1. Milloin ja miten sinusta tuli kieli-ihminen?
Synnyin savon kieleen, vuoren juurelle, järven rannalle, Pähkinäsaaren rauhan rajan tuntumaan. Yli satavuotiaaksi elänyt sokea mummuni esti meidän lasten tappelut ottamalla minut vierelleen ja veljeni toiselle puolelle ja alkoi sitten kertoa satuja. Ulkomuistista, joka kerta vähän muunneltuna. Suosikkisatuni oli Sikapiika Karjakörri, kansanmuunnos Tuhkimosta – sen kun vielä jostain löytäisin! Tarinat loppuivat aina samalla tavalla: ”Sen pituinen se, ja tosipa se lienee.”
Ukki puolestaan hoiti päivähoito-osuutensa ottamalla lähes joka päivä mukaansa kalaan, opetti soutamaan, huopaamaan ja melomaan, ja kertoi siinä sivussa paikkojen nimet ja niiden taustatkin: ”Tuossa on Vasarivvuer’ ja siellä Pirunkirkko, tuossa on Salijjok’, tuossa on Koukojok’, sittä Uitto, Heekinsuar’ ja Tiirinsuar’, Huutokallio ja Kiäntöniemi, Aettojärvi ja Syvälahti, Konttijokkee piästään Jok’järvelle ja siitä Sulukavalle…”
Lukemaan opittua kirjastoista tuli uusi aarreaitta, jota ukki työihmisenä ja kiertokoulua vain puoli vuotta käyneenä vähän karsasti: ”Alti nuita rommauksia lukkoo.” Isä ja äiti hankkivat tietenkin lapsille kasat kirjoja joululahjoiksi joulurauhan varmistamiseksi. Lapsityövoiman käyttö innosti koulunkäyntiin ja lukemiseen entisestään, koulussa pääsi niin paljon helpommalla. Kirjoittaminen oli erityisen kivaa.
Yliopistoon päästyä polkupyöräilin seitsemänä kesänä eri puolilla Itä-Suomea paikannimiä keräämässä. Haastattelin asukkaita, joskus kolmekin päivää aamusta iltaan, ja yövyin talossa, jossa illalla viimeksi olin. Gradu syntyi kotiseudun paikannimistä.
Minusta tuli nimi-ihminen.
2. Mikä sinua erityisesti kiinnostaa suomen kielessä?
Taiturillinen, kiireetön kerronta, joka elää kuulijakunnan mukaan. Toisaalta tilannetaju, nopea ja hyväntahtoinen tilannehuumori, joka syttyy vuorovaikutuksessa. Näistä nautin. Nimissä kiinnostaa, mitä on nimien takana, mitä ne heijastavat aikansa kielestä ja yhteiskunnasta ennen ja nyt.
3. Miten kieliasiat ovat läsnä jokapäiväisessä elämässäsi?
Jo kuluneen sanonnan mukaan ”elämä ilman nimiä olisi hankalaa”. Nimet ovat niin läsnä jokapäiväisessä kielenkäytössä, ettei sitä tulla ajatelleeksikaan. Huomataan vasta sitten, jos joudutaan väärään osoitteeseen, ei muisteta jonkun henkilön nimeä tai jossain on keksitty palvelulle jokin niin käsittämätön nimi, ettei sitä tunnista kuin keksijä itse.
4. Kielimaisemamme kirjavoituu, ja kieli muuttuu. Mitä ajattelet tästä?
Kieli elää ihmisten mukana. Kun kieli elää, se muuttuu. Ihmiset muuttavat ja heidän toimintaympäristönsä muuttuu, he oppivat toisiltaan ja lainaavat toistensa käytänteitä. Yhteiseksi ymmärtämiseksi. Erilaisuus tuo mahdollisuuden laajentaa näkökulmaa, oppia lisää.
5. Katsotko pystyväsi vaikuttamaan siihen, miten kieleen ja eri kieliin Suomessa suhtaudutaan?
Jokainen vaikuttaa omalla tavallaan. Ainakin nimien käyttöön olen yrittänyt työni puolesta vaikuttaa niin Suomessa kuin maailmalla, muun muassa YK:n paikannimiasiantuntijatyön yhteydessä. Kun laatimiani ja toimittamiani nimistöjulkaisuja käytetään ja nimistä kysytään, tämä palvelutehtävä tuntuu tarpeelliselta, hyödylliseltä ja välistä ihan onnistuneeltakin.
Monikymmenvuotinen työ ja harrastus etenkin henkilönnimistön parissa on poikinut Sukunimet-kirjan, väitöskirjan, lukuisia esitelmä- ja artikkelipyyntöjä, kontakteja koko maahan ja laajemmallekin ja antoisaa palautetta. Ilo oli olla mukana myös nimilain uudistamistyössä. Uusi etu- ja sukunimilakihan tulee voimaan vuoden 2019 alusta, ja siinä on otettu huomioon niin suomalaisten periytyvien sukunimien arvo kuin muitakin kieliä ja kulttuureita koskevat nimitarpeet.
6. Mitä mieltä olet puheista, joiden mukaan suomi on kuoleva kieli?
Kansanviisautta siteeraten ”suattaahan se olla niinnii, vuan ossoopa tuo olla toesinnii”. Ei kuole, jos käytetään ja arvostetaan, myös työ- ja opetuskielenä, ja sen lakisääteinen asema säilyy. Toistaiseksi suomi ei kuulu uhanalaisten kielten joukkoon. Kielenpuhujia on, ja opettamalla saadaan lisää.
7. Mikä on mielestäsi kielessä kauneinta ja kauheinta?
Silmänpilke paljastaa, mikä on kauheaa tai kaunista tai jopa kauhean kaunista. Sisällössä ovat mukana äänensävy, eleet, puhetilanne tai kirjallinen yhteys. Silloin surettaa, kun omaa kieltä ei arvosteta sen vertaa, että ”uudistetaan” toimivia vakiintuneita nimiä ja termejä sekakieliseen suuntaan ja lyhenneviidakoiksi niin, että tunnettuus ja ymmärrettävyys katoavat. Ei nimiä itseä varten luoda, vaan niille, jotka niitä tarvitsevat. Harmittaa sekin, jos sanoilla johdetaan tietoisesti harhaan. Silloin viedään ihmisiltä valinnanvapaus.
8. Jos olisit tekstilaji, mikä tekstilaji olisit?
Narratiivi.
9. Jos joutuisit autiolle saarelle ja saisit ottaa mukaan yhden kirjan, minkä kirjan ottaisit?
Riippuu siitä, kuinka kauan saarella joutuisi olemaan. Jos määräaika on lyhyehkö, niin jonkin lukemattomista kertovista opuksista. Pidempää oleskelua ajatellen talonrakentamisoppaan. Ehkä kaukoputki olisi kirjaakin parempi: ”Osta kaukoputki, sillä näet nimittäin.”
10. Mitä muuta haluat sanoa jutun lukijoille?
Isäni elämänviisauden: ”Taakseppäen ei piäse, etteempäen on mäntävä.”
Sirkka Paikkala aloitti työnsä Kotimaisten kielten keskuksessa vuonna 1996. Hän on toiminut johtavana nimistönhuoltajana ja nimistön erityisasiantuntijana ja jää eläkkeelle talvella 2019. Hän on Helsingin ja Turun yliopiston suomen kielen ja nimistöntutkimuksen dosentti.
Toimitus: Hanna Hämäläinen