Kurikan näyte
Kurikan murre kuuluu eteläpohjalaisiin murteisiin.
Juha Kuusisto (JK), s. 23.7.1891.
Haastattelu on tehty 11.6.1965 Kurikan Meskaiskylässä, haastattelijana Jorma Rekunen (JR).
Signum: 4637: 1.
JR: Kuinkas sitä maata sillov vilijeltiin kun te semmoonen pieni poika vielä olit- olitta?
JK: no, ei silloin_ollu, sitten, apulannoosta juuri mitää, haaraa ['tietoa'] vielä. joki, taloollinen osti luujauhoja. mutta torpparit_ei niitä juuri pystyny ostama. (mut)ta luujauho s_oli ensimmäinen apulanta mitä minä muistaj jot_on käytetTY.
sittet tuli kuohna jota, sitten ruvettihin kans, ostamahaj ja saama. sitte ilimaantuo tuo Siilen [=Chilen] salpietari, jota käytettihin, sillooŋ kun ei vielä muuta salpietaria olLU.
mutta sitten niin kun, torpparit ja taloollisekkin niin, poltettihim paljo noita nevamaita, ja kytömaiTA. ja se oli hyvää apulantaa. näiŋ keväällä kun sai vähän palamaha niin, kylä siinä komiasti kaura kasvoo.
eikä se maata pilannun niin kun sitä helposti luullahan. se niiv vain hienostik ku s_oli märkää niin, niin syvempää niin se meni sitä päältä palaa ne sellaaset lirvuk kun konnusta tuloo sellaasta sulk- sukkelaa lirvua. ja se oli hyvää pellonhöystyä kus se vähä meni siitä palaa.
(sit)tet taas kun kesälä poltettihin, jotta se menis hyvästi ni_ei se ollu mikään hyvä konsti, kun se meni oikein koko fälttikerta ['kyntösyvyys'] fälttöös siitä palaa. (se) tahtoo vähä kärsiäs siitä, siitä meni ruokamulta silloo niin, melekee mitättömäHÄ. tai sellaanen vanhaanen kevätpolthon niin, se oli hyvää pellolle maalle.
eikä sitä ol sit kyröstä paljon mitään saanukkaan saathiin siihen Oulusta lantaa vielä, tai karjallantaakaa. ei se ollus se karjantuotet sellaasta, öö oli huonoos laituumes niin, ei sitä tullu notta sitä olis ollu kyröölle vierä. ja tarvittihi peltoho.
isäki oli vanhan_aikaan miehiä se ol, syntyny, kahdeksantoistasataa, viiskymmeNTÄ. ja se on nähny ne, tämän ajan, sata vuotta tästä, aa- takaperin niin, ne nälkävuoret.
on ollut renkipoikana sillo jonaki isoommas taloos ja, ja muisti jotta kun, hän pruukah mennä hevoosia hakemahan, on pyhäinpäivän aikana, oli kuuraa maas nii, palelee jalakoja ja, hän meni niin lujaa kun ikänä pääsi vähän matkaa sithe löi lakin [nauraen:] lo-, maahan ja tantteeras sen lakin päällä ja sitte, taas meni hetki matkaa ja (sit)tek ku pääsi hevosen selekähä ei sitte enää ollu hätää, sitte jo tarkeni kyl.
JR: Kyllä sekin aika aikaa oli varmasti.
JK: joo. ei silloon aikoona oo ollu poikaklopiilla, paljo kengistä haaRAA.
JR: Minkäslaisia niitä, muokkausvehkeitä, sillon, teidän, poikana ollessa oli?
JK: no, noo silloon oli fältti sellaanen pikkufältiksi sanotahan, jolla käännettihim maata. ei sillä niin kovin syväästis saanu kun yhden hevosen [yskäisee] vehkeellä, saa mutta, aikahan tä tultiin sentäs niin, sillä käännettii. kyllä sillä sänkipeltua ja, ja muuta, ruukipeltua kovaa käänti mutta, keros se pakkas ol- (– –) oli aika lujalla hevone – –.
Litteroinut Anni Tiirikainen, litteroinnin tarkastanut Susanna Kokko.