Siirry sisältöön

sukunimet

Johannes

Miten juhannus ja Johannes liittyvät toisiinsa, ja millaisia muita nimiä Johanneksen ympärille on kertynyt?

Tiesitkö tämän? Nimiarkiston banneri

Snellmanin 100-vuotispäivä ja sukunimien suomalaistaminen

Tavoite oli suomalaisen kulttuurin ja kielen arvostuksen kohottaminen sekä kansallisen eheyden saavuttamien.

Snellmanin 100-vuotispäivä ja sukunimien suomalaistaminen

Nimien suomalaistamisen tulisieluiseksi arkkitehdiksi on nostettu Johannes Linnankoski. Hänen sanotaan lietsoneen suomalaisuusinnon sellaiseen mittaan, että Snellmanin päivänä 1906 jopa 100 000 henkilön sukunimi olisi suomalaistunut. Todellisuudessa suomalaisia oli vähemmän, eikä Linnankosken roolikaan ollut kertomusten suuruinen.

Omaa sukua

Sukunimestä ei voi päätellä, kuka on naimisissa ja kenen kanssa.

Kielettären kantapäillä

Tar-loppuiset nimet olivat yleisimmillään savolaisten keskuudessa 1600-luvulla ja 1700-luvun alkupuolella.

Korhoset vastaan Virtaset

Ja sitten ponnahtivat Virtaset, kuin tyhjästä.

Vuolenkoskelta Vuosaareen

Ylätyylinen vuo merkitsee ’uomaa, virtaa’.

Joulukortti Virtasille ja muille tutuille

Yksi ratkaisu monen sukunimen ongelmaan on perheineen-sana.

Jeesus-lapsi ja lammas. Joulukortti vuodelta 1896. Kuva: KAMU Espoon kaupunginmuseo.

Urho Kaleva Kekkonen

Ikiajat on lapsia nimetty heille toivottujen ominaisuuksien mukaan, joita nimen on haluttu enteilevän.

Urho Kekkonen Juustilan sulun avajaisissa Neuvostoliitossa elokuussa 1968. Kuva: Jaakko Julkunen. Museovirasto. CC BY 4.0.

Aito sukunimi?

Sukunimi, suvun yhteinen nimi, on keskeinen identiteetin luoja.