Organisoitu kielenhuoltotyö alkoi Suomessa 75 vuotta sitten vuonna 1945, kun Kielitoimisto perustettiin. Tätä juhlistettiin seminaarissa, joka järjestettiin Kielitoimiston syntysijoilla eli Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tiloissa. Seminaari striimattiin seuran juhlasalista, jonka naapurihuoneessa alkuperäinen Kielitoimisto oli sijainnut.
Seminaari oli suunnattu etenkin kielenhuollon ja kielenkäytön asiantuntijoille; toiveena oli herätellä uudenlaista yhteistyötä erilaisten toimijoiden kesken. Tilaisuus keräsi ruutujen ääreen parhaimmillaan peräti 650 osallistujaa – Suomen ohella muualtakin Euroopasta sekä Kanadasta asti!
Seminaarilähetyksestä on tehty tallenne katsottavaksi jälkikäteen. Myös tilaisuuden puhujien diaesitykset ovat nähtävillä Kielen juhlaa 75 -seminaarisivulla.
Kun yksi kieli ei riitä
Seminaarin avasivat lyhyet puheenvuorot Kielitoimiston eri vaiheiden emo-organisaatioista eli Suomalaisen Kirjallisuuden Seurasta (SKS), Suomen Akatemiasta ja Kotimaisten kielten keskuksesta (Kotus).
SKS:n pääsihteeri Tuomas M. S. Lehtonen muistutti, että maailma tarvitsee paitsi tieteen yhteistä kieltä (joka nykyään on englanti) myös tutkimusta paikallisilla kielillä. Esimerkiksi koronapandemiasta selviäminen vaatii vertaisarvioitua tieteellistä tietoa, jonka perusteella tarvittavista toimenpiteistä voidaan tehdä päätöksiä. Tuon tieteellisen tiedon yhteiskunnallinen vaikuttavuus riippuu kuitenkin siitä, miten ymmärrettävästi ja uskottavasti tieto esitetään erikielisissä yhteisöissä.
Suomen Akatemian pääjohtaja Heikki Mannila muistutti, että monikielinen julkaiseminen on tieteessä ollut tavallista. 1800-luvulla tieteen kielinä melko tasavertaisia olivat ranska, saksa ja englanti, ja 1800-luvun alussa myös latina mutta vielä tuolloin vähemmässä määrin englanti. 1920-luvulta alkaen englanti alkoi vähitellen yleistyä ensin luonnontieteissä, ja vasta 1970-luvun jälkeen siitä tuli tieteen ykköskieli. Monet tutkijat kirjoittivat joka tapauksessa jo varhain usealla kielellä.
Mannila korostikin puheenvuorossaan, että myös tieteen tuloksista kirjoitettaessa kieli ja tyyli on valittu ja valitaan nimenomaan kohdeyleisön mukaan. Viime aikoina on yleistynyt tapa kirjoittaa uudenlaiselle kohdeyleisölle: asiantuntijatekstejä oman erikoisalan ulkopuolelle mutta kuitenkin tiedeyhteisön jäsenille – ymmärrettävyys ja yksityiskohtien karsinta ovat tässä keskeisellä sijalla. Verkon ansiosta laajankin yleisön saavuttaminen on mahdollista.
Kotuksen johtaja Ulla-Maija Forsberg muisteli aikaa, kun Kielitoimistosta tuli uuden Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen osa (vuonna 1976). Tutkimuskeskusta oli ollut mukana synnyttämässä silloinen opetusministeri, entinen itämerensuomalaisten kielten professori Lauri Posti presidentti Kekkosen myötävaikutuksella.
Forsberg korosti, että Kotus Kielitoimistoineen oli ja on edelleenkin olemassa kielenkäyttäjiä varten. Selkeää kielenkäyttöä edistämällä se onkin sosiaalisen osallisuuden edistäjä ja yhteiskunnallinen vaikuttaja.(avautuu uuteen ikkunaan)
Ymmärrys ennen kaikkea
Kielenkäytön ja kielenhuollon asiantuntijat pitivät seminaarin varsinaiset puheenvuorot. Riitta ”Kielipoliisi” Suominen (Yksityinen kielitoimisto) haluaa työssään edistää ymmärrettävyyttä niin hallinnon kuin vaikkapa liikealan kielen käytössä. Hän totesi, että nykyään kyllä korostetaan kansalaisten osallistumista, mutta osallistuminen tehdään vaikeaksi, jos asiat esitetään liian abstraktisti ja vain hallinnon näkökulmasta – ei ollenkaan kansalaisen näkökulmasta.
Suominen käsitteli esityksessään myös nimiä: hyvän organisaation tai julkisen tilan nimen tunnistaa siitä, että ihmiset tosiaan käyttävät sitä. Joissakin tapauksissahan nimeä ei omaksu edes oma henkilökunta. Silloin se tuskin on helppokäyttöinen.
