Vesa Heikkinen on suomen kielen dosentti ja erityisasiantuntija Kotimaisten kielten keskuksessa sekä www.kotus.fi-sivuston päätoimittaja.
Puhuuko suomen kieli ilman sanoja?
Ulla Ala-Ketola on pohtinut hiljaisuuden merkityksiä. Alla hänen ajatuksiaan aiheesta.
***
Olin kuusi viikkoa patikoimassa ja sen jälkeen buddhalaisessa luostarissa, ja sekä matkallani että luostarissa oli pääasiassa hiljaista. Tulin tutuksi kollektiivisen hiljaisuuden kanssa ja oivalsin hämmästyksekseni, että hyvin paljon asioita ja tietoa välittyy ihmiseltä toiselle, ilman että puhutaan sanaakaan.
Kerroin tästä kotiin palattuani ystävälleni, ja hän sanoi,
että kuulostaa aivan hänen saunareissuiltaan vanhan isänsä kanssa. Nämä kaksi
miestä ovat saunassa pääasiassa hiljaa, mutta erilaisia tunnetiloja ja tuntemuksia
välittyy ähkäisyissä. Toinen ystäväni kertoi kuulleensa vuosia sitten
radiossa ruotsalaisen kielitieteilijän esitelmän suomalais-ugrilaisille
kielille tyypillisestä puhuvasta hiljaisuudesta.
Onko niin, että kieleemme, sen rakenteeseen, puhumistapaamme tms. kutoutuu hiljaisuus, puhutteleva, merkityksellinen hiljaisuus? Jos on, miten? Ja miksi?
Palaa otsikoihin | 5 puheenvuoroa
Ilmeisesti vanhemmiten ihminen tulee suvaitsevaisemmaksi. Puhun itsestäni. Maailmassa on niin paljon turhaa puhetta. Hiljaisuus on viestivää ja arvokasta.
Sitä on kaikkien elävien olentojen välillä (myös eläinten ja ihmisten).
Elekieli voi hieman poiketa, ainakin maanosasto toiseen.
Me ihmiset osaamme lukea toisiamme, ja se taito tulee kaukaa. Tuskin meitä olisikaan jos ei niin olisi.
Jotkut vain näyttävät tiedostavan sen vasta jossakin retriitiitissä vai vastaavassa.
Eihän kaikkea muutenkaan voi tai ole tarpeenkaan sanallistaa. Sen me ymmärrämme musiikkia kunnellessamme, kuvataidetta katsoessamme.