Liivin kielen näytteet

Kerääjä: Lauri Kettunen

Lauri Kettunen teki Kuurinmaan liiviläiskyliin 11 matkaa vuosina 1920 (Oskar Looritsin kanssa), 1921, 1923, 1925–1926, 1928, 1929, 1931 (Aulis Rissasen, Urho Tuomolan ja Väinö Kyrölän kanssa), 1932, 1933 (Väinö Kyrölän kanssa), 1936 (Väinö Kyrölän kanssa) ja 1937. Nauhoitearkiston kokoelmissa on 17 Kettusen keräämää liiviä sisältävää vahalieriötä, lähinnä kesiltä 1920 ja 1923 sekä yksi nauhoitus vuodelta 1927. Vuoden 1927 äänitys on tehty Helsingissä, muut Liivinrannan liiviläiskylissä. Lisäksi kokoelmassa on kolme lieriötä, joiden äänitysaika on tuntematon sekä kaksi, joiden äänityspaikka ei ole tiedossa. Muista lieriöistä suurin osa on äänitetty Sīkrõgilla ja Kuoštrõgilla. Joitakin äänityksiä on myös Īrasta, Kuolkasta ja Luužista. Vahalieriöiden sisältö on suurimmaksi osaksi satuja, tarinoita ja muistelmia, koskien erityisesti ensimmäisen maailmansodan aikaa, lisäksi joukossa on myös jonkin verran lauluja.

Pyhä ukkonen (Pivā piţk)

Kielenopas: Didrik Leische, 43 v.

Keräyspaikka: Luuž

Ajankohta: 13.6.1920

Kertomus ompelijasta ja suuresta neulasta, josta tehtiin auran vantaat.

•  Kuuntele

Käännös

Vanhaan aikaan oli Luužin kylässä kaksi isäntää. Kiirastorstain aamuna [toinen heistä] vei hevosen metsään, niitylle. Silloin hän näki, keon päällä, että eräs paikkasi housuja. Sitten hän katsoi. Se neula oli niin suuri, että hän pelästyi. Silloin hän sanoi: ”Oi pyhä ukkonen, kuinka suuri neula on.” Ja niin [kun] se ompelija sen kuuli, (ja) niin hän loikkasi sen keon päältä maahan, juoksi pois, niin että kaikki puut taipuivat.

Ja sitten hän toi sen neulan kotiin, ja sitten seppä takoi niille kahdelle isännälle auran vantaat.

Litterointi, ks. Kettunen 1925: 119–120.

Aura (Kiihtelysvaara v.1935). Kuva: Suomen murteiden sana-arkisto, Kotus.

Kuinka vanha Aanja rikastui (Kui vana Ānja rikkõks sai)

Kielenopas: August Dischler, 39 v.

Keräyspaikka: Kuoštrõg

Ajankohta: 15.7.1920

Satu, jossa vanha Aanja näkee rahatulen ja rikastuu.

• Kuuntele

Käännös

Vanha Aanja palveli Kuolkan majakalla. Sieltä hänet erotettiin. Illalla tuli kotiin vaimon luo. Kotiin tullessa Ruotsin pellon päässä hän huomasi tulen. Hän ajatteli: ”Nyt täytyy mennä tulen luokse piippua polttamaan.” Hän meni tulen luokse, otti palavan puupalan, pani piipun päälle – piippu ei palanut. Nyt hän ajatteli: ”Tämä on rahatuli.” Hän heitti keksinsä tuleen. Niin [pian] kuin hän sen keksin heitti tuleen, niin hän kääntyi ympäri (kiersi selän) ja alkoi tulla.

Yksi mies huusi takana: ”Ota keksisi.” Se mies jäi sinne, mutta suuri hirsi vieri rantaa pitkin kuin hänen kannoillaan ikään, ja hän ei voinut muuten pelastua, silloin hän meni [vedenalaisten] hiekkasärkkien väliin ja kahlasi hiekkasärkkää pitkin. Zuonkõn taloon asti hän kahlasi hiekkasärkkää pitkin ja sitten hän tuli rantaan eikä hirttä enää ollut. Ja (hän) väsyneenä hän meni Zuonkõn taloon nukkumaan.

Kun hän oli nukkunut ja aamulla hän nousi ylös. Sitten hän lähti keksiään katsomaan. Keksi oli suuren rahakasan päällä. Sitten hän otti sen rahan ja toi kotiin. Ja niin nykyäänkin hänellä vielä on rahaa kyllin.

Litterointi, ks. Kettunen 1925: 103–104.

Tulipalo Ruoholahdessa Sakari Pälsin kuvaamana v. 1912, yksityiskohta valokuvasta. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo.

Iren rahankaivajat (Iŗe rȱkōvajid)

Kielenopas: Andreks Skadin, 59 v.

Keräyspaikka: Kuoštrõg

Ajankohta: 15.7.1920

Kertomus kolmesta isännästä, jotka näkevät rahatulen, kaivavat ylös raha-arkun ja tapaavat sotilaita, jotka haluavat hirttää heidät.

•  Kuuntele

Käännös

 Iren kylässä on ollut kolme isäntää: vanha Aanja, vanha Kaltsa ja vanha Tuom. He ovat ottaneet nähneet rahatulen. He ovat sopineet kaikki kolme, että on mentävä kaivamaan sitä rahatulta. He ovat menneet sinne, missä se rahatuli on palanut. He ovat ottaneet ja kaivaneet sen rahatulen ja raha-arkun ylös.

Sitten on tullut kolme sotilasta, hirsien kanssa, ja tehneet hirsipuun. Tehneet niin hirsipuun ja vanhalla Aanjalla ollut punainen yömyssy päässä. Nyt se sotilas on kysynyt: ”Kenet me ensiksi otamme, hirtämme?” Se toinen on sanonut, toinen sotilas: ”Otamme tuon punaisen yömyssyn, hirtämme sen ensiksi.” Niin se vanha Aanja on sanonut: ”Voi, luoja, onko minun kuoltava!”

Litterointi, ks. Kettunen 1925: 85.

Kersantti Suomisen ja sotamies Hinbergin puhdetyönään tekemä arkku sotilasvirkamies T. Nousiaisen kuvaamana. Kuva: Sotamuseo.