Vatja

Kerääjä: Lauri Kettunen

Lauri Kettunen kävi vatjalaisissa vuosina 1911, 1913, 1914 ja 1915. Suomen kielen nauhoitearkistossa on Kettusen äänittämiä vatjaa sisältäviä vahalieriöitä yhteensä 50 kappaletta. Suurin osa niistä on äänitetty vuonna 1915 tehdyllä matkalla Kattilalla. Osa Kattilan näytteistä on alun perin Lempolasta kotoisin olevalta informantilta. Muutamia lieriöitä on äänitetty samalla matkalla myös Ikäpäivässä ja Matissa, sekä yksittäisiä lieriöitä Ljuuditsassa, Pondilovassa, Pummalassa ja Undovassa. Kettusen kokoelman Joenperän vatjaa sisältävät 13 vahalieriötä on äänitetty vuonna 1923 Tartossa ja muut Pummalan vatjaa sisältävät kuusi lieriötä Helsingissä vuonna 1932. Vahalieriöiden sisältö on suurimmaksi osaksi satuja, mutta mukana on jonkin verran myös lauluja, arvoituksia, häätapojen kuvausta ja muistelmia, esimerkiksi lapsuudesta. Viidellä lieriöllä on lisäksi sanakokeita ja yhdellä kvantiteettikokeita.

Oli emintimällä tytär (E̮li emintimällä tütär)

Kielenopas: Martii Harkina, 56 v.

Keräyspaikka: Kattila

Ajankohta: 10.5.1915

Satu hyvästä tytärpuolesta, joka saa vaatteita palkkioksi, ja pahasta tyttärestä, jonka karhu syö.

•  Kuuntele

Käännös

Oli emintimällä tytär, ajoi hänet kotoa pois. Meni tytär metsään. Löysi majan. Meni tupaan. No ja tuli hiiri, sanoo: Anna minulle Maša lusikalla puuroa. Antoi hän lusikalla puuroa ja sanoo: He sinulle tämä kello. Tulee ja menee uunin päälle, itse. Hän meni uunin päälle. Tuli suuri karhu. Mutta se hiiri otti sen kellon ja aina kuljeskelee kellon kanssa. Mutta hän [karhu] luuli, että se tyttö kellon kansa juoksee. No, meni pois. Tuli aamuhämärä, meni pois. Hän antoi sille tytölle suuren kirstun vaatteita. Tyttö tuli kotiin, emintimälle tuli paha mieli ja sanoo: Mene sinä – omaa tytärtään – metsään ja siellä ole missä hän. Meni hänen tyttärensä metsään sinne ja löysi sen majan. Meni majaan. Tuli hiiri. Anna minulle, sanoo, Maria, pala leipää. Hän sanoo: Annan minä sinulle saakelin hiirelle. No tuli karhu, ja antoi… sen karhun kanssa leikkimän rupesi… antoi sen kellon tytölle, mutta hiiri se ei ottanutkaan. Mutta tyttö rupesi kellon kanssa edellä juoksemaan. Karhu tuli ja söi sen tytön. Aamulla emin… äiti odottaa kotiin, ei tule, ei tule. Meni äiti etsimään, katsoo: siellä kaikki on syöty jo, ei ole mitään. Ja alkoi itkeä.

Litterointi, ks. Kettunen ja Posti 1932: 18–19.

Hyvinkään rautatieaseman paikalla ollut mökki. Kuva: Suomen rautatiemuseo.

Kaksi veljeä ja pappi (Kahs velliä da pappi)

Kielenopas: Martii Harkina, 56 v.

Keräyspaikka: Kattila

Ajankohta: toukokuu 1915

Satu, jossa veli tappaa papin ja huijaa ruumiin etsijöitä vuohen ruholla.

