Siirry sisältöön
Kielenhuollon palvelut 

Kielenhuollon työsarkaa ovat muun muassa Kielitoimiston ohjepankki ja Kielikello-lehti. Lisäksi tarjotaan kielineuvontaa ja koulutusta. Sivulla on tietoa myös Kotimaisten kielten keskuksen julkaisemista kielenhuolto- ja kielioppiteoksista.

Kielenhuolto ja sen historia 

Kielenhuollon tarkoitus on tukea yleiskielen käytettävyyttä. Tähän pyritään esimerkiksi ajantasaisin kielenkäytön ohjein ja suosituksin. Työhön kuuluu myös ylipäätään kielitiedon ja kieltä koskevan ymmärryksen lisääminen.

Yleiskieli ja sen kehitys 

Yleiskieli eli kirjakieli on kielimuoto, jota käytetään esimerkiksi uutisissa, tietokirjoissa ja käyttöohjeissa, siis asiatyylisessä viestinnässä. Yhtenäinen yleiskieli alkoi muotoutua 1800-luvulla, minkä jälkeen sitä on kehitetty moniin eri yhteyksiin sopivaksi.

Kirjainlaattoja, joista muodostuvat sanat "kieli", "ohje" ja "nimi".

Kielitoimiston ohjepankki

Kielitoimiston ohjepankki sisältää suomen yleiskielen sanastoa, oikeinkirjoitusta sekä muoto- ja lauserakennetta koskevia ohjeita. Ohjeita on myös koti- ja ulkomaisten nimien oikeinkirjoituksesta, ääntämisestä ja taivutuksesta.

Kielitoimiston ohjepankki(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)

Karttakuva, jossa näkyy osa Suomesta ja Ruotsista. Maiden ympärillä on erivärisiä kysymysmerkkejä.

Tarkastelussa kielineuvonta

Mitä kielineuvonnasta kysytään? Miten kysymyksiin vastataan? Vaikuttaako kielen asema neuvontatyön luonteeseen? Näitä kysymyksiä selvitettiin Kotimaisten kielten keskuksen ja Ruotsin Kielen ja kansanperinteen tutkimuslaitoksen vertailevassa kartoituksessa, jossa tarkasteltiin virastojen suomen kielen neuvontapalveluja.

Kielineuvonnan kysymykset ja vastaukset (Kotuksen uutiset, 28.1.2025)


Ajankohtaista kielenhuollosta

Asialistalla eri-adjektiivi ja englantia koskevat asenteet

Suomen kielen lautakunta kokoontui.
Uutiset

Kielenhuoltoelinten verkostolle uusi strategia

Pohjoismaisena yhteistyönä järjestetään myös selkeän kielen konferenssi 27.–28. maaliskuuta.
Uutiset

Lentomatkustajan dilemma ja muita pulmia

Kielineuvonnan Instagram-lähetyksessä vastattiin jälleen kielikysymyksiin.
Uutiset

Uusimmat Kielikello-jutut

Iso valkoinen virastorakennus. Etualalla kalliota, taustalla häämöttää meri.

Minä ja virkakieli

26.2.2025 Iina Immonen

Postilaatikoita rivissä talvisessa maisemassa. Taustalla puita.

Puuaiheiset sukunimet

12.2.2025 Petra Saarnisto


Jaa