Ei tullut suur-Lahtea. Lahden seudun yhdeksästä kunnasta ei tullut yhtä, vaikka selvitysmies Osmo Soininvaara kuinka yritti. Kansa oli äänestyksissä vastaan, kun pelkäsi identiteetin ja vaikutusmahdollisuuksien menetystä.

Identiteetti on hollolalainen tai heinolalainen, mutta ei helposti suur-lahtelainen. Nimet ilmentävät identiteettiä. Selvitysmies Odekin huomasi, kuinka merkittäviä nimet ovat. Viisaasti hän esitti, että nimiasiat tulisi ottaa huomioon myös kuntajakolaissa.  

Olisiko Lahden seudullakin äänestetty toisin, jos uusi suurkunta olisi ollut nimeltään Hollola eikä Lahti? Ties vaikka olisi. Hollola-nimisessä kunnassa olisi sitten ollut Lahti- ja Heinola-nimiset kaupungit. Tällainen ei kuitenkaan lain mukaan ole mahdollista.  

Lahti on alkujaan ollut Hollolan Lahti. Tämänniminen kauppapaikka tunnettiin jo kauan ennen kauppalan ja myöhemmin kaupungin perustamista. Lahden Hollola olisi ollut aika nurinkurinen.

Kannattaa muistaa ne nimet, alusta pitäen! 

Jaa