Viime aikoina julkisuudessa on ollut Kim Dotcom. Hän on saksalais-suomalainen ohjelmoija ja liikemies, suomalaiselle äidille Saksassa syntynyt ja varttunut mies. Suomessakin hän on tullut tunnetuksi sisäpiirikaupoista ja muista rikoksistaan. Tässä kuussa hän pääsi vapaaksi takuita vastaan.
Dotcom ei ihan tavalliselta sukunimeltä tunnu. Ei ole minulla eikä varmaan muillakaan sennimisiä tuttuja kansainvälisissä piireissä.
Kim Dotcom ei syntynytkään Dotcomiksi. Hänen sukunimensä oli Schmitz. Vuonna 2005 hän vaihtoi sen Dotcomiksi, kunnianosoituksena sille teknologialle, joka oli tehnyt hänestä miljonäärin. ”Dotcomit” kun ovat tavallisia, kun nettiosoitteista puhutaan. Dot merkitsee sitä pistettä siinä osoitteessa (ja toki muuallakin), ja com on tavallinen domain-nimi, lyhenne sanasta commercial.
Saksassa Dotcom-nimi meni siis läpi. Luulenpa, että Suomessa ei olisi nimilain mukaiseksi uudeksi sukunimeksi hyväksytty.
Toinen julkisuudessa viime aikoina tavattu herrahenkilö on Ruotsin sosiaalidemokraattien uusi puheenjohtaja. Hänen nimensä on Stefan Löfven, tai oikeastaan ja virallisesti Stefan Löfvén. Puheenjohtaja itse kirjoittaa nimensä ilman heittomerkkiä, mutta nimi lausutaan kuin siinä olisi aksetti.
Löfven eli Löfvén päätti nimensä kirjoitusasusta, kun hän parikymppisenä tapasi ensi kertaa biologisen perheensä. Perhe kirjoitti nimensä ilman heittomerkkiä. Stefan olisi halunnut virallistaakin nimiasun, mutta se ei onnistunut. Ruotsin väestörekisterikeskus ei hyväksynyt heittomerkitöntä asua. Media on nyt puheenjohtajan kannalla ja kirjoittaa nimen Löfven-asussa. Asiasta kirjoitti Anna-Liina Kauhanen Helsingin Sanomissa. Samassa asussa nimi mainitaan myös Ruotsin eduskunnan, Riksdagenin, sivuilla.
Mutta ihan kuka vain ei varmaan saisi ryhtyä kirjoittamaan nimeään oman makunsa mukaan? Tai jos niin tekisikin, tulisiko muiden noudattaa samaa mallia?