Vuoden sanapoiminnot 2013
Aivohaverista änkkäriin.
Aivohaverista änkkäriin.
Kotimaisten kielten keskuksen sanatietokantaan poimittiin vuonna 2013 eri lähteistä runsaat seitsemäntuhatta uutta tai muuten ajankohtaista sanaa. Sanatietokantaa käytetään Kielitoimiston sanakirjan, kielenhuollon ja muun tutkimuksen tarpeisiin.
Sanat ovat kiinnostavia myös yleisestä näkökulmasta: kertovathan ne vuoden tapahtumista ja ilmiöistä niin koti-Suomessa kuin maailmallakin. Alla oleva luettelo on näyte poimituista sanoista (ei siis lista ”virallisista suosituksista”). Vielä ei voi tietää, mitkä poimituista sanoista jäävät kieleen ja löytävät ehkä tiensä sanakirjaankin, mitkä taas osoittautuvat päiväperhoiksi.
Sanaston on koonnut Kielitoimiston sanakirjan toimitus yhdessä kielenhuoltajien Riitta Erosen ja Raija Moilasen kanssa.
aivohaveri (lääk., kuv.) aivoverenkiertohäiriötä tarkoittavan englannin stroke-sanan tilalle ehdotettu sana. Aivohaveri nousi esiin Aikakauskirja Duodecimin ja Lääketieteen sanastolautakunnan järjestämässä sanakilpailussa. (Kuukauden sana marraskuussa 2013)
baarihyppely (leik.) baarikierros, baarista baariin kiertely. Sana yhdistyy meillä sanaan saarihyppely, jolla on kuvattu saarelta toiselle matkaamista esim. Kreikassa. Kyseessä lienee käännös englannin kielen sanasta bar-hopping.
biohakkerointi oman kehon toimintaan tai ominaisuuksiin puuttuminen terveydellisistä tai ulkonäöllisistä syistä. Kehon toimintaan voidaan pyrkiä vaikuttamaan esim. erilaisten laitteiden avulla saatujen mittaustulosten perusteella.
bitcoin joidenkin internetpalvelujen käytössä oleva virtuaalivaluutta. Bitcoinin arvo muihin valuuttoihin nähden perustuu kysyntään ja tarjontaan.
blondie (ruok., engl.) brownien tapainen vaalea leivonnainen, jota ei ole maustettu tummalla suklaalla tai kaakaolla
CC-voide (kosmet.) (engl. CC = Color Correcting, Color Control) BB-voiteesta edelleen kehitetty, kevyt mutta edeltäjäänsä paremmin ihonväriä korjaava ja tasoittava meikkivoide
cleantech (engl. ’puhdas teknologia’) liiketoimintaratkaisuja, joissa pienillä raaka-aine- ja energiamäärillä saadaan aikaan tuotteet ja palvelut ja tuotetaan samalla mahdollisimman vähän päästöjä ja jätettä
curling-vanhus (kuv.) toimintaa rajoittamalla avuttomaksi hoivattu vanhus
eläinsuojeluasiamies maa- ja metsätalousministeriön virkamies, jonka tehtävänä on edistää ja parantaa eläinten hyvinvointia yhteiskunnan eri osa-alueilla. Suomen ensimmäinen eläinsuojeluasiamies aloitti tehtävässään 12.8.2013.
