Olen kiinnittänyt huomiota siihen, että monissa helsinkiläisissä trendiravintoloissa ja -kahviloissa yhdeksi asiointikieleksi on tietoisesti valittu englanti. Palvelua ei saa välttämättä lainkaan suomeksi: monet tarjoilijat puhuvat englantia, osa ilmeisesti äidinkielenään, ja verkkosivutkin saattavat olla englanninkieliset. Englannin käyttö tuntuu olevan jonkinlainen tyylikeino ja osa ravintolan imagoa.
On pakko myöntää, että minua hieman kismittää tuollainen englannin tietoinen suosiminen muiden kielten kustannuksella. Ensinnäkin se kummastuttaa siksi, että englanti ei ole yksi kotimaisista kielistä. Mielestäni on vinksahtanutta, että en voi kotimaassani asioida ravintolassa äidinkielelläni vain siksi, että siellä käytetään englantia periaatteen vuoksi.
Englanti – tai tarkemmin lingua franca -englanti – on ikään kuin oletuskieli, eikä missään kerrota, millä kielellä palvelua voi saada. Muistan, kun ensimmäisen kerran menin tällaiseen ravintolaan ja aloitin asiointitilanteen suomeksi. Hämmennyin, kun tarjoilija pyysi minua toistamaan saman englanniksi.
Toisella kerralla kävi puolestaan niin, että kokemuksestani viisastuneena kerroin pöytävarauksestani heti aluksi englanniksi. Pian kuitenkin huomasin, että tällä kertaa minua palveleva tarjoilija osaakin suomea. Tunsin oloni jälleen hiukan nolatuksi.
Taustalla lienee oletus siitä, että kaikki asiakkaat osaavat englantia – ja useimmat varmasti osaavatkin. Mielestäni asiakkaiden pitäisi kuitenkin ensisijaisesti saada päättää se kieli, jolla he haluavat palvelua. Nyt kieli on valittu heille etukäteen.
Toiseksi olen turhautunut siihen, että englantia pidetään usein muodikkaampana tai ajanmukaisempana kuin muita kieliä. Miksi juuri englannin puhumisesta on tullut näissä ravintoloissa yksi trendikkään tyylin osatekijä? Eikö esimerkiksi suomi ole riittävän tyylikäs kieli? Entä oikeuttaako trendikkyys siihen, että ravintolan työntekijöiltä ei tarvitse odottaa vuosienkaan jälkeen sellaista suomen kielen taitoa, jolla he selviäisivät työnsä rutiininomaisista vuorovaikutustilanteista? Vastaava käytäntö olisi tuskin mahdollinen esimerkiksi Ranskassa.
Puhun mielestäni ihan hyvää englantia enkä jännitä sen puhumista. Ymmärrän myös sen, että ravintola-alalla henkilökunta voi vaihtua usein ja kaikki englantia puhuvat työntekijät eivät välttämättä ehdi oppia uutta kieltä työnsä ohessa. Ehkäpä siksi englanti on helppo valita asiointikieleksi myös tietoisesti.
Siitä huolimatta ravintolaillallinen tai kahvihetki olisi minulle miellyttävämpi kokemus, jos tarjoilija vaikkapa puhuisi aluksi alkeistason suomea ja vaihtaisi tarpeen vaatiessa englantiin. Sekin jo riittäisi, että hän tervehtisi suomeksi. Nyt kokonaisvaikutelma jää kalseaksi, vaikka palvelu olisi ystävällistä ja ruoka maukasta.
En tiedä, olenko äidinkieleni puolustamisessa tavallista konservatiivisempi. Mielestäni nämä ovat kuitenkin juuri niitä pieniä valintoja, jotka vaikuttavat kotimaisten kielten käyttöalaan ja elinvoimaisuuteen. Lisäksi ne vaikuttavat ihmisten kieliasenteisiin. Englanti ei suinkaan ole ainoa kieli, jossa on keinoja trendikkyyden ilmaisemiseen – ja eikö se ole tyylikeinona sitä paitsi jo vähän out?