Siirry sisältöön

henkilönnimet

Joulupukki Joulumuoreineen

Nykypäivän piippolakkia kutsutaan joulupukiksi, koska alun perin liikkeellä on ollut pukiksi naamioitunut ihminen.

Kaarle Kustaasta Victoriaan

Hallitsijoiden nimien kotoistamiseen oli luonnolliset syyt.

Nimien mielikuvat

Nimi saattaa kuulostaa paitsi tietyn ikäisen myös tietynlaisen henkilön nimeltä.

Paavi Benedictus XVI

Sana benedictus merkitsee ’siunattu’.

Voittiko Eetu Aleksin?

Nimien suosion kärki on laveampi ja tasaisempi kuin viime vuosisadalla.

Omaa sukua

Sukunimestä ei voi päätellä, kuka on naimisissa ja kenen kanssa.

Kielettären kantapäillä

Tar-loppuiset nimet olivat yleisimmillään savolaisten keskuudessa 1600-luvulla ja 1700-luvun alkupuolella.

Maurien jäljillä

”Mauri on tehnyt tehtävänsä, mauri saa mennä” on yhteiseurooppalaista fraasiperintöä.

Donjuanin heteka

Yleisniminä käytettyjen erisnimien kirjoitusasussa on usein vaihtelua.

Marjatta matala neiti

Marjatta-nimi on sekaantumamuoto. Siinä on aineksia sekä Mariasta että Marketasta.

Puolukka ensilumella. Kuva: Vesa Heikkinen.