Eero Voutilainen
Kieli asuu suussa
Muuan toimittaja puheli tänä aamuna radiossa isästään. Hän kehui tätä erinomaiseksi puhujaksi mutta totesi, että tällä on ongelmia äidinkielessä.
Aivot jäivät raksuttamaan aamupöpperössä tyhjää. Miten jonkun äidinkieli voi olla samaan aikaan sekä hyvä että huono? Vai onko toimittajan isä hyvä puhumaan jollakin muulla kielellä?
Pian sitten valkeni, ettei kyse ollutkaan isän äidinkielestä vaan siitä, mitä opetetaan äidinkielen tunnilla: kirjoitetusta yleiskielestä. Isä oli hyvä suustaan, mutta kirjoittaminen ei sujunut.
Toimittajan sanavalinta oli siinä mielessä omituinen, ettei kirjoitettu yleiskieli ole kenenkään äidinkieli. Äidinkieli on se puhuttu kieli, joka opitaan vähitellen (alussa usein juuri äidiltä) samalla, kun syödään, kitistään ja leikitään palikoilla. Äidinkieltä käytetään vaivattomasti ja usein ihmeempiä ajattelematta: sanat vain tulevat jostakin ja tekevät tehtävänsä.
Yleiskieli on ensimmäinen koulussa opetettu vieras kieli. Se tuskin sujuu keneltäkään äidinkielen veroisesti.
Palaa otsikoihin | 4 puheenvuoroa
Oli kysymys leikistä, jossa oli erilaisia rooleja - tyyliin tää ois X ja tää sanois. Ja tää sitten sanoi. Mutta mikä merkillisintä, repliikkien ns. merkitsijänä oli huoliteltu kirjakieli: "Hyvä kuningatar, oletteko tänään käynyt kaupassa?"
Johonkin tuo opittu sitten katoaa, kun pitäisi kirjoittaa esimerkiksi ylioppilasaine.
Ajatus ”äidinkielestä” (tai neutraalimmin omakielestä) ensisijaisesti puhuttuna kielenä on tietysti hyvä ja tärkeä. Mutta ihmisen ”äidinkieli” on muutakin. On suorastaan absurdia väittää, että kirjoitettu suomi ei olisi minun äidinkieltäni tai sinun vaan ”vieras kieli”, joka muka ei voi sujua äidinkielen veroisesti.
”Kieli” on monia asioita. Se tarkoittaa myös, ja yleensä, kielimuotojen joukkoa, johon kuuluu niin arkinen puhekieli kuin kirjoitettu yleiskieli ja koko joukko kielimuotoja näiden väliltäl
Niin, rajat ovat tosiaan häilyviä, ja niitä on vaikea vetää. Me kaikki olemme lapsesta asti erilaisten tyylien ja tekstilajien ympäröimiä, ja ne elävät vaihtelevasti niin puhuttuina kuin kirjoitettuinakin. Puhe ja kirjoituskaan eivät todella ole aina samanlaisia, vaan molemmat vaihtelevat huomattavasti mm. tilanteen, osallistujien ja päämäärän mukaan. Esimerkiksi tietyt nettikeskustelun muodot muistuttavat monilta osin arkijuttelua, kun taas vaikkapa juhlapuheet voivat tavoitella arvokasta ja kirjallisen oloista lukupuhuntaa.
Eri tyylien ja lajien sujuvuus voi vaihdella kielenkäyttäjillä paljonkin sen mukaan, miten he ovat tottuneet kieltä käyttämään. Useimpiin kirjoitettuihin tekstilajeihin harjaannutaan vasta sitten, kun monet arkisen keskustelupuheen muodot ovat jo tuttuja. Esimerkiksi erilaiset sadut ja lastenkirjojen alalajit ovat tässä kuitenkin tosiaan yleinen poikkeus. Muitakin toki on, ja kaikki lajit, joiden parissa pyörimme, ovat keskenään jatkuvasti vuorovaikutuksessa.
Institutionaalisesti säänneltyä ja nykyisin lähinnä tietyissä kirjoitetuissa teksteilajeissa käytettyä yleiskieltä käytetään toki joskus arkipuheessakin. Tunnen jopa pari ihmistä, jotka puhuvat luonnostaan neutraalin oloista "asiaproosaa", koska sitä puhuttiin heidän kotonaan, kun he olivat pieniä. Toisaalta heilläkin tämä "asiaproosamaisuus" liittyyy lähinnä sanoihin ja niiden taivutukseen. Lausetasolla heillä on spontaanissa keskustelupuheessa samoja suunnittelu- ja korjausilmiöitä kuin muillakin, koska puhe on ajassa etenevää toimintaa. Prototyyppinen kirjoitus on siihen nähden tilassa sijaitseva esine, jota on voinut eri tavoin tarkastella ja muokata ennen lähettämistä.