte löudhet, sijne on Carckaus wosi”. Vuoden 1799 Almanacka kertoo karkauspäivästä tähän tapaan: ”Karkaus-Päiwä pandin sen 24:nen päiwän päälle Helme-Kuusa”. Almanakassa mainitaan myös karkauskuu: ”Mosexen Aikana – – sisällepandin yxi Karkaus-Kuu, joka jotengin ojensi sitä wääneldyä Lukua”.
Vanhojenpiikojen päivä?
Suomen murteiden sanakirjan mukaan Parkanossa on sanottu, että ”karkauhpäivä” oli ”vanhaempiikaem päivä”. Lammilla on sanottu, että karkauspäivänä ”nuaret ruukas leikkiä ja valettii tinaa”. Karkausvuodesta on Hollolassa sanottu, että silloin ovat ”vanhatpiijjat oikeiv villis”.
Murresanakirja esittelee monia muitakin karkaus-alkuisia sanoja. Niitä ovat esimerkiksi karkauskaukalo, karkauslikka, karkausrihma ja karkausvesi. Näistä karkauslikka viittaa juoksutyttöön tai pikkupiikaan. Sanaa karkaus käytetäänkin murteissa merkityksissä ’juoksu, juokseminen’ ja ’touhu, puuha, askare’ sekä ’karkaaminen’ (esim. vankilasta).
Murresanakirja tuntee myös verbin karkautua. Sen merkityksiksi mainitaan ’kaikota, kadota, hävitä pois jostakin, harhaantua johonkin, karkota’. Sauvossa on sanottu, että ”sillo sure rupes kaikkoma, karkantuma” (sudet pelkäsivät laivojen ääntä ja katosivat).
