Siirry sisältöön

uudissanat

Uutiset
Uutiset

Kukkia, viisuja ja ohjepankin juhlaa

Loppukevään mediakoosteessa asiaa myös sanakirjatyöstä ja kansalaisaloitelausunnosta.

Valkovuokko. Kuva: Olli Tamminen, Kotus.

Eurokuumetta ja direktiivikankeroita

Euroopan yhdentyminen on muuttanut myös suomen kieltä.

Avointen ovien päivä Euroopan parlamentissa Strasbourgissa 27.4.2024. Kuva: Mathieu Cugnot. Euroopan unioni.
Kuukauden sana
Kuukauden sana

Kuukauden sana huhtikuussa 2025 on tullitauko

Kevään mittaan on keskusteltu maailmankaupasta ja tulleista.

Opaskylttejä Tukholman sataman tullissa.
Kotus-vinkki
Kotus-vinkki

(Kehys)riihenpuintia keväällä?

Budjettiriihessä erotetaan talouden jyvät akanoista.

Anttilan vanha tontturiihi Kyrön Joenkulmalla vuonna 1936. Kuva: Ilmari Kohtamäki. Kotuksen arkisto.
Kuukauden sana
Kuukauden sana

Kuukauden sana maaliskuussa 2025 on rallisuomi

Rohkeita nuo vöyriläiset!

KAJ-yhtyeen jäsenet rivissä soittamassa vanhalla lankapuhelimella.

Piilovettä, sirkkaloita ja toimistopakkoa

Vuoden sanojen kooste kattaa nyt vuodet 2010–2024.

Heinäsirkka lepotuolissa. Kuva: Ilona Paajanen, Kotus.
Kuukauden sana
Kuukauden sana

Kuukauden sana helmikuussa 2025 on massimuija

Median otsikoihin noussut massimuija kuulostaa raflaavalta.

Jäätynyt konflikti, vihreä siirtymä

Kielitoimiston sanakirjan moniosaiset ilmaukset auttamassa merkityshapuilijaa.

Ystävänpäivä, kaverinpäivä

Onko kaveri sittenkään vain kaveri?

Kuukauden sana
Kuukauden sana

Kuukauden sana tammikuussa 2025 on varjolaivasto

Hämäräperäiset rahtilaivat kiertävät pakotteita.