Vuoden sanapoiminnot 2015
Aavepyörästä ässähallitukseen.
Aavepyörästä ässähallitukseen.
Kotimaisten kielten keskuksen sanatietokantaan poimittiin vuonna 2015 eri lähteistä vajaat seitsemäntuhatta uutta tai muuten ajankohtaista sanaa. Sanatietokantaa käytetään Kielitoimiston sanakirjan, kielenhuollon ja muun tutkimuksen tarpeisiin. Sanat ovat kiinnostavia myös yleisestä näkökulmasta: kertovathan ne vuoden tapahtumista ja ilmiöistä niin koti-Suomessa kuin maailmallakin. Alla oleva luettelo on näyte poimituista sanoista (ei siis lista ”virallisista suosituksista”). Vielä ei voi tietää, mitkä poimituista sanoista jäävät kieleen ja löytävät ehkä tiensä sanakirjaankin, mitkä taas osoittautuvat päiväperhoiksi.
Sanaston on toimittanut Kielitoimiston sanakirjan toimitus yhdessä kielenhuoltajien Riitta Erosen ja Raija Moilasen kanssa.
Minkälaisia ovat vuoden 2015 sanat? Kielitoimiston sanakirjan toimittaja Riina Klemettinen esittelee saatetekstissään vuoden sanapoimintoja.
aavepyörä, haamupyörä, muistopyörä liikenteessä kuolleen pyöräilijän muistoksi turmapaikalle sijoitettu valkoinen pyörä
aikaikkuna ajanjakso, jonka kuluessa jokin on mahdollista
aikuispakkaus Marttaliiton kehittämä, mm. tiskiharjan ja villasukat sisältävä selviytymispakkaus kotoa pois muuttaville nuorille
aikuisten värityskirja aikuisille rauhoittumiseen ja rentoutumiseen tarkoitettu värityskirja, jonka kuvien värittäminen vaatii aikaa ja keskittymistä
bulevardisoida muuttaa kaupungin keskustaan johtava moottoritiemäinen väylä asunto-, liike- ja puistokaduksi
culottes-housut (ransk. culottes ’lyhyet housut’) naisten housut, joissa on pohjemittaiset leveät lahkeet
emoji (jap. ’kuvakirjoitusmerkki’) hymiöitä monipuolisempia, pikaviestinnässä käytettäviä kuvasymboleja. Suomen ulkoministeriö julkaisee maailman ensimmäiset kansalliset emojit, ”Suomi-emojit”, osana This is Finland ‑maakuvasivuston joulukalenteria joulukuussa 2015.
etuisa, etuinen runsaasti etuja sisältävä, edullinen (mainoksessa: ”etuisin luuri”)
genomitieto ihmisen koko perimää eli genomia koskeva tieto
Grexit (engl. Greece + exit) EU-lyhenteenä: Kreikan (mahdollinen) irtautuminen eurosta
haamupyörä = aavepyörä
halpuuttaa tehdä halvemmaksi (mainoksessa: ”halpuutimme hintoja”)
hoitotaide, hoivataide hoitolaitoksiin sopivaksi muokattu, hoitotilanteet ja hoidettavien erityisvaatimukset huomioon ottava taide, varsinkin taide-esitys
hotspot (engl.) EU:n piirissä käytetty järjestelykeskuksen nimitys
huonepakopeli = pakopeli
huudelma twiitti tai muu pikaviesti
hyväntekeväisyysyhteiskunta USA:n mallin mukainen monia palveluja pitkälti yksityisen rahoituksen avulla tuottava yhteiskunta (hyvinvointivaltion vastakohtana)
ilmiöpohjainen opetus erilaisiailmiöitä laajemmin kuin vain yhden oppiaineen piirissä käsittelevä opetus. Ilmiöpohjaista opetusta sovelletaan vuonna 2016 voimaan tulevassa peruskoulun opetussuunnitelmassa.
iskävartalo, isävartalo pikemminkin pehmeähkö kuin tiukaksi treenattu miehen vartalo
isäneuvola neuvola, jossa isät voivat terveystarkastuksen lisäksi keskustella terveydenhoitajan kanssa isyydestä ja parisuhteesta
iterointi pääministeri Juha Sipilän hallitusneuvotteluissa käyttämä sana, jolla tarkoitetaan menetelmää, jossa ongelman ratkaisu tarkentuu työskentelyjaksoissa vähitellen ja tuottaa hieman edellistä tuotosta valmiimman lopputuloksen
järjestelykeskus turvapaikanhakijoiden vastaanottoyksikkö, jossa maahantulijat rekisteröidään, ennen kuin he voivat siirtyä vastaanottokeskuksiin; vrt. käsittelykeskus, hotspot
jäähyväisvero omaisuuksineen pysyvästi ulkomaille muuttavalta perittäväksi suunniteltu vero
konttiostari tavarankuljetuskonteista rakennettu ostoskeskus, jollaisia on ainakin Englannissa
koodikoulu lapsille järjestettäviä pajoja tai kerhoja, joissa tutustutaan ohjelmointiin eli koodaukseen
kuha (leik.) kunhan. Sosiaalisessa mediassa levisi syksyllä 2015 villitys, jossa puhekielistä kuha-sanaa käytetään kunhan-sanan sijasta erilaisissa lausahduksissa, esim. ”talvi ei pääse yllättämään – kuha vaihtaa talvirenkaat”. Sutkaukseen liittyy usein eri lähteistä koostettu kuva, jossa kuha-kala toimii ilmauksen kertomalla tavalla (esim. vaihtaa rengasta).