Kelan vastaavan kielenhuoltajan Jenni Viinikan mukaan virastojen kielenhuoltotyö on hedelmällisintä, jos organisaatiolla on oma kielenhuoltaja. Tällöin kielenhuoltajan on mahdollista perehtyä sisältöihin alusta alkaen ja olla osallisena tekstien tuottamisessa jo aiemmin kuin vain viimeistelyvaiheessa. Kelan tekstejä pyritäänkin koko ajan parantamaan. Paljon on panostettu siihen, että esimerkiksi Kelan tukipäätöksen perusteluketju syineen ja seurauksineen tulisi tavalliselle lukijalle eli päätöksen saajalle ymmärrettäväksi.(avautuu uuteen ikkunaan)
Yleistä tekstitajua ja merkityksellisiä kysymyksiä
Helsingin Sanomien toimittaja ja kielenhuoltaja Ville Eloranta painotti sitä, että kieltä koskevissa keskusteluissa tarpeettoman pienet yksityiskohdat voivat joskus saada kohtuuttoman painoarvon. Hän piti kuvaavana sitä, että jotkut aikanaan opetetut ”nippelitiedot” (kuten sinällään- ja oleellinen-sanojen epäsopivuus) eivät ole periytyneet nuoremmalle ikäpolvelle.
Elorannan mukaan nykyisin onkin keskeistä miettiä, mikä ilmaus ja millainen tyyli sopivat minkäkinlaiseen tekstiin, eikä niinkään sitä, mikä on ”oikein” tai ”väärin”. Hän totesi, että knoppologian tilalle on onneksi tullut yleistä tekstitajua.
Kielikellon päätoimittaja ja Kotimaisten kielten keskuksen kielineuvoja Sari Maamies muisteli kielineuvontaa tähänastisen työuransa eli noin 30 vuoden ajalta. Neuvonnan lähteet ovat muuttuneet vuosikymmenten varrella paperisista sähköisiksi ja laitteetkin keventyneet, mutta neuvontatyö on pohjimmiltaan pysynyt samana.
Maamies kertoi, kuinka maailman muuttuminen tuo aina uudenlaisia kielikysymyksiä: esimerkiksi valtioiden hajoaminen ja uusien syntyminen synnyttää nimikysymyksiä, uusi tekniikka herättää sanastokysymyksiä ja englannin vyöry eri aloilla tuo myös tarpeen keksiä suomenkielisiä vastineita.
Muuttumatonta neuvontatyössä on Maamiehen mukaan se, että neuvoja saa olla mukana ihmiselämän merkityksellisissä käännekohdissa: hän saa osallistua niin lapsen nimivaihtoehtojen pohdintaan kuin hääkutsun ja kuolinilmoituksenkin suunnitteluun. Samalla tulee kosketeltua asioita pintaa syvemmältä.
Monenlaiset suomet
Suomen kielen opettaja ja tutkija Lari Kotilainen Helsingin yliopistosta toi esityksessään mukaan puhujan, joka kielenhuoltoa ja kielenkäyttöä koskevissa keskusteluissa yleensä unohdetaan: puhujan, jolle suomi ei ole äidinkieli.
Kotilainen korosti, että niin kielen asiantuntijoilla kuin tavallisillakin kielenkäyttäjillä on omat vastuunsa ja mahdollisuutensa tukea suomenoppijaa. Oppijan kieltä nimittäin arvioidaan usein käyttämällä mittapuuna äidinkielistä puhujaa tai kirjoittajaa. Onko tämä kohtuullista?
Tässä yhteydessä Kotilainen muistutti, ettei äidinkielisenkään suomi ole aina ihannekielen tasolla. Odotamme siis ”natiivipuhujan” tasoa, mutta käytännössä emme kuitenkaan suo oppijalle edes puheharjoitusta vaan vaihdamme oitis englantiin kuullessamme vieraan aksentin. Kotilainen ehdotti toista näkökulmaa: jokainen puhuja on kielelle mahdollisuus. Kaikkien kieliasiantuntijoiden pitäisikin miettiä, mitä tämä voisi tarkoittaa oman työn näkökulmasta.
Kielenhuollon kohtaamispaikkoja
Kotuksen kielenhuolto-osaston johtaja Salli Kankaanpää listasi päätöspuheenvuorossaan erilaisia kielenhuollon kohtaamispaikkoja konkreettisista neuvontatilanteista ja verkon palveluista sosiaaliseen mediaan.
Kankaanpää totesi, että pohjimmiltaan kielenhuollon tehtävänä on demokratian, osallisuuden, yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistäminen. Kielenhuoltotyö kamppailee aina säilyttämisen ja uudistamisen välillä. Siksi työhön tarvitaan monipuolisesti paitsi kielen asiantuntijoita myös eri alojen sisältöasiantuntijoita.
Kaiken kaikkiaan seminaari puhutteli eri tavoin ja herätti monia uusia ajatuksia ja ideoita. Se yhdisti alan asiantuntijoita niin SKS:n juhlasalissa kuin lähetyksen tsätissä ja somekanavissa. Tästä on hyvä jatkaa yhteistä keskustelua ja kielenhuollon juhlavuotta!