Joulukalenteri 2024: Luukku 21
Kaipaako kaukorakastavainen kaltaistaan? Onko tuomioselailu tuomittavaa? Kuka tarvitsee elossaolotodistuksen?
Kaipaako kaukorakastavainen kaltaistaan? Onko tuomioselailu tuomittavaa? Kuka tarvitsee elossaolotodistuksen?
Joulukalenterissa sukelletaan 2000-luvun uudissanasatoon! Kalenterin jokaisessa luukussa esitellään kolme uudissanaa 2000-luvun alusta tähän päivään. Sanat ovat peräisin Nykysuomen sanatietokannasta, joka on Kotimaisten kielten keskuksessa toimitettavan Kielitoimiston sanakirjan tärkein lähdeaineisto. Tietokantaan lisätään uusia sanoja ja uudessa merkityksessä käytettyjä vanhoja sanoja.
Kaipaako kaukorakastavainen kaltaistaan? Onko tuomioselailu tuomittavaa? Kuka tarvitsee elossaolotodistuksen? Luukussa numero 21 tarkastellaan vuoden 2020 sanoja.
Nimitystä kaukorakastavainen voi käyttää romanttisen ihmissuhteen osapuolista, jotka asuvat etäällä toisistaan. Sana nousi ajankohtaiseksi erityisesti 2020-luvun alussa koronapandemian ja liikkumisrajoitusten myötä. Kielitoimiston sanakirjassa määritellään kaukorakastuminen varsinkin murrosiälle tyypilliseksi ihastumiseksi filmitähteen tai muuhun saavuttamattomaan idoliin, mutta samaa kantaa oleva uudissana kaukorakastavainen viittaa molemminpuoliseen etäsuhteeseen.
Tuomioselailu (engl. doom scrolling) tarkoittaa jatkuvaa huonojen tai suorastaan lohduttomien uutisten selailua perinteisestä ja sosiaalisesta mediasta. Vuonna 2020 tällaiset uutiset liittyivät etenkin koronaviruksen leviämiseen. Ilmiö on tunnettu maailmalla laajasti, ja sen negatiivisista vaikutuksista esimerkiksi mielenterveyteen on käyty paljon keskustelua.
Elossaolotodistus viittaa viranomaiselta tilattavaan digitaaliseen tai paperiseen todistukseen, jonka avulla vainajan perillinen voi todistaa omat perustietonsa ja elossaolonsa todistuksen ottamishetkellä. Todistusta tarvitaan esimerkiksi perunkirjoitusta varten. Sana lisätiin Kielitoimiston sanakirjaan vuoden 2024 päivityksessä.