•  Kuuntele

Käännös

Oli kaksi veljestä. Hän löysi rahoja. No lähetti hän papin luo vakkaa pyytämään rahoja mitata. Ja pyysi, pappi antoi vakan, tuli katsomaan portin välistä. Hän otti papin ja tappoi. Pani lattian alle. No etsitään yhtenä päivänä pappia ja toisena etsitään, mutta se hullu sanoo: Meillä on lattian alla. Mutta veli se kuuli, meni tappoi vuohen, työnsi lattian alle. Sanottiin: Mene ota hänet ylös. Hän meni, siellä sanoo: Onko papilla parta? – No hullu millainen hullu. Kysyy: Onko papilla karvoja? – No nosta sinä tänne. Katsotaan, nostetaan, hänellä oli vuohi siellä. No sitten torutaan häntä: Hullu sinä hullu, sanoo, eihän ole, vuohi on. Mutta minkä tähden, sanoo…

Litterointi, ks. Kettunen ja Posti 1932: 32–33.

Tyhmä Vankka (Vańkka durakka)

Kielenopas: Kostjaa Marina, n. 20 v.

Keräyspaikka: Ikäpäivä (i˓tšäpäi̯vä)

Ajankohta: 1915

Satu, jossa tyhmä Iivana ihmeellisen hevosen avulla saa vaimokseen keisarin tyttären.

•  Kuuntele

Käännös

No tulivat toiset kaksi veljeä myöhemmin kotiin ja sanovat isälle: No kun siellä oli paljon väkeä. Yksi oli sellainen hauska ja hevosen selässä, hän juuri ja juuri ei antanut suuta keisarin tyttärelle. Ei yletytty.
No kas rupesi keisari toisen kerran kutsumaan väkeä, ja taas menivät hekin, ja tyhmä Vankka meni. Taas meni pellolle ja vihelsi, ja juoksi hänelle hevonen. Ja hän taas ajoi keisarin luokse. No kas, kaikki taas katsovat, hän taas ohi ajoi hevosen selässä. Vähäisen ettei ylettänyt suuta antaa. No mutta veljiään löi vielä (punotulla) ruoskalla. No taas tuli kotiin, ennen veljiään, ja meni uunin päälle. Tulivat toisetkin, taas sanovat: Siellä oli kovasti paljon väkeä ja eräs vähäisen (vain puuttui, ettei) saanut annetuksi suuta. No kas veljet miettivät miettivät, menivät kolmannenkin kerran. Menivät kolmannen kerran, tyhmä Vankka taas meni pellolle ja vihelsi, ja juoksi hänelle hevonen. No ja meni hän keisarin luo hoviin ja hän niin kovasti ajoi hevosta, että hän yletti keisarin tyttärelle antaa suuta. Ja otti keisarin tyttäreltä kädestä sormesta sormuksen ja pani omaan sormeensa. Ja tuli kotiin, sitoi rievulla kiinni. No ja tulivat toiset veljet sieltä kotiin. Ne sanoivat, että kolmannella kertaa yletti se antaa suuta keisarin tyttärelle. No kas sitten kysyi… erään kerran hän meni uunille ja päästi pois sormuksen, rievun, pois sormesta. Ja kovin tuli valkea. Veljet huutavat: Mitä sinä siellä kujeilet tulella. Hän meni perälle, sitoi kiinni. Sitten kerran keisari tahtoi tietää, kellä on tyttären sormus. Ja kutsui hän taas paljon väkeä luoksensa. No kaikki menivät. Istuivat pöydän ääressä… Ja sitten meni tyhmä Vankkakin taas, ja kaikki pantiin (istumaan) pöydän ääreen. Kellään ei nähdä sormusta kädessä. No kas sitten ruvettiin katsomaan pitovieraita. Mikä istuu pöydän ääressä? Tyhmä Vankka. Keisari kysyykin, keisari kysyykin: Minkätähden sinun sormesi on sitten sidottu? – Kotona (haava) leikattu on. – No kotona, no kun päästät (irti), minä katson. Hän aukaisi rievun [”päästi sormen”], hänellä tyttären, hänellä tyttären sormus on kädessä. No hänet vietiin pois siitä, annettiin toiset vaatteet ylle ja kaikki. Sitten sen jälkeen vietettiin häät. Ja hän meni naimisiin keisarin tyttären kanssa.

Litterointi, ks. Kettunen ja Posti 1932: 122–124.

Maatilan hevonen Backaksen tilalla 1950-luvulla. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo.