Eräänä päivänä tyyppi joutui herättyään toteamaan, ettei enää yhdellä vilkaisulla kyennyt näkemään koko Brontoa. Nähdäkseen kokonaan tuon rakastamansa sauruksen olisi hänen pitänyt nähdä eteen ja taakse samanaikaisesti, ja tämä kykenemättömyys aiheutti hänelle paniikkihäiriön oireita. Niinpä hän rakennutti itselleen silmälasit, jotka heijastivat seläntakaisen näkymän hänen silmiensä eteen peittämättä kuitenkaan tavanomaista, edessä avautuvaa maisemaa.
Uudet silmälasit olivat menestys – elämä jatkui normaalissa uomassaan eikä tyypin tarvinnut enää arvuutella mitä Bronto selän takana toimitti vaan kaikki oli selvää kuin nimismies ja pappi – kunnes alkoivat odottamattomat vaikeudet. Tyyppi ei pian enää muistanut, kumpaan suuntaan, eteen vai taakse, olikaan kävelemässä, eikä Bronto kyennyt auttamaan häntä hänen kompastellessa holtittomasti kiviin, lapsiin ja pieniin villakoiriin, joita siinä kaupunginosassa jossa hän tuohon aikaan asui kuljeksi riesaksi asti. Niinpä hän päätti luopua kävelemisestä ja alkoi lukea runoja.
Runot sopivatkin hänelle mainiosti, sillä runoja lukemalla saattoi helposti ”matkata sfääreihin nojatuolissa istuen”. Lyriikka tuntui toimivan oivallisena polttoaineena myös sivistystä janoavalle Brontolle, joka yhä vain jatkoi kasvamistaan.
Tyypin suosikkiruno oli V.A. Koskenniemen ”Yksin oot sinä ihminen / kaiken keskellä yksin”, sillä hän todellakin tunsi olevansa kaiken keskellä 360 asteen panoraama-linssiensä takana. Sen sijaan Mirkka Rekolan runo ”Minä rakastan sinua / minä sanon sen kaikille” aiheutti hänelle suuria tuskia. Paniikin oireet alkoivat uudelleen, sillä hän ei voinut olla varma rakastiko runon minä jokaista vastaantulijaa vaiko vain sinua, minkä sitten toitotti kaikille muille. Tämä epätietoisuus tuntui vaikuttavan erityisen raskaasti Brontoon, joka mitään ilmoittamatta katosi maan alle.
Tyyppi soitti hätääntyneenä Kirjallisuuden Arvostelijalle, mutta tämä selitti vain jotain kontemplaatiosta ja Lacanista, eikä niistä totuuden nimessä ollut juurikaan apua ahdistukseen, jonka runon sisältöön liittyvä epätietoisuus oli yllättäen laukaissut. Niinpä hän päätti ottaa etäisyyttä runoihin ja keskittyä vuosien tauon jälkeen merkitsemään vahakantiseen muistikirjaansa lintuja ja niiden latinankielisiä nimiä. Lintujen absoluuttinen yksiselitteisyys – niin hän ajatteli – saisi varmasti Brontonkin palaamaan näköpiiriin.
Koskapa tyypillä tarkkuuteen ja täsmällisyyteen tähtäävänä luonteena oli jo tyypillisimmät linnut kirjattuina ylös, päätti hän muuttaa erääseen asumattomaan lintutorniin kaupungin hallinnoiman viheralueen laidalla. Siellä olisi mahdollista tavata luonnollisessa elinympäristössään mm. Hyrynsalmen isokihu (Stercorarius skua) ja eräitä agricola-lajikkeen lintuja. Erikoisvalmisteisten silmälasiensa ansiosta hänellä olisi lisäksi harvinainen etulyöntiasema – hänen ei tarvitsisi käännellä päätään lintujen perässä (mikä onkin lintujen ylöskirjaamisen ainoa haittapuoli), vaan havainnon saatuaan voisi hän niiltä sijoiltaan seurata isokihun liitelyä honkain latvojen yllä.
Mutta (tällaisissa tarinoissa usein esiintyy yllättävä mutta, joka pakottaa laivan muuttamaan kurssia) niin vain oli jostakin kohtalon ääneen lausumattomasta oikusta tapahtuva, että luonto tuli jälleen vastaan vaateineen: noustuaan kierreportaat ylös torniin tyyppi muisti kammoavansa korkeita paikkoja. Silmälaseja suunnitellessaan hän oli horisontaaliseen ulottuvuuteen keskittyessään unohtanut tyystin ottaa huomioon vertikaalisen ulottuvuuden. Asiaa mutkisti lisäksi eräs varsin eriskummallinen seikka – tuohon kammoon, jota tyyppi täysin kiistämättä sisuksissaan tunsi, oli näet sekoittuneena aimo annos kiihkoa ja kaipuuta. Yhtä paljon kuin pelkäsi putoamista, tyyppi tunsi selittämätöntä halua hypätä, heittäytyä alas tornista kuin lintu.
Tunne ei ollut yksiselitteinen, sille ei löytynyt yhtä sanaa siitä kielestä joka oli tyypin äidinkieli. Hänen teki mieli huutaa Brontoa apuun, mutta suusta ei tullut sanoja. Hänen sisällään sen sijaan huusi kaksikin eri ääntä. Ne muistuttivat Bronton ääntä, mutta niissä oli vieras kaiku. ”Hyppää”, huusi toinen. ”Älä hyppää”, huusi toinen.
Tyyppi otti silmälasit pois päästä. Jossain hänen takanaan lensi harvinainen lintu. Olisi hypättävä.