esineiden internet internetin avulla toimiva erilaisten laitteiden ja muiden esineiden välinen tietoverkko, jossa esineet ovat yhteydessä toisiinsa ja kommunikoivat keskenään
feimi (ark.) (engl. fame) sosiaalisessa mediassa suosikiksi noussut henkilö
gayby (engl. gay + baby) samaa sukupuolta olevan pariskunnan lapsi
gluttaus (ark., ruok.) gluteenittoman ruokavalion noudattaminen ilman lääketieteellistä syytä
Google-lasit ks. älylasit
greige (engl. grey + beige) harmaanruskea
hevosenlihakohu kohu, joka nousi monissa maissa, kun havaittiin, että hevosenlihaa oli myyty muuna lihana
HIIT (lyh., urh.) (engl. high intensity interval training) tehokas intervalliharjoittelun muoto, jossa yksittäinen harjoitus koostuu yleensä kuntopiirissä tehtävistä liikkeistä ja lyhyistä palautumisjaksoista
hipaisukortti, lähimaksukortti alle 25 euron ostoksiin käyvä maksukortti, josta lähimaksupääte lukee tiedot pienen etäisyyden päästä ja varmentaa maksutapahtuman ilman maksajan erillistä hyväksyntää; maksupääte pyytää tunnuslukua vain satunnaisesti
homepakolainen rakennuksen homevaurioiden vuoksi asuntoa tai työpaikkaa vaihtamaan joutunut henkilö (vrt. sisäilmasairastunut)
hooppaus (ark., engl. hoopdancing, hooping) = hulailu
HPV-rokote (HPV = engl. human papilloma virus) kohdunkaulansyöpää ehkäisevä rokote, joka tarjotaan maksutta 6.–9.-luokkalaisille tytöille
hulailu, hulavanteilu, ”hooppaus” liikuntamuoto tai tanssi, jossa pyöritetään hulavanteita. Alun perin hula on havaijilainen tanssi.
hyönteissyönti hyönteisten käyttö ravintona (Kuukauden sana toukokuussa 2013)
iso data = massadata
iso kuva (kuv.) (engl. big picture) kokonaisuus, kokonaiskäsitys jostakin. ”Tuomioistuimilta puuttuu yhä iso kuva asiasta.”
jakamistalous (engl. sharing economy) ajattelu- ja toimintatapa, jossa hyödykkeitä lainataan, vuokrataan tai omistetaan yhdessä
jauholeipomo leipomo, jossa kaikki taikinasta lähtien tehdään itse. Sanaa on alettu käyttää erotukseksi paistopisteistä, joissa käytetään puolivalmisteita.
keinoliha, tekoliha laboratoriossa keinotekoisesti eläimen kantasoluista kasvatettu liha. Ensimmäinen keinopihvi eli laboratoriopihvi oli hollantilaisten tutkijoiden elokuussa 2013 valmistama naudanlihapihvi.
klikkausjournalismi (ark.) verkossa julkaistavien uutisten ja niiden otsikoiden muokkaaminen mahdollisimman uteliaisuutta herättäviksi, jotta klikkauksia (ja mainostajia) kertyisi paljon
koppi (kuv.) saada, ottaa koppi = tarttua tilaisuuteen, innostua asiasta, puuttua asiaan. ”Toivottavasti päättäjät ottavat ehdotuksesta kopin.”
kyberturvallisuus, verkkoturvallisuus (engl. cyber security) yhteiskunnan digitaalisen toimintaympäristön turvallisuus ja sen suojaaminen hyökkäyksiltä
kännykkäparkki, puhelinparkki kaappi, hylly tai muu paikka, johon kännykät jätetään koulussa oppituntien ajaksi (Kuukauden sana elokuussa 2013)
lähetysikkuna (engl. shout-box) verkkoyhteys, jonka kautta kuuntelijat voivat reaaliaikaisesti kommentoida radiolähetystä. Lähetysikkuna on Ylessä käyttöön otettu sana.
lähimaksukortti = hipaisukortti
massadata, iso data (engl. big data) data, jota on paljon, jota tulee nopeasti lisää ja joka on muodoltaan vaihtelevaa
matoproteiini syötävien hyönteisten toukista saatava proteiini, jota jo jalostetaan teollisesti
mimmikirjallisuus (ark.) (engl. chick lit) varsinkin nuorille naisille suunnattu romanttinen ja us. myös huumoripitoinen viihdekirjallisuus. Vastaavaa elokuvan lajityyppiä on nimitetty mimmielokuvaksi tai mimmileffaksi (engl. chick flick).
