Vesa Heikkinen on suomen kielen dosentti ja erityisasiantuntija Kotimaisten kielten keskuksessa sekä www.kotus.fi-sivuston päätoimittaja.
Argumenttien argumentti
Peruskoulun oppiaineista käydään taas kiivastakin keskustelua. Uutisten mukaan hallitus linjaa perusopetuksen uudistusta tällä viikolla.
Kesällä asiasta saatiin työryhmämietintö. Siinä ehdotettiin uusiksi aineiksi draamaa ja etiikkaa.
Opetusministeri Henna Virkkunen on (Helsingin Sanomien 23.10.2010 mukaan) sitä mieltä, että etiikasta ei tule uutta oppiainetta, mutta draamasta tulee. Hesarin jutun mukaan Virkkunen puolustaa draamaa pontevasti:
"On aivan ilmeinen tarve sille, että suomalaiset oppivat ilmaisemaan itseään, olemaan vuorovaikutuksessa toisten kanssa ja esiintymään. Kansainvälisissä ympyröissä olemme helposti seinäkukkasia."
Siinä se taas livahti, argumentti, jolla voi perustella melkein mitä tahansa poliittista tai muuta kantaa: kansainvälisyys. Herää joitakin kysymyksiä, muun muassa se, eikö kansainvälisissä ympyröissä tarvita etiikkataitoja? Ja eikö tuota muka itsestään selvää kansainvälisyysmöhkälettäkin pitäisi jotenkin, niin, perustella?
Palaa otsikoihin | 2 puheenvuoroa
Kun olet riittävän monta kertaa seurannut vierestä kun kotimainen kollega on neuvotteluissa helisemässä vähänkään nopearytmisemmän ulkomaisen neuvottelijan kanssa, ymmärrät tarpeen.
Draamaa ei tarvitse kylläkään myydä vain kansainvälisyydellä;
Kun katsot, miten kehnosti valtaosa suomalaisista poliitikoista oikeasti esiintyy julkisuudessa, ymmärrät tarpeen.
Tarve draamalle on, mä en vaan oo ihan varma mitä muuta, jo liian tiukille rahoitettua oppiainetta sen pitäisi polke ohuemmaksi.
Nimimerkille ”Hurtta” huomautan, että suomalaisten kömpelyys ei draaman opettamisella muutu miksikään. Ja kun koulu kokonaisuudessaan opettaa teennäistä, teeskenneltyä, jäykkää ja opettajia mielistelevää käyttäytymistä, on ihan turha luulla, että yksi oppiaine tätä muuttaisi, vaikka siihen löydettäisiin päteviä opettajia, joita muuten ei löydetä.