Siirry sisältöön

vuodenkierto

Joulupukki Joulumuoreineen

Nykypäivän piippolakkia kutsutaan joulupukiksi, koska alun perin liikkeellä on ollut pukiksi naamioitunut ihminen.

Tuohikuussa pukinpäivän aikaan

Agricolan rukouskirjan kalenteri loi pohjan kuukausien nimien yhtenäistämiselle.

Kesä-alkuiset paikannimet

Mistä tulevat Kesä-alkuiset paikannimet?

Tiesitkö tämän? Nimiarkiston banneri

Kevät, touko ja kesä

Suvi-sana on laajalti käytössä myös idässä ja pohjoisessa, siis siellä, missä vuodenajan nimityksenä on kesä.

Tilhi pajussa toukokuussa. Kuva: Vesa Heikkinen.

Juhannuskokot syttyvät

Esivanhempamme ovat uskoneet, että juhlatulilla on puhdistava vaikutus ja että ne karkottavat pahoja henkiä.

Juhannuskokko. Kuva: Petra Saarnisto.

Talvilomalla ei tarvitse hiihtää

Käsitteen sisällön muututtua keksitään uusi sana.