Sanakirjasäätiön organisoima, 1920–30-luvuilla hyvään vauhtiin päässyt kansankielen sanakirjan (nyk. Suomen murteiden sanakirjan) aineistonkeruutyö hiljeni sota-aikana. Ammattimaisista murteenkerääjistä kolme kaatui sodassa, lukuisia keruupitäjiä menetettiin ja inflaatio söi valtionavustuksen tehoa. Tärkeintä kuitenkin oli, että sanalippukokoelmat olivat säilyneet vahingoittumattomina.
1950-luvun lopulla Sanakirjasäätiöön voitiin valtionavun suurennuttua palkata lisää työvoimaa. Samoihin aikoihin, vuonna 1956, säätiö muutti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tiloista Helsingin yliopiston päärakennuksen neljänteen kerrokseen, Castrénianumiin, yhdessä muiden kansallisten tieteiden laitosten kanssa.
Satunnaisilla murteenkeruukokeiluilla saatiin hyviä tuloksia: teknisestä kehityksestä, kaupungistumisesta ja elintapojen muutoksesta huolimatta käyttökelpoista murreainesta oli yhä tarjolla. Luovutettujen alueiden murteiden taitajiakin löytyi haastateltaviksi. Murresanojen tallennusta helpotti yleistynyt nauhoitustekniikka: enää haastattelijan ei tarvitsisi poimia sanoja haastattelutilanteessa, vaan aineiston voisi nauhalta litteroida sanalipuiksi.
Suurenmoinen Sananuotta-saalis
Onnistuneiden kokeilujen perusteella pohdittiin arkistoaineksen täydentämismahdollisuuksia, ja ensimmäiseksi käännyttiin maallikkoavustajien puoleen. Murresanatiedusteluja sisältävä Sanastaja-lehti oli ilmestynyt läpi sotavuosikymmenten ja kartuttanut sanakokoelmia hiljalleen. Kevättalvella 1960 lisensiaatti Terho Itkosen aloitteesta järjestetty Sananuotta-kilpailu tuotti murreharrastajilta puolen miljoonan sanalipun saaliin muutamassa viikossa. Silloinen leksikografiharjoittelija Tuomo Tuomi muistelee Sanakirjasäätiön 50-vuotishistoriikissa:
Omin silmin saatoimme nähdä, kuinka postinkantajat toivat säätiöön päivän postin aivan erillislähetyksinä ja että aineksia tuli säkkikaupalla. Kuvittelimme, että ilmassa oli samanlaista tuntua kuin sotia edeltäneen ajan parhaina keruuvuosina.
Uuden polven ammattisanastajat
Murresanojen systemaattiseen täydennyskeruuseen päätettiin ryhtyä, ja 1960-luvun lopulla laadittiin uusi keruusuunnitelma. Neljästä pitäjästä – Himangalta, Vihdistä, Sauvosta ja entisen Viipurin läänin Uudeltakirkolta – oli tarkoitus saada kokonaisvaltainen suursanasto ja 15 muusta pitäjästä tavallisin yleissanasto.
Himangan sanastoa keräsi Raimo Jussila vuosina 1968–1972. Vuosien oleskelu keruupitäjässä oli välttämättömyys suursanaston keräämiseksi. Kieliammattilaiseltakin vie aikansa tutustua kohdemurteen äänne- ja muoto-oppiin sekä sanastoon, ja Jussila kertoo vuosien mittaan korvanneensa alkuaikojen sanaliput uudemmilla ja paremmilla. Vuosi Himangalla oleskelun jälkeen hän kirjoitti kuukausiraportissaan Sanakirjasäätiölle:
Tuntuu siltä, että vasta nyt himankalaiset alkavat ilmaista minulle sanarikkauksiaan. Luettelen näytteeksi muutamia, jotka minulle ennestään ovat olleet täysin tuntemattomia: haakoilla ’liikkua ympäriinsä’, haamailla ’tuumia, aikoa’, turjustaa ’pukea lämpimästi’, mäliä ’sopia, käydä laatuun’, maslakka ’imarteleva’.
Opiskelijat mukana sanastustalkoissa
Kesäaikaan sijoittuneilla keruuretkillä oli vuodesta 1968 lähtien mukana Helsingin yliopiston suomen kielen opiskelijoita. Sanakirjasäätiö myönsi vähintään 1000 sanalipun kokoelmasta opiskelijalle keruustipendin, ja suomen kielen opiskelijoiden yhdistys Siula ry. osallistui käytännön järjestelyihin. Kesän 1969 keruuretkien toteutumiskertomuksessa kerrotaan:
Suomen kielen opiskelijoiden yhdistys Siula ry. osallistui viime vuonna jo toistamiseen yhdessä Sanakirjasäätiön kanssa murteenkeruuretkien järjestämiseen. – – Viime vuonna olivat keruupitäjinä Jäppilä ja Orivesi. Kuhunkin retkikuntaan kuului 8 kerääjää ja kukin kerääjä pyrki keräämään oman sanastusalansa terminologisen sanaston mahdollisimman tarkoin sekä lisäksi aiheeseen liittyvä fraseologiaa ja yleissanastoa. Jäppilän retken kokonaissaalis on 15 659 sanalippua ja Oriveden 14 861 sl. Myös laadullisesti keruu onnistui hyvin.
Täydennyskeruut jatkuivat tuottoisina 1970-luvulla, ja niiden ansiosta suomen murteiden sanakokoelmat kaksinkertaistuivat sodanjälkeisinä vuosikymmeninä n. 8 miljoonaan sanalippuun.
Lähteet:
- Hakulinen, Lauri (toim.) 1960: Sanastaja : aikakauslehti sanatietoja ja -tiedusteluja varten, numero 78. Helsinki: Sanakirjasäätiö.
- Sanakirjasäätiön kirjeenvaihto ja keruukertomukset, Kotuksen arkisto.
- Tuomi, Tuomo 1976: Säätiö sotien jälkeen – sanakirja vihdoinkin näköpiirissä. – Teoksessa Tuomi, Tuomo (toim.) 1976: Sanojen taivalta: puoli vuosisataa Sanakirjasäätiön toimintaa s. 42–49. Helsinki: SKS.
(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)