Kuukauden kirja
Kotimaisten kielten keskuksen kirjasto valitsee silloin tällöin kokoelmistaan esiteltäväksi kuukauden kirjan.
#KotuksenKirjasto
31.10.2019 13.15
Sanakristalleja
Kuukauden kirja lokakuussa 2019: Sanat on kaikki sarvipäitä.
Yksityiskohta Sanat on kaikki sarvipäivä -kirjan kannesta. Siluetti on vuodelta 1939. Kannen on suunnitellut Markus Itkonen.
Kotimaisten kielten keskuksen kirjaston valitsema kuukauden kirja lokakuussa 2019 on Sanat on kaikki sarvipäitä. Lauri Hakulisen kirjoituksia ja puheita vuosilta 1926−1974. Kirja ilmestyi kaksikymmentä vuotta sitten eli 1999. Tuolloin tuli täyteen sata vuotta Hakulisen syntymästä.
Teoksen ovat toimittaneet Auli Hakulinen, Pentti Leino ja Tiina Onikki. Kustantaja on Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Teokseen valitut Hakulisen kirjoitukset ja puheet muodostavat toimittajien mukaan ”edustavan otoksen Hakulisen esseistisestä ja tieteellisestä kirjoittamisesta”. He arvioivat, että Hakulisen ajatukset ovat monessa suhteessa alati ajankohtaisia.
Paljon monenlaista
Kokoelmassa on kaikkiaan 41 Lauri Hakulisen tekstiä. Ne on ryhmitelty kuuteen lukuun, jotka ovat Yleiskielitieteellistä, Sanastontutkimusta, Sana-artikkeleita, Sananparsista, Tyylianalyyseja ja kielenhuoltoa sekä Puheita ja esitelmiä.
Jo lukujen otsikot kertovat Hakulisen monipuolisuudesta tutkijana ja kielitieteilijänä. Monipuolisuudesta ja tuotteliaisuudesta kertoo myös teoksen loppuun liitetty bibliografia eli systemaattinen julkaisuluettelo Hakulisen kirjallisesta tuotannosta. Monikymmensivuisen bibliografian on toimittanut Erna Laiho.
Bibliografian ensimmäiset tekstit ovat vuodelta 1916. Lauri Hakulinen kuoli 1985.
Miehet nuotion ääressä. Äänitysmatka Sotkamon, Kuhmon, Suomussalmen ja Kuusamon pitäjiin. Keskellä Lauri Hakulinen. 1951. Kuva: Jouko Hautala. Museovirasto.
Kielitieteestä ja sivistyksestä
Kokoelman aloittava Yleiskielitieteellistä-luku sisältää kuusi tekstiä, joista saa hyvän käsityksen Lauri Hakulisen kielitieteellisen ajattelun perusteista. Teksteistä käy selvästi ilmi myös hänen ajattelunsa lennokkuus ja kielensä ilmaisuvoima.
Hakulinen näkee kielen avaimena ihmisen ajatteluun ja historiaan, sivistykseenkin. Näin Hakulinen 1931 Virittäjään kirjoittamassaan artikkelissa Kielitieteen yleissivistyksellisestä merkityksestä:
”Samoin näet kuin myös maallikko mielihyvin toteaa geologian pystyvän pelkkänä tieteenä tieteen vuoksikin avartamaan henkeämme panemalla laaksot, kukkulat ja tuhanten vetten rannat puhumaan meille muutakin kuin runouden kieltä tai botaniikan kykenevän haastattelemaan koivua ja kuusta näiden esihistoriallisista vaelluksista ja samoin kuin hän ihastuneena näkee tähtitieteen nöyrryttävän avaruuden ylhät kiertolaiset tekemään tänne Maan matosille tiliä olostaan ja elostaan, samoin − niin kielentutkija uskoo − nykyajan eurooppalainen ei voi olla tuntematta mielenkiintoa sitä tosiasiaa kohtaan, että ihmisäly on niin sanoaksemme keksinyt suurennuslasin, jonka läpi katsoen k i e l e n s a n a t pakotetaan kertomaan meille enemmän, kuin mitä niiden merkitykseen sisältyy.”
Sanat ovat kuin ”pieniä kristalleja”, joista hehkuu historian valoa. Esimerkiksi 1900-luvun alun elintarvikepulaan viittaava uudissana jonottaa on kristalli, josta maailmansodan ”jättiläisroihu kaameasti punertaa niin kuin kaukaisen tulipalon kajastus akkunan lasiruudusta”.
Sanakirjasäätiön johtaja, professori Lauri Hakulinen puhumassa 50-vuotispäivillään. 1949. Kuva: Pekka Kyytinen. Museovirasto.
Mannisesta ja Kekkosesta
Kokoelma pullistelee kiintoisia ajatuksia sanojen historiasta ja merkityksistä sekä niiden tutkimisesta, mutta myös sanomisen taidosta. Tyylianalyyseja ja kielenhuoltoa -luvussa on tekstit muun muassa Otto Mannisesta ja Urho Kekkosesta.
Hakulinen ihailee Mannisen runokielen taituruutta ja tehokkuutta. ”Juuri ytimekkyys on tavoite, jonka Manninen useammin kuin ehkä kukaan muu suomen kielen julkinen käyttäjä on saavuttanut nimenomaan eläytymällä kielemme omimpiin ilmaisukeinoihin.”
Hakulinen kiinnittää huomiota myös Mannisen laajaan kielelliseen sivistykseen: ”Kielemme sanavarojen suvereenia hallintaa todistaa myös se seikka, että Manninen usein ikään kuin tuhlaten, runon muotokaavan sitä edes vaatimatta, viljelee sellaisia sisäsointuisia, yllättäviä vastakkainasetteluja kuin:
Sun aittaas aarteet ylhimmät ne ahtoi,
ne ainoisimpas, ainaisimpas mahtoi.(Ikuinen mahti) − −.”
Urho Kekkosen, pakinoitsijan, poliitikon ja presidentin, kieltä Hakulinen kiittelee selkeäksi ja iskeväksi. Kekkonen osaa tilanteen mukaan käyttää ”kansankielen malleihin pohjautuvia” ilmauksia tai vaikkapa sopivassa kohdassa pitäytyä ”äärimmäisessä niukkasanaisuudessa”.
Erityishuomiota ansaitsee Kekkosen huumori. Hakulinen siteeraa Kekkosen (Pekka Peitsi) pakinaa Suomen Kuvalehdessä: ”Huumori kirkastaa ei vain kurjan syntymisemme tähän murheenlaaksoon vaan myöskin vaivaisen poismenomme ja kaiken raadollisuuden, mikä näiden rajapyykkien väliin mahtuu. Huumori ryydittää elämän.”
Teksti: Vesa Heikkinen