kupla (kuv.) samanmielisten ihmisten piiri. Ilmaus yleistyi eduskuntavaalien jälkeen, kun perussuomalaisten menestystä kummastelevien ihmisten sanottiin elävän omassa ”kulttuurikuplassaan”; vrt. puna-viherkupla.
kylmäkahvi kesän 2015 trendijuoma, joka valmistetaan kylmäuuttamalla eli liottamalla kahvijauhetta kylmässä vedessä
kännykkäniska, teknokaula, tekstariniska kännykän ja muiden mobiililaitteiden käyttöön liittyvä kumara asento ja siitä johtuva niskan jäykkyys tms. vaiva
kärkihanke tärkeänä pidetty, etusijalle asetettu hanke. Sana nousi jälleen esiin, kun hallitus julkaisi muutosohjelmassaan 26 kärkihanketta. Varsinkin aiemmin rinnalla on käytetty myös sanaa keihäänkärkihanke.
käsittelykeskus suomennos englanninkielisestä ilmauksesta processing centre; vrt. järjestelykeskus
lavatanssijumppa ryhmäkuntoilumuoto, jossa voimisteluun liitetään lavatanssien askeleita
liikenneraivo liikenteessä muihin tienkäyttäjiin kohdistuva raivo, joka voi johtaa vaaralliseen ajotapaan ja onnettomuuksiin
loikka (kuv.) merkittävän kasvun, lisäyksen tms. aikaansaaminen; vrt. tuottavuusloikka
Luonnonvarakeskus, Luke maa- ja metsätalousministeriön alainen tutkimuslaitos, joka perustettiin 1.1.2015 yhdistämällä mm. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT, Metsäntutkimuslaitos Metla sekä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos RKTL
marjakartta Luonnonvarakeskuksen suunnittelema, mobiililaitteella toimiva kartta, jossa näkyisivät hyvät marja- ja sienipaikat
matcha, matcha-tee japanilainen vihreän teen lehdistä tehty hienojakoinen jauhe, joka jätetään juomaan; tällaisesta jauheesta valmistettu juoma. Suosittu juoma on myös matcha latte, jossa on vahvaksi uutetun matcha-teen lisäksi maitoa.
MERS, mers (lyh., lääk.) (engl. Middle East respiratory syndrome ’Lähi-idän hengitysoireyhtymä’) vaarallinen hengitystieinfektio, joka puhkesi epidemiaksi toukokuussa 2015 Etelä-Koreassa, mistä sen pelättiin leviävän muuallekin
miesnuttura = muttura
monilukutaito erilaisten viestien vastaanottamisen, tuottamisen ja arvioimisen taito
muistopyörä = aavepyörä
musta perjantai (engl. Black Friday) kiitospäivän jälkeinen perjantai, joka aloittaa alennuskampanjoineen joulusesongin Yhdysvalloissa. Siitä tuli marraskuussa 2015 aiempaa vilkkaampi myyntipäivä myös Suomessa. Määrite musta johtui alun perin ostoryntäyksen aiheuttamista liikenneruuhkista, mutta nykyään se usein yhdistetään vanhaan kirjanpitotapaan merkitä tappiot punaisella ja voitot mustalla.
muttura, miesnuttura miesten nutturakampaus
nakukakku (ruok.) (engl. naked cake ’alaston kakku’) täytekakku, jonka reunoja ei kuorruteta, vaan kakkupohja- ja täytekerrosten annetaan jäädä näkyviin
nalleneuvola eräillä terveysasemilla tms. toimiva leikkimielinen pehmoeläinten neuvola, jonka tarkoitus on vähentää lasten neuvolajännitystä
näppäilytaidot tietotekniikan käyttöön liittyvät taidot, joihin panostetaan, kun käsiala- eli kaunokirjoitus jää pois peruskoulun opetussuunnitelmasta 2016
olohuonetentti kodeissa järjestettävä pienimuotoinen vaalitentti
osaamispiste (lyh. osp) ammatillisessa perustutkinnossa opintosuoritusten laajuutta ilmaiseva yksikkö
pakkolaki hallituksen yksinään (työmarkkinaosapuolten kanssa neuvottelematta) esittämä työehtoja koskeva laki
pakopeli, pakohuonepeli, huonepakopeli elämyspeli, jossa joukko ihmisiä suljetaan pieneen tilaan, josta he yrittävät päättelykyvyn ja yhteistyön avulla päästä määräajassa ulos
palautuskeskus kielteisen päätöksen saaneille turvapaikanhakijoille tarkoitettu keskus, josta heidät palautetaan lähtö- tai kotimaahansa
peligraafikko ammattimainen pelisuunnittelija. Alalle voi nyt kouluttautua toisen asteen ammattitutkinnon suorittamalla.
