Kirjakieli 1800-luvulla
Suurin osa 1800-luvusta lasketaan omaksi varhaisnykysuomen kaudekseen. Tuolloin kirjakieli kehittyi lähelle nykyasuaan, samalla kun sanaston laajeneminen teki kielen käytön mahdolliseksi yhä uusilla aloilla.
Yleistä 1800-luvun kirjakielestä
1800-luvun kirjasuomi jakautuu kolmeen kauteen: vanhaan kirjasuomeen, varhaisnykysuomeen ja nykysuomeen.
Kirjakielen ortografian kehitys
1800-luvulla ortografiaa yksinkertaistettiin, ja se modernisoitui asteittain.
Kirjakielen muotorakenteen kehitys
Murteiden taistelu virisi d:n tarpeellisuudesta kirjasuomessa.
Kirjakielen sanaston kehitys
Uusien sanojen tarve oli 1800-luvulla valtava. Vanhan kirjasuomen kaudella omaksuttu sanasto riitti lähinnä arkisen ja uskonnollisen kielen tarpeisiin.
Varhaisnykysuomen uudissanoja
Martti Rapola kokosi 1930–1940-luvuilla laajan lipuston 1800-luvun sanastosta.
1800-luvun kirjasuomen aineistot
1800-luvun kirjakielen aineistoja on saatavilla niin sähköisessä kuin analogisessa muodossa. Kielen piirteitä pääsee tarkastelemaan myös taulukoituna.
1800-luvun teosten kielenpiirteitä tietokantana
Varhaisnykysuomen alkupuoliskolla ilmestyneiden suomenkielisten teosten ortografiasta ja morfologiasta on koottu erillinen tietokanta.
Kaunokirjallisuutta tekstikorpuksena 1880-luvulta alkaen
Korpuksessa on mukana muun muassa Juhani Ahon, Minna Canthin ja Eino Leinon teoksia.