momo (lyh., engl. modest modernism ’vaatimaton modernismi’) arkkitehtuurin tyylisuunta, jota edustavat mm. lähiöiden elementtikerrostalot, momo-talot
muistohuone sairaalaan järjestetty rauhallinen huone, jossa omaiset saavat jättää jäähyväiset vainajalle
naamiokissa kissaroduista, joilla kissan naaman ja korvien väri synnyttää naamiomaisen vaikutelman; erityisesti neva masquerade -rotuisesta kissasta, jollaisen presidentti Tarja Halonen sai lahjaksi Venäjän pääministeriltä Dmitri Medvedeviltä
natsitorttu (ark.) tähden muotoisista joulutortuista, jotka herättivät Ruotsissa joissain piireissä paheksuntaa ”hakaristin mieleen tuovan” muotonsa vuoksi
nostopöytä = seisomapöytä
nyhtöpossu (ruok., engl. pulled pork ’revitty sianliha’) porsaan kaslerista tai lavasta suolaliemessä liottamalla ja uunissa kypsyttämällä valmistettava liharuoka (Kuukauden sana joulukuussa 2013)
oleskeluyhteiskunta yhteiskunta, jossa voi elellä osallistumatta yhteisiin ponnistuksiin (Kuukauden sana tammikuussa 2013)
peliala tietokone- ym. pelejä tuottava teollisuudenala
phablet (engl. phone + tablet) älypuhelin, jossa on erityisen suurikokoinen kosketusnäyttö. Suomenkieliseksi vastineeksi on tarjottu mm. sanoja taulupuhelin, isonäyttöpuhelin, jättikännykkä, jättipuhelin ja puhletti.
puettava teknologia vaatteeseen, rannekelloon, silmälaseihin tms. liitettävästä teknologiasta, jonka avulla esim. mitataan elintoimintoja. Mittaustietoja voidaan hyödyntää mm. urheiluvalmennuksessa, terveydenhoidossa tai kuntoutuksessa.
puhelinparkki = kännykkäparkki
pätkäpaasto, 5:2-dieetti ruokavalio, jonka mukaan syödään erittäin kevyesti kahtena ja normaalisti viitenä päivänä viikossa (Kuukauden sana syyskuussa 2013)
pöhinä kuhina, vilkas keskustelu, aktiivisuus etenkin sosiaalisessa mediassa. Ylen äänestyksessä pöhinä valittiin vuoden 2013 sanaksi; jotkut kritisoivat valintaa sillä perusteella, että sanalla on slangissa viitattu amfetamiiniin.
rahakoira setelit haistamaan koulutettu koira, jota käytetään tullissa matkustajien laittomien rahakätköjen paljastamiseen
rakennepaketti hallituksen rakennepoliittinen ohjelma, joka tähtää yhteiskunnan palvelurakenteiden (käytännössä esim. vanhustenhoidon) muuttamiseen niin, että julkiset menot supistuvat
sateenkaarikynnet sateenkaaren värein lakatuista kynsistä, joilla halutaan tukea suvaitsevaisuutta ja ihmisten välistä tasa-arvoa. Ruotsalainen Emma Green Tregaro osoitti sateenkaarikynsillään mieltään Venäjän uutta homolakia vastaan yleisurheilun MM-kisoissa Moskovassa.
seisomapöytä, nostopöytä vars. toimiston työpöytä, jonka korkeutta voi säätää niin, että myös seisten työskentely on mahdollista (Kuukauden sana lokakuussa 2013)
selfie (ark.) (engl., lyhennetty sanasta self portrait) kuvaajan us. vain itsestään älypuhelimella tai nettikameralla ottama kuva, joka julkaistaan sosiaalisessa mediassa. Suomalaiseksi yleiskieliseksi vastineeksi selfielle on ehdotettu sanaa omakuva ja arkikielisiksi vastineiksi mm. sanoja itsuli, omis, omsku ja meitsie.
