Vesa Heikkinen on suomen kielen dosentti ja erityisasiantuntija Kotimaisten kielten keskuksessa sekä www.kotus.fi-sivuston päätoimittaja.
Mies, nainen ja suppa
Tasa-arvon päivä. Käteeni lyödään tiskirätti, jossa lukee TASA-ARVOA työhön ja kotiin. Ammattiliitto Pardia siinä kampanjoi.
Kannatetaan. Ja jäädään miettimään, mistä tasa-arvosta nyt puhutaan. Oletuksena lienee, että on kaksi selvää ryhmää, jotka joko ovat tai eivät ole tasa-arvoisia.
Tämä oletus on niin yleinen, että sen kyseenalaistajaa saatetaan pitää ihan pölijänä. Ei se mitään. Yritetään silti.
Tutkitaanpa tilastoja. Tilastokeskus luokittelee ihmisiä monin perustein. Näitä ovat ammatti, ammattiasema, asema kotitaloudessa, elinvaihe, ikäkausi, kieli, kotitalouden koko ja rakenne, koulutus, koulutusala, koulutusaste, koulutuksen sisältöluokitus, kuolemansyyt, perheasema, perhevaihe, siviilisääty, sosioekonominen asema, sukupolvi ja – sukupuoli.
Monissa luokituksissa pääluokat jakautuvat useisiin alaluokkiin. Sukupuoli sen sijaan näyttäytyy itsestään selvästi kahden pääluokan asiana: 1 Miehet, 2 Naiset. Vaihtoehtoa ”joku muu” tai ”sukupuoleton” tilasto ei tunne.
Mieleeni tulee uutinen muutaman vuoden takaa: Australialainen Norrie May-Welby esiteltiin maailman ensimmäisenä ihmisenä, joka on ”luokiteltu virallisesti sukupuolettomaksi”. No, myöhemmin viranomaiset kai muuttivat luokitustaan ”määrittelemättömäksi”. Jossain suomalaisessa nettikeskustelussa muistan törmänneeni sanaan suppa, jota käytettiin merkityksessä ’sukupuoleton ihminen’.
Tilastoluokituksessa on selvästikin lähtökohtana se sukupuoli, johon viitataan biologisena sukupuolena (myös geneettinen tai kromosomaalinen sekä anatominen sukupuoli). Mutta muistakin sukupuolista puhutaan, ainakin psykologisesta ja sosiaalisesta: Millaiseksi ihminen kokee oman sukupuolensa? Millaiseksi hänen sukupuolensa kokevat toiset ihmiset ja ne ryhmät ja yhteisöt, joiden kanssa hän on tekemisissä tai joihin hän kuuluu?
Yleisemmin: Mitä sukupuolesta ajatellaan? Pidetäänkö sitä esimerkiksi luonnonlakina vai sosioekonomisena muuttujana? Pidetäänkö sitä olennaisena asiana ylipäätään?
Siinä missä erityisesti sukupuolta kulttuurisena ja sosiaalisena ilmiönä tarkasteleva tutkimus käsittääkseni näyttää sukupuolen mutkikkaana asiana, jokapäiväiset tekstimme todistavat vallan muuta. Niissä ollaan useimmiten tilastokeskuksen linjoilla.
Jäin pohtimaan tätä asetelmaa, kun luin Ylen uutista Naisen ajattelutapa on miehenkin ulottuvilla. Tällaisia tekstejä tulee vastaan päivittäin, joten kyse ei ole erityisesti tämän yksittäisen tekstin ongelmasta. (Monien mielestä kyse ei varmaankaan ole ongelmasta lainkaan.)
Uutinen alkaa yleistyksellä, jonka mukaan miehet ovat keskusteluissa naisia selkeämpiä ja suoraviivaisempia, suurten kokonaisuuksien katsojia; naiset taas näkevät yksityiskohdat ja oivaltavat niiden merkityksen kokonaisuudelle. Jutussa haastateltava psykoterapeutti kyllä sanoo, että tieteellistä näyttöä ajattelutapojen välisistä eroista on vaikea löytää ja että kyse on yleistyksistä, mutta… Aina tulee se mutta. ”– – mutta tähän suuntaan olen havaintoja tehnyt.”
Tekisi mieli puhua tekstuaalisesta
sukupuolesta ja miettiä hetki sen tuottamisen tarvetta ja taustoja.
Yleistäminen, vastakkainasettelu ja mustavalkoisuus toimivat monissa teksteissä
ja tekstilajeissa paremmin kuin kaiken kyseenalaistaminen ja erilaisten
varausten ynnä lievennysten tekeminen.
Puhumattakaan siitä, että joskus jäisimme aanailemaan sitä, miksi (eritoten biologiseen) sukupuoleen perustuva vastakkainasettelu ylipäätään on tarpeen ja millaisia päämääriä se kulloinkin palvelee. Onko eri yhteyksissä tarpeen ajatella ja kielentää ihmistä naisena tai miehenä, vaikka mahdollista olisi joskus yrittää myös kohdata ihminen – sukupuolettomana?
Ylen uutinen Naisen ajattelutapa on miehenkin ulottuvilla
Tilastokeskuksen sivuilla luokituksista
Wikipedian Sukupuoli-artikkeli
MTV3:n verkkosivuilla oleva uutinen maailman ensimmäisestä virallisesti sukupuolettomasta ihmisestä
Palaa otsikoihin | 4 puheenvuoroa
Jos lähdetään siitä, että erilaiset ihmiset ovat keskenään samanaroisia ja ansaitsevat tasa-aroista kohtelua, eikö siihen sisälly premissi, että on olemassa erilaisia ihmisiä? Miksi erilaisuudesta pitäisi vaieta? Jos minun erilaisuuteni suhteessa miehiin tai muihin vaiettaisiin kuoliaaksi erilaisissa teksteissä - tai yhteiskunnallisessa tai kulttuurisessa diskurssissa - ja se kiistettäisiin vaatimalla, että ihmisiä ei pitäisi "kielentää naisina ja miehinä" vaatisin saada tulla kaapista ulos ja hyväksytyksi sellaisena kuin olen!
Asiassa ei kai ole sen kummempaa ongelmaa, merkityksethän muuttuvat kaiken aikaa; mutta alkuperäisille asioille olisi aiheellista keksiä uudet, selvät termit. Ehdotan sanoja ihmistasa-arvo, kansallisšovinisti, maantieteellinen Eurooppa.
Nyt joku oli haukkunut hänen romaanissaan esiintyvän mieshenkilön kuvauksen, väittänyt että hahmo on naismainen ja tekstistä kyllä näkee että kirjoittaja on nainen.
No, arvaus kirjailijan sukupuolesta meni pieleen ja hahmo taisi lisäksi olla voimakkaasti omaelämäkerrallinen...
Tiettävästi kirjailija ei edes ollut androgyyni (paitsi siltä etunimeltään).
(Kielon mukaan näyttää olevan periaatteessa geologinen termi ja tarkottavan tietynlaista jääkaudesta peräisin olevaa pyöreää painautumaa)
Mutta eipä ollutkaan kyse naisesta ja miehestä avarassa luonnossa.