puna-viherkupla (kuv.) ilmaus, jolla viitataan varsinkin vasemmistolaisia ja vihreitä arvoja kannattavan kulttuuriväen maailmankuvaan; vrt. kupla
päästöskandaali kohu, joka syntyi, kun autonvalmistaja Volkswagenin todettiin käyttäneen autoissaan pakokaasujen päästötuloksia väärentävää ohjelmaa
reiluuttaa tehdä (hinnoittelu) reilummaksi ja oikeudenmukaisemmaksi. Sanaa käytettiin maataloustuottajien kampanjassa vastaiskuna halpuuttamiselle.
reserviläiskirje Puolustusvoimien toukokuussa 2015 reserviläisille lähettämä kirje, jossa kerrotaan, mihin joukkoon henkilö on sijoitettu ja mikä hänen tehtävänsä olisi mahdollisen sodan aikana
rikkidirektiivi laivojen rikkipäästöjä Itämerellä säätelevä EU-direktiivi, joka tuli voimaan vuoden 2015 alusta
romutuspalkkio palkkio, joka maksetaan uuden vähäpäästöisen auton ostavalle ja yli 10 vuotta vanhan autonsa romuttavalle kuluttajalle. 1.7.2015 alkaneella kokeilukaudella valtio ja autoala maksavat yhdessä kuluttajalle 1 500 euroa romutuspalkkiota.
sairauskarenssi hallituksen säästöpakettiin sisältyvä vaatimus, että ensimmäinen sairauspoissaolopäivä olisi nykyisestä poiketen palkaton
sateenkaarinuori sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöön kuuluva nuori
siltarahoitus väliaikainen laina, jonka avulla velallinen tai avustuksen saaja säilyttää maksuvalmiutensa lopullisen lainan tai avustuksen maksamiseen saakka. EU-maat myönsivät Kreikalle 7,16 miljardin suuruisen siltarahoituksen heinäkuussa 2015.
sipilöidä sana, jolla viitataan pääministeri Juha Sipilän poukkoilevana pidettyyn hallituspolitiikkaan
snäppi Snapchat-pikaviestipalvelun välityksellä lähetetty kuva tai video
snäppäillä, snäpätä käyttää Snapchat-pikaviestipalvelua
someilmiö sosiaalisessa mediassa paljon innostusta herättävä ilmiö, esim. ajankohtainen tapahtuma, asia tai Youtube-esiintyjä
someraivo sosiaalisessa mediassa leviävä raivokas viestintä, joka voi kohdistua esim. yksityishenkilöihin, poliitikkoihin tai viranomaispäätöksiin
soolomatkailu matkustelu yksin joko omatoimisesti tai pakettimatkan yhteydessä
soteportaat kolmiportainen ohjelma, jolla sote-uudistus toteutetaan
taakanjako vastuun jakaminen tasapuolisesti eri osapuolille. Sanaa on käytetty varsinkin kansainvälisissä yhteyksissä puhuttaessa turvapaikanhakijoiden vastaanottoon ja ilmastonmuutoksen torjuntaan liittyvistä toimista ja kustannuksista.
teknokaula, tekstariniska = kännykkäniska
tinderöidä etsiä seuraa nettideittipalvelu Tinderissä
troikka euromaiden velkaohjelmia valvova kolmikko: Euroopan keskuspankki, Euroopan komissio ja Kansainvälinen valuuttarahasto
tuottavuushyppy, tuottavuusloikka hallituksen tavoittelema 5 %:n talouskasvu ja sen toteuttaminen lomarahoja leikkaamalla, työaikaa pidentämällä tai muilla toimin
tuuliruuvi uudenmallinen tuulivoimala, jossa ei ole lapoja
unimuna, unikapseli, unikupla, uniputki (engl. sleep pod, sleeping pod) lentokentille japanilaisen esikuvan pohjalta kehitetty kotelo, jossa voi levätä esim. jatkolentoa odottaessaan
vatuloida vatvoa, jahkailla
viikkosanomalehti vain kerran viikossa ilmestyvä sanomalehti
virtuaalivastaanotto terveydenhoitajan tms. vastaanotto tietokoneyhteyden välityksellä
yhteiskuntasopimus eri osapuolten (esim. päättäjien ja etujärjestöjen) sopimus menettelytavoista, joilla vaikutetaan yhteiskunnan oloihin; vuonna 2015 erityisesti hallituksen ajama työmarkkinasopimus
älykiekko (urh.) jääkiekko, jonka sisään on upotettu mikrosiru. Älykiekon ja pelaajien varusteisiin kiinnitettyjen lähettimien avulla pelistä voidaan kerätä monenlaista tietoa myöhempää analysointia varten.
ässähallitus yksi Sipilän hallituksen nimityksistä mediassa. Nimitys perustuu hallituksen muodostajien s-kirjaimella alkaviin sukunimiin Sipilä, Soini ja Stubb.