”Kalevala-tietouden suunnaton laajuus”

Kuukauden kirja: Kalevalan sanat ja niiden taustat.

Kalevalan sanat ja niiden taustat. Kansi: Urpo Huhtanen.

Kotimaisten kielten keskuksen kirjaston valitsema kuukauden kirja helmikuussa 2019 on Aimo Turusen kirjoittama Kalevalan sanat ja niiden taustat. Kirja ilmestyi 1979 Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiön kustantamana.

Turunen kertoo alkusanoissa, että teos juontaa juurensa vuoteen 1935, jolloin ”lahjoitti Henkivakuutusyhtiö Salama Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle pohjarahan Kalevalan sanakirjan aikaansaamista varten”. Sanakirjan toimitustyö lankesi parin vuoden päästä Turuselle, ”silloin juuri asevelvollisuutensa suorittamisesta vapautuneelle maisterille”. Työ jatkui pitkään, keskeytyikin vuosiksi sotien takia.

Kalevalan sanakirja ilmestyi 1949. Tämä Kalevalan sanat ja niiden taustat on Turusen mukaan ”laajempi ja yksityiskohtaisempi, pääosiltaan kokonaan uusi teos”.

Huimia mielikuvitusretkiä

Turunen kertoo, että alan tuntemus on vuosikymmenten aikana valtavasti laajentunut ja kaikilla Kalevalaa tutkivilla tieteenaloilla on tapahtunut kehitystä. Teoksessa on pyritty ottamaan huomioon kansatieteen, arkeologian ja historian tutkimustuloksia. Teos sisältää myös sanojen alkuperään ja murteisiin liittyviä tietoja.

”Kalevala-tietouden suunnaton laajuus ja ennen kaikkea asioiden erilaisuus ja monitahoisuus ovat vaikuttaneet, että yksityiskohtien esittäminen on jäänyt toimittajan henkilökohtaiseen arviointiin perustuvaksi”, kertoo Turunen. Hänen mukaansa eepoksen runsaus on houkutellut ”eri aikojen ihmisiä huimillekin mielikuvitusretkille, joille ei voida löytää todellisuusvastineita”.

Välillä tutkijat ovat intoutuneet liioitteluun, välillä perustiedoissakin on ollut hataruutta. ”Siksi on esitettävän tiedon valinnassa täytynyt noudattaa mitä tarkinta kritiikkiä”, sanoo Turunen.

Aimo Turunen haastattelee lyydiläistä Marfa Andrejevna Morozovaa. Petroskoi, 1963. Kuva: Toivo Vuorela. Museovirasto.

Aallosta öitsimiseen

Kirjaan on otettu ”eepoksen kaikki 7 830 eri sanaa”. Sana-artikkeleissa kerrotaan, mistä kohdasta Kalevalaa sana löytyy. Artikkeleissa käytetään kirjan alussa avattavia kielien ja murteiden nimitysten lyhenteitä. Artikkeleihin on liitetty myös lähdetietoja.

Ensimmäinen sana-artikkeli käsittelee sanaa aalto. Artikkelissa mainitaan muun muassa, että Aino-neidon hukuttauduttua Väinämöinen saa äidiltään neuvoja, ja emon sanotaan tällöin havanneen (= heränneen) haudasta ja vastanneen aaltojen alta. ”Säkeen on Lönnrot lisännyt runoon sen vuoksi, että Väinämöisen synnyttäjäksi on aikaisemmin kuvattu Veen emonen.”

Kirjan viimeinen sana-artikkeli kertoo sanasta öitsi (öitsit). Sanalla tarkoitetaan öisiä kisoja, ”joihin naimaikäinen nuoriso kokoontui käsitöitä tekemään, leikimään ja karkeloimaan”. Verbi öitsiä tarkoittaa öitseissä käymistä.

Kalevala nykysuomessa

Kalevalan sanoista on kirjoitettu Turusen kirjan jälkeenkin. Paavo Pulkkinen kuvaa Kielikellossa 3/1987, miten Kalevalan sanat näkyvät nykysuomessa. Anti on ollut Pulkkisen mukaan runsas.

”Laskelmieni mukaan Kalevalassa on runsaat 200 kirjakielessä käytettyä sanaa, jotka on mainittu Nykysuomen sanakirjassa mutta ei vielä Kalevalaa vanhemmissa sanakirjoissa”, kertoo Pulkkinen. ”Kaikki eivät suinkaan ole jokapäiväistä ilmaisuvälineistöämme, mutta on joukossa monia ihan yleisiäkin, arkielämässä tarpeellisia sanoja.”

Esimerkkeinä Pulkkinen mainitsee tavalliset nykysuomen sanat ongelma, nuoriso ja viesti. Pulkkisen mukaan suomen kielelle luonteenomaisia, tyypiltään vanhahtavia Kalevalan yhdyssanoja ovat muun muassa lakkapää, liinatukka, maitoparta ja partasuu. ”Kalevalaista lähtöä ovat tiettävästi myös laatusanat apea, etevä, hereä, nuiva, pätevä, urhea ja useat muut.”

Paavo Pulkkinen: Kalevalan sanat nykysuomessa (Kielikello, 3/1987)

Uusi Kalevalan sanakirja

Kalevalan sanastoa on ruotinut myös kielentutkija Raimo Jussila, jonka Kalevalan sanakirja -teos ilmestyi 2009 (Otava). Teosta esitteli Kielikellossa 2/2010 Klaus Laalo.

Laalon mukaan ”yksien kansien väliin mahtuu peräti useita sanakirjoja Kalevalan kielestä: deskriptiivinen sanakirja, joka kuvaa Kalevalan sanaston; frekvenssisanakirja, josta ilmenevät sanaesiintymien määrät; sitaattisanakirja, jossa esitetään sanojen käyttöyhteydet ja mainitaan ne Kalevalan kohdat, joissa kyseisiä sanoja käytetään, sekä vielä tulkkisanakirja, joka auttaa nykylukijaa ymmärtämään Kalevalan kielen erikoisten sanojen, muotojen ja sanontojenkin merkityksiä”.

Laalo toteaa, että Jussilan Kalevalan sanakirja on verraton hakuteos, joka on hyödyllinen sekä tutkijoille että Kalevalan harrastajille. ”Se sopii myös ulkoasultaan pitkäaikaiseen käyttöön, sillä se on kovakantinen, kestävästi sidottu 520-sivuinen arvoteos.”

Klaus Laalo: Monta Kalevalan sanakirjaa yksissä kansissa (Kielikello, 2/2010)

Teksti: Vesa Heikkinen

Kalevalassa riittää käsitettävää. Kuva: Vesa Heikkinen.

Palaa otsikoihin