Siirry sisältöön

kaavanimet

Päivän sankarit

Jo sana muistonimi kertoo, että tällaisia nimiä ei yleensä anneta elävien ihmisten mukaan.

Hesaria pitkin Flemarille

Slangiasuisilla paikannimillä voidaan osoittaa sitä, kuuluuko vai eikö kuulu johonkin ryhmään.

Hyviä ja huonoja nimiä

Paikannimet herättävät tunteita ja mahdollisesti jopa luovat alueen imagoa.

Genetiivi nimissä

Nykyisin on tavallista käyttää nominatiivimuotoista alkuosaa julkisten rakennusten ja tilojen nimissä.

Johanneksenkirkko. Kuva: Sonja Holopainen, Kotus.

Asutteko Vissarion Belinskin kadulla?

Osa Tallinnan katujen uudesta neuvostonimistöstä oli selvästi eri tavoin yhteydessä sosialismiin ja Neuvostoliittoon.

Helsinginkatu Pietarissa

Suomessa ei ole yhtään Venäjänkatua, mutta Pietarissa on nimetty Suomen mukaan yksi katu ja kaksi kujaa.

Pitäisikö katuja katua?

Helsingin kantakaupungin ulkopuolella ”katu” on ollut nimissä harvinainen.

Toritiestä Vilukkotie, Kotitiestä Rusojuurentie

Hätäisen kaupunkisuunnittelun häviäjiä ovat asukkaat.

Asematiellä ja Tikkurilantorilla sataa. Vantaa, 3.7.2017. Kuva: Antti Yrjönen. Vantaan kaupunginmuseo. CC BY 4.0.

Helsingin ”amerikkalaiset” Linjat

Ensimmäiset linja-nimitykset tulevat esiin 1887 alueen kaavoittamisen yhteydessä.

Impilinna ja Neitsytpolku

Vuosikymmeniä sitten naimattomuus oli vielä osoittelemisen ja huomion ansainnut asia.