shoutbox = lähetysikkuna
sisäilmasairastunut tav. kosteusvaurioista johtuvan huonon sisäilman vuoksi hengityselinten sairauksia tms. potevasta henkilöstä
some-katselu, sosiaalinen televisionkatselu televisio-ohjelman katselu siten, että katsoja on samanaikaisesti yhteydessä muihin katsojiin sosiaalisen median kautta. Katsoja voi esim. kommentoida katsomaansa televisio-ohjelmaa Facebookin tai Twitterin kautta tai lukea toisten katsojien kommentteja ohjelmasta.
Susijengi Suomen miesten koripallomaajoukkueen lempinimi. Joukkueen menestys Slovenian EM-kisoissa aiheutti Suomessa koripallobuumin ja nosti Susijengin urheilua vain sivusilmällä seuraavienkin tietoisuuteen.
talletusautomaatti laite, jolla voi tallettaa rahaa suoraan omalle tilille
teinipeili, teinipeilikuva peilin kautta otettu tav. teini-ikäisen selfie
tekoliha = keinoliha
tiedonharavointi (engl. data scraping ~ data harvesting) tietojen automaattinen kokoaminen ihmisen luettavassa muodossa olevasta aineistosta
tietovuotaja salaisia tietoja julkisuuteen saattanut henkilö (Kuukauden sana heinäkuussa 2013)
toivomusranneke ranteen ympärille kiedottu värikäs nauha, jollainen esim. prinsessa Madeleinella ja Chris O’Neillillä oli vihkiäisissään. Nauha sidotaan kolmella solmulla, jotka symboloivat kantajansa kolmea toivetta.
trolli internetissä käytävää keskustelua tahallisesti häiritsevä viesti; tällaisen viestin lähettäjä. Sana on otettu Kielitoimiston sanakirjaan vuonna 2012, ja sille etsittiin suomalaisperäistä vastinetta Kotuksen uutiskirjeessä vuonna 2013. Ehdotusten joukossa olivat mm. kiuso, härnäkkö ja yllykki sekä monen suosikki rölli.
twerkata (ark.) (engl. twerk) liikuttaa takamustaan nopeasti edestakaisin tanssiliikkeenä
vaaratiedote viranomaisen antama tiedote, jolla varoitetaan kansalaisia uhkaavasta vaarasta, esim. petoeläimestä, ja tarvittaessa ohjeistetaan suojautumaan tms. Vaaratiedote korvaa mm. aiemman hätätiedotteen.
vanhuustalous ajattelu- ja toimintatapa, jossa vanhukset osallistuvat sekä palvelujen käyttämiseen että tuottamiseen ja kehittämiseen
verkkoturvallisuus = kyberturvallisuus
videoblogata pitää videoblogia, ”vlogata”
videoblogi (engl. video blog) pääasiassa videoita tai videoihin vieviä linkkejä sisältävä blogi, ”vlogi”
vieraannuttaja avioerossa osapuoli, joka pyrkii estämään lapsen suhteen toiseen vanhempaan
5:2-dieetti = pätkäpaasto
virtuaalivaluutta valuutan kaltainen keskuspankista riippumaton elektroninen vaihdantaväline (esim. bitcoin), jota käytetään lähinnä verkkokaupassa, nettipeleissä ja yhteisöpalveluissa
vlogata (ark.) = videoblogata
vlogi (ark., engl. vlog) = videoblogi
Yt. (lyh.) ystävällisin terveisin (mm. sähköpostiviestien lopputervehdyksenä). Ennestään yt. = ’yhteistoiminta’.
älylasit silmälasit, joihin on kytketty pieni tietokone kameroineen, esim. Google-lasit
änkkäri (ark.) Angry Birds -tuote