Siirry sisältöön

avaruus

Satelliitti

Satelliitit ilmestyivät uutisiin 1950-luvulla. Mistä nimitys tulee?

Satelliitti Neuvostoliiton tieteen ja tekniikan saavutusten näyttelyssä Messuhallissa vuonna 1973. Kuva: Harri Ahola. Helsingin kaupunginmuseo. CC BY 4.0.

Avaruus ja maailma

Mistä tulevat avaruus ja maailma?

Elokuun kuutamo. Kuva: Ilona Paajanen, Kotus.

Tähdet loistavat

Sana tähti on alun perin tarkoittanut täplää tai merkkiä.

Metsätähti. Kuva: Vesa Heikkinen.

Kointähdestä aamutähdeksi

Sanan taustalla on aamun sarastusta ja itää, auringonnousun ilmansuuntaa, merkitsevä ikivanha suomalais-ugrilainen sana koi.

Kaamoskuu

Kaamoksella tarkoitetaan aikaa, jolloin aurinko ei koko päivänä nouse horisontin yläpuolelle.

Nuotio pimeässä metsässä hankien keskellä. Kuva: Vesa Heikkinen.

Puolikuun valoa

Kuunsirppi, puolikuu ja yläkuu – asiaa kuvioista ja käsitteistä.

Hämärän kaksimielisyys

Routimisen tapaisia saman asian kahta vastakkaista puolta merkitseviä sanoja